Aku Louhimiehen Odotus-elokuva papin rouvasta ja hänen miehistään jää haaleaksi ihmissuhdedraamaksi

Inka Kallén on papin rouva Elli. Kuva: Markus Kontiainen

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei kolmiodraamalla ole mitään annettavaa nykypäivän elokuvakatsojalle. Ohjaaja Aku Louhimies ja käsikirjoittaja-näyttelijä Inka Kallén etsivät kahden miehen ja yhden naisen draamaan uutta kuviota.

Alussa on Elli (Inka Kallén), joka elää pappina toimivan Mikko-miehensä (Aku Hirviniemi) kanssa Turun saaristossa kuin omassa kahden hengen kuplassaan. On soma valkoinen pappila, omenapuita, saaristoluontoa ja omaa rauhaa. Siitä huolimatta että Mikko kyhnää yhtä mittaa vaimossaan kiinni, ei rakkautta tunnu olevan, vaikka mies sitä vaimolleen kaiken aikaa vakuuttaakin.

* *

Tähän tilanteeseen saapuu vierailulle Mikon vanha opiskeluaikojen tuttu, viime ajat Pariisissa oleskellut Olavi (Andrei Alén). Hän sysää seisahtunutta tilannetta liikkeelle pelkällä saarelle tulollaan.

Ellissä Olavin läsnäolo synnyttää sekä aprikointia omista valinnoistaan että haikailua unelmien prinssistä. Väreilevän tilanteen kuvauksena Odotus hyödyntää täysin voimin kuvaaja Johan Wasickin taltioimaa loppukesän valoa. Niin kaunis kuin elokuva onkin katsella, se hakee kauan rytmiään – siltä kestää pitkään päästä varsinaiseen asiaansa.

* *

Elokuvassa on tahattomalta tuntuvaa komiikkaa, kuten Olavin väitöskirjansa aiheeksi mainitsema ”naiset François Truffaut’n elokuvissa”, joka on kömpelö viittaus yhteen kuuluisimmista Truffaut-elokuvista, Jules ja Jimiin (1962).

Olavin ja Ellin yhteinen piknik avaa viimeistään sen mitä käsikirjoittaja-näyttelijä Inka Kallén tiettävästi pitää elokuvan isoimpana aiheena: naisen seksuaalisuuden, tuon ”valtavan, kauniin voiman”.

On hetkiä, jolloin Louhimiehen elokuva tuo mieleen Jörn Donnerin tavan kuvata seksuaalisuutensa paikkaa etsiviä moderneja ihmisiä.

Esa-Pekka Salosen säveltämässä musiikissa tapaillaan barokkisäveltäjien Georg Friedrich Händelin ja Arcangelo Corellin sointukulkuja.

* *

Odotus on oudon pysähtynyt. Näiltä ihmisiltä puuttuu kerroksisuutta, eikä heitä voi pitää keski-ikäisinä, vaan vain jatkettua nuoruutta elävinä Levottomat-elokuvan ihmisten kaksoisolentoina. Ollakseen pappi, jonka pitäisi olla työkseen ihmistuntemuksen ammattilainen, Hirviniemen esittämä Mikko on harvinaisen tilannetajuton tomppeli.

Pohjimmiltaan elokuvan ihmisiä leimaa henkinen näköalattomuus. Mikkoa vaivaa seksuaalinen alemmuudentunto, Olavia kypsymättömyys ja Elliä haluttomuus elää valintojensa mukaan.

Andrei Alén on vanha ystävä Olavi. Kuva: Markus Kontiainen

* *

Silloin kun elokuvan ihmisten pitäisi päättää mitä haluavat, he yrittävät varmuuden vuoksi saada kaiken. He eivät ole ymmärtäneet, että ehdoton vapaus on ehdotonta yksinäisyyttä.

Aihe sinänsä kyllä kantaisi nykyäänkin, mutta ikävä kyllä yksikään elokuvan ihmisistä ei ole riittävän kiinnostava. Elokuvan kaikki ihmiset käyttäytyvät niin riivatun hillitysti, että hampaisiin sattuu, kun sitä katselee. Itku tai viha kätketään viimeiseen asti.

Odotuksen käsikirjoitus on saanut inspiraationsa Juhani Ahon teksteistä. Leimallisimmin Ahon Papin rouva -romaania (1893) mukaileva Odotus jää harmillisen osoitteettomaksi.

Kolmiodraamana elokuva tussahtaa osapuolten etääntymiseen, koska kukaan heistä ei rakasta ketään voimakkaammin kuin itseään.

Odotuksen tekijät puhuvat elokuvastaan intiiminä ihmissuhdedraamana. Intiimimmäksi ei voikaan päästä kuin mitä ihminen itsensä kanssa on.

Louhimiehelle Odotus on tuotannollis-teknisesti katsottuna painokkaasti uuden alku. Mukana on uusi naispääosan esittäjä, joka on myös käsikirjoituskumppani. Elokuvan on synnyttänyt uusi tuotantoyhtiö, Louhimiehen ja Andrei Alénin perustama Backmann & Hoderoff ja elokuvaa levittää uusi levitysyhtiö Aurora Studios.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua