Seppo Jokisen sinisten vihkojen henkilögalleria pursuaa ideoita: ”Ei ole mitään syytä olla kirjoittamatta”

Marja Aaltio, teksti
Anitta Vuorisola, kuvat

Siilinjärveläiselle huoltoasemalle tulee huolestuneen näköinen mies, jonka ilme kiinnittää vastaantulijan huomion. Ennen kuin kirjailija Seppo Jokinen on perillä piilopirtillään Kainuussa, hän on kehittänyt mielessään miehelle elämäntarinan. Kymmenen vuoden kuluttua tapaamisesta tuo mielikuvitusmies saattaa päätyä henkilöksi Jokisen rikosromaaniin.

Seppo Jokisella on kymmeniä ruutuvihkoja täynnä valmiita henkilötarinoita. Niitä syntyy ihan missä ja milloin vain, mutta etenkin keväällä ja kesällä, kun hänellä ei ole varsinaista Koskis-projektia päällä.

Jokinen ei voi mitään sille, että tarina alkaa rullata hänen päässään. Monet tarinoiden päähenkilöistä jäävät ruutuvihkoon, mutta monet myös jatkavat elämäänsä romaanien sivuilla.

Tamperelaisen Seppo Jokisen luoma henkilöhahmo komisario Sakari Koskinen ratkoo rikoksia myös tänä keväänä uudessa kirjassa. Rottasankarissakin seikkailee Jokisen siniruutuisista vihoista löytynyt henkilöhahmo.

– Olen tuntenut yhden kirjan keskeisistä hahmoista jo toistakymmentä vuotta. Siellä hän odotti sopivaa hetkeä päätyä kirjaan, Jokinen kertoo.

Tarina alkaa henkilöstä

Seppo Jokinen rakentaa teoksensa henkilön tai henkilöiden tarinan ympärille. Niin kävi Rottasankarin kanssa, samoin jo ensimmäisen romaanin kohdalla. Siitä piti alun perin tulla lähiöromaani, ei rikostarina ensinkään.

– Tulihan siitä semmoinenkin, Hervanta on siinä suuressa osassa. Kun kirja sai hyvän vastaanoton ja innostuin kirjoittamisesta, ajattelin, että kymmenen kirjaa olisi komea sarja. Pidin esikuvana Sjöwallin ja Wahlön Beck-sarjaa. Alkuperäisiä Beck-kirjoja oli kymmenen, muistelee Jokinen kirjailijanuransa alkutaivalta.

Komisario Koskisesta kertova kirjasarja on kasvanut tuosta alkuvuosien kymmenen kirjan haaveesta yli kaksinkertaiseksi. Nyt ilmestynyt Rottasankari on Koskis-sarjan 24. teos.

Seppo Jokinen kuvaa kirjoissaan poliisin työtä tarkasti, mutta ottaa silti kirjallisia vapauksia. Oikeasti Sisä-Suomen poliisilaitoksen organisaatio Tampereella on vähän erilainen kuin kirjoissa kuvattu Sorin poliisilaitos.

Uusin teos alkaa dramaattisesti. Poliisia kohti ammutaan, mutta kukaan ei loukkaannu. Tapahtumista alkaa kuitenkin vyöry, joka osoittautuu komisario Koskiselle ja hänen ryhmälleen uran vaikeimmaksi jutuksi. Koskista syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden laiminlyönnistä, koska hän on lähettänyt alaisensa tilanteeseen ilman tarvittavia turvavarusteita.

– Ampumistapaus ei kuulu suoranaisesti kirjan rikosvyyhteen, mutta tapauksen seuraukset jatkuvat kirjan loppuun asti, raottaa Jokinen uuden kirjansa alkuasetelmia.

Ratkaisu eläkeongelmaan

Rottasankarissa kirjasarjan sankari komisario Sakari Koskinen alkaa olla jo eläkeiässä. Kirjassa vietetään myös läksiäisiä, mutta ei toki Koskisen vaan yhden alaisista, Havian. Koskinen ei eläkkeestä haaveile, eikä haaveile Jokinenkaan.

Nauraen hän kertoo kuulemansa tarinan Eila Roineesta. Näyttelijältä oli joskus kysytty, miten kauan hän jaksaa vielä näytellä. Sama tarina kertoo Kirsi Kunnakselta kysytyn, voisiko hän vielä ajatella kirjoittavansa. Molemmat naiset olivat todenneet, että tällaista kysymystä ei kannattaisi esittää.

– Minulla ei ole mitään syytä olla kirjoittamatta. Tarinoita riittää vielä moneen kirjaan. Harmittaa vain, että ensimmäisessä kirjassa tein Koskisesta niin vanhan. Hän on ikääntynyt kirjoissa realistisesti ja on nyt jo noin 64-vuotias. Jos olisin tiennyt, että sarjasta tulee näin pitkä, olisin tehnyt hänestä vaikka kolmekymppisen silloin aluksi. Mutta en osannut arvata, että kirjoja tulee näin monta.

Tähänkin ongelmaan Jokisella on ratkaisu. Poliisi käyttää eläkkeelle jääneitä poliiseja asiantuntijoina. Heidän laajaa tietomääräänsä ei haluta hukata, joten valtio ostaa heiltä palveluita.

– Komisario voi olla töissä 68-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen Sisä-Suomen poliisilaitos voi käyttää Koskisen palveluja ostopalveluina, jos on tarvetta, Jokinen suunnittelee.

Lukijalle pitää jättää yllättymisen mahdollisuus. Seppo Jokinen ei halua puhua kirjastaan liikaa, että lukunautinto säilyy niilläkin, jotka eivät vielä ole ehtineet kirjaan tarttua.

Jokisen kommentti osoittaa, miten huolella hän rakentaa tarinoitaan todellisuuden keskelle. Poliisin työtä koskevat suuret linjat hän yrittää pitää todenmukaisina. Siinä hänellä on apunaan pari tuttua poliisia, joilta voi aina tarkistaa termejä. Täysin orjallisesti kirjassa kuvattu Sorin poliisitalon hierarkia ei noudata poliisivoimien nykyorganisaatiota tai käytetyt menetelmät poliisin käytänteitä, mutta joidenkin asioiden pitää Jokisen mielestä olla oikein.

Myös lukijat ovat tarkkoina. Kuten silloin, kun Jokisen kirja Rahtari ilmestyi vuonna 2016. Kirjassa on rekkakuski, joka puhuu Lapin murretta kovasti hoon päälle. Henkilöhahmo on kotoisin Lapin itäosista. Lappilainen lukija otti yhteyttä Jokiseen ja muistutti, että hoota pistetään sanojen sekaan vain Länsi-Lapissa, Muonionjokilaaksossa, ei Itä-Lapissa. Jokinen lupasi muistaa asian seuraavalla kerralla, kun tarvitsee lappilaista henkilöhahmoa kirjaansa.

Tarinoita on varastossa

Jokisella on kirjoittaessa yleensä kahden tai kolmen kirjan kokonaisuus mielessä. Kirjailijan takaraivossa tapahtuu aika paljon sellaista, mitä hän ei itse huomaakaan. Aivoissa on eri lokeroita eri asioille, ja alitajunta tekee töitä jo seuraavan osan kanssa, vaikka edellinenkin olisi vielä kesken.

– Kirjan aloittaminen ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa.

Jokisella on koko tarina valmiina alusta loppuun jo siinä vaiheessa, kun hän aloittaa varsinaisen kirjoittamisen. Hän rakentaa aina tarkan synopsiksen, jotta pystyy kertomaan, mitä henkilöille tapahtuu. Toki tarina elää kirjoittamisen aikana, mutta synopsis auttaa henkilöhahmojen kuvaamisessa.

– Suunnitelma auttaa siinä, että pystyn kuvaamaan henkilöitä jo alussa niin, että tiedän, miten niille tulee käymään, mitä odotuksia ja pettymyksiä matkan varrella tulee.

Jokinen kertoo väitelleensä suunnittelun tärkeydestä kollegansa kanssa. Dekkaristikollega sanoi, että helppohan niitä asioita on lisätä tarinaan tekstinkäsittelyllä. Jokisen mielestä se ei ole sama asia. Hän haluaa tuntea henkilönsä perusteellisesti. Hänellä on heistä pinnan alla sellaistakin tietoa, jota ei kirjan sivuilla suoraan kerrota.

Uskollinen lukija, ei hätää! Seuraava teos on jo kehitteillä. Seppo Jokisella on varastossa tarinoita vielä moneen kirjaan.

Uusi komisario Koskinen ilmestyy yleensä kevään korvalla. Silloin kirjailija yleensä lomailee, tänä vuonna hän lähti jälleen kerran Australiaan.

Seppo Jokinen asui nuorena miehenä Australiassa lähes neljä vuotta. Kirjailijana Jokinen on ammentanut paljon noiden vuosien kokemuksista. Mustat sydämet -kirjan tapahtumat sijoittuvat kokonaan Australiaan.

Jokinen palasi Australiaan ensimäistä kertaa nuoruusvuosien jälkeen 50-vuotispäivänsä kunniaksi parikymmentä vuotta sitten. Sittemmin hän on vieraillut siellä yhdeksän kertaa ja yhteensä pitkästi yli neljä vuotta – välillä yksin, välillä vaimon kanssa. Manner on tullut tutuksi.

Tämänvuotiseen matkaan liittyi myös visiitti Kiinan muurilla. Jokinen kiipesi muurille syntymäpäivänään, ja tuon historiallisen hetken sai ikuistaa valokuvaan ystävällinen kiinalainen.

Kohti Kainuun mökkiä

Kirjailijassa ja hänen sankarissaan on jotain samaa, sen Jokinenkin myöntää. Molemmat pyöräilevät ja rakastavat luontoa ja siellä liikkumista. Niin Jokinen kuin Koskinen ovat seurassa mieluummin kuuntelijoita kuin joukon viihdyttäjiä. Moni lukija taitaa nähdä silmissään Jokisen pitkänhuiskean hahmon kirjoja lukiessaan.

Jokisen lukijat ovat uskollisia. Siksi hän ei tässäkään haastattelussa halua kertoa Rottasankarista liikaa. Hän ei halua pilata lukunautintoa niiltä, jotka eivät vielä ole ehtineet teokseen tarttua. Rottasankari ilmestyi huhtikuussa. E-kirja ilmestyi useita viikkoja ennen printtikirjaa. Nopeimmat fanit hankkivat sen jo sähköisenä, suurimmat fanit taitavat ostaa molemmat versiot.

Kevät on myös aikaa, jolloin kirjailija Jokinen ehtii tavata lukijoitaan ja signeerata teoksiaan ainakin tamperelaisissa kirjakaupoissa. Vaikka kohtaamiset ovat nopeita, niistä välittyy aito ilahtuminen puolin ja toisin.

Pian on taas aika matkata kohti Kainuun mökkiä. Siellä siilinjärveläisellä huoltoasemalla saattaa tulla vastaan taas mielenkiintoinen henkilö, joka päätyy hahmoksi sinikantiseen vihkoon.