Uutta kasvua edessä – arviossa Lasten Hautausmaan viides albumi Kevät

Kuvat: Mikko Hovi / Svart Records

Lasten Hautausmaa on jo hyvän aikaa kuulunut suomirockin vakiokalustoon. Bändi nousi omaan tietoisuuteeni joskus ykköslevyn ilmestymisen aikoihin vuonna 2015, kiitos upean Tuulipuut-kappaleen. Sen jälkeen Lasten Hautausmaalta on ilmestynyt tasaiseen tahtiin numeroituja albumeja: II vuonna 2016, III vuonna 2018 ja IV vuonna 2020. Nyt on viitosalbumin vuoro, ja se on ensimmäisenä Lasten Hautausmaan albumina saanut nimen.

Kevät-albumin (Svart, 2022) aloittava Lumiukko on tuttua ja turvallista Lasten Hautausmaata: reipas rock-ralli, jossa on vetävä kertosäe, Kristiina Vaaran laulut, mielenkiintoiset sanat.

”Kutsu minua nimelläsi, niin
minä kutsun sinua
lumi tekee minkä tahdoinkin

Kuin ajais varastettuu autoo
ja haluis jäädä kiinni
muutuin ilmapalloksi sun kattoon”

Nämähän ne ovat Lasten Hautausmaan suurimpia vahvuuksia olleetkin, joten on ilo huomata, että ne toimivat edelleen.

Kakkosbiisi Pilvipouta oli levyn ensimmäinen singlejulkaisu. Kappale jätti ilmestyttyään vähän ihmettelemään; sen lempeä aurinkoisuus tuntui vähän odottamattomalta ja pehmoiselta. Nyt kun olen kuunnellut Pilvipoutaa enemmän, olen lämmennyt sille. Tässä lienee sitä ”valoa ja väriä”, jota kohti Kevät-albumilla on Vaaran mukaan menty.

Kakkossinkku Ajokoira on peräisin Mikko Rouhiaisen pöytälaatikosta. Rouhiainen on soittanut Kristiina Vaaran kanssa Vaarallista-yhtyeessä, josta Vaara Lasten Hautausmaahan alun perin bongattiin (Lasten Hautausmaan taustasta voit lukea lisää tästä Eros Gomorralaisen jutusta). Tämä olikin sitten – vierailevasta tekijästä huolimatta – pykälää perinteisempi Lasten Hautausmaa -veto ja nosti mielenkiintoa tulevaa levyä kohtaan korkeammalle. Eteenpäin ajava kappale pohdiskelee lähtemisen ja luokse päästämisen tematiikkaa.

Koti on rauhallinen tunnelmapala ilman särökitaroita ja rumpuja: ”Onneks aika kuluu silti kun ei kuluttaisi liikaa / missä mun koti on?” Tyylikkään haikea kitaramaalailu ja urkusoundi sopii isojen kysymysten pohtimisen taustaksi.

Kolmantena singlenä julkaistu Puiset nuket on saanut seurakseen Kalevi Suopursun ja Tiina Vanhapellon tekemän hienon nukkeanimaatiovideon. Levyn vauhdikkain biisi potkii menemään täyttä hönkää ja hävyttömän tarttuvasti, ja lienee livenä melkoinen yleisönvillitsijä.

”Kun ensi kertaa sanoit
rakastan sua
kun ensi kertaa kerroin
mun ois parempi ilman sua

Kaikki mitä siihen
pieneen väliin jää
tähtää silmät kiinni
ja astu pimeään”

Suovilla on alakuloinen ja kuulas kappale. Jos rakastankin Lasten Hautausmaalta ennen kaikkea niitä Tuulipuiden, Sähköiskun ja Karhupuiston kaltaisia reippaita, tarttuvia rock-vetoja, näillekin on paikkansa. Suovillan teksti on hieno ja kappale sen taustalla tukee sitä täydellisesti.

Unenmusta taas edustaa hyvinkin perinteistä Lasten Hautausmaata. Vaaran ja Tuomo Mannosen laulut pelaavat hienosti yhteen ja pidän kovasti myös Niko Saarisen urkutyöskentelystä biisissä. Veikkaankin tästä kestosuosikkia omille soittolistoilleni.

Laatikko on lähes yksinomaan Vaaran laululle perustuva kappale. Kaunista kuultavaa toki, mutta jää lopulta ehkä vähän albumintäytteeksi. Levyn lopettaa Ratapiha, jotenkin herkullisen perinteiseen rock-soundiin nojaava keskitempoinen kappale, jonka sanoitukset herättävät mielenkiintoisia kysymyksiä: ”Makasin hiljaa ja mietin / mitä mä sanon, kun ne kysyy / missä mä olin sinä yönä”.

Kokonaisuutena Kevät jättää oikein mainion fiiliksen. Oma suosikkini Lasten Hautausmaan levyistä lienee edelleen III, eikä Kevät ainakaan vielä sen paikkaa uhkaa, vaikka onkin tavattoman toimiva rock-levy.

Keväällä soittaa kypsä, taitava bändi, jolla on selvästi kokemusta, näkemystä ja uskoa omaan ajatukseensa siitä, mitä ollaan tekemässä. Vanhat fanit lienevät enimmäkseen tyytyväisiä, sen verran tutulta Lasten Hautausmaa edelleen kuulostaa, mutta uuden levyn äänimaailma on aikaisempaa rikkaampi ja monipuolisempi.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua