Parasite. Kuva: Barunson E&A
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on ottanut rennosti ja katsonut viisi elokuvaa.
1
Dual (2022) on ”ensimmäinen Tampereella kuvattu Hollywood-elokuva” tai ainakin jotain sinne päin. Onhan elokuvalla paljon vahvuuksia; alun ”teaser” on todella vetävä ja henkilöohjaus on tehty hyvin.
Elokuva on pullollaan paikallisia amatöörinäyttelijöitä, jotka on ilmeisesti valittu mukaan autenttisen englannin kielen taidon perusteella, mutta amatöörimäisyys ei näy näyttelijäntyössä. Ohjaaja on selvästi paneutunut jokaisen näyttelijän ohjaamiseen yksilönä.
Dual Finnkinon elokuvateattereissa.
2
Minulla ei ole kovin mairittelevaa käsitystä Oscar-palkituista elokuvista, joten totta puhuen suhtauduin suurella varauksella eteläkorealaisen Parasiten (2019) hehkutukseen. Vielä alun ankeuskuvauksen aikaankin mietin mahdanko viitsiä katsoa elokuvaa edes loppuun, mutta pian ilmaantuvat absurdin komedian ainekset imaisivat hyvin nopeasti mukaansa.
Ja onpahan elokuva! Tarina käy koko ajan hullummaksi, ja ennen kuin puhtaalta komedialinjalta poiketaan, on aivan mahdotonta sanoa miten elokuva tulee päättymään.
Parasite on katsottavissa Yle Areenassa.
3
Hollywoodin kultapojan ja kassamagneetin Christopher Nolanin aika-agenttijännäri Tenet (2020) on mielenkiintoista katsottavaa. En tajunnut juonesta mitään – aikaa myllätään niin monta kertaa edestakaisin, että katsoja putoaa kärryiltä jo alkumetreillä, mutta kerronta kulkee ja koko ajan tapahtuu kummia.
Teoria yhtä aikaa ajassa eri suuntiin kulkevista esineistä ja ihmisistä on mielenkiintoinen, ja kone millä ajassa liikutaan, on hyvin jykevätekoinen ja epäaikakonemainen.
Nolanin elokuvien keskeinen aihe on aika, ja tässä se vyöryy päälle. Inceptionissa (2010) Nolan oli poistanut elokuvasta kaiken epäolennaisen, koska unissa ei ole siirtymiä, ja sama hengästyttävä leikkaustapa jatkuu Tenetissä.
Lue Ville Aallon Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvostelu Tenetistä.
4
The Shape of Water on Guillermo del Toron romanttinen fantasiaelokuva vuodelta 2017. 1950-luvulla hirviöelokuvat olivat muotia, ja Mustan laguunin hirviö (1954) kaikkine jatko-osineen oli yksi suosituimmista. Del Toron versio on omanlaisensa, ja vaikka tarina alkaakin hieman laahata keskikohdan jälkeen, etenkin sivujuonet on rakennettu mainiosti. Ja itse hirviö on häkellyttävän hieno!
5
The Matrix Resurrections eli Matrix IV (2021) on väsyttävä yritys puhaltaa uutta henkeä vanhaan elokuvasarjaan. Kun näin ensimmäisen Matrixin vuonna 1999, tiesin nähneeni elokuvan historiaa, mutta sen jälkeiset elokuvat olen katsonut loppuun ainoastaan kunnioituksesta ensimmäistä elokuvaa kohtaan.
Resurrectionsissa vanhoihin elokuviin palaaminen takaumien kautta viittaa siihen, että elokuva on eräänlainen katsojien muistinpalautus, ja tulossa on kokonainen Matrix-perhe spin-offeineen, animaatiosarjoineen ja peleineen. Huokaus.
Lue Kaarina Lehtisalon Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvostelu The Matrix Resurrectionsista.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tie sydämeen ei käy vatsan kautta – arviossa Juliette Binochen tähdittämä ensi-iltaelokuva
ELOKUVA | Taide, rakkaus ja kokkaus kohtaavat Tran Anh Hungin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kauniissa tarinassa parisuhteesta.
Animeperhe vakoilupuuhissa – arviossa Spy X Family Code: White
ELOKUVA | Perhedraamaa, vakoiluseikkailua ja huumoria yhdistelevä Spy X Family -tarinamaailma on noussut yhdeksi suositimmista mangakonsepteista.
Kirjailijan täytyy kuvitella ikäviä ja ahdistaviakin asioita, jotta niille voitaisiin tehdä jotakin
KOLUMNI | Jos Civil War -elokuva saa jotain ajattelemaan, niin maailmanloppuelokuvia, draamoja kuvitellusta ydinsodasta. Niille oli kylmän sodan aikoina kysyntää.
Omalaatuinen italialainen haudanryöstäjätarina – arviossa La Chimera
ELOKUVA | Alice Rochwacherin maagista realismia ja veijaritarinaa yhdistelelvä ensi-iltaelokuva La Chimera on lajityypiltään vaikeasti määriteltävä taidepaukku.