Édouard Louisin raadollisen henkilökohtainen Kuka tappoi isäni on myös vahva yhteiskunnallinen pamfletti

Kuvat: Wiki Commons / Tammi

Vain 21-vuotiaana läpimurtoteoksensa Ei enää Eddy (Tammi, 2019; alkuteos 2014) julkaissut ranskalaiskirjailija Édouard Louis on kirjoittanut tähän mennessä viisi kirjaa, joista Kuka tappoi isäni (Tammi, 2022) on kolmas suomennettu. Kirjoissaan modernin työväenluokan köyhyyttä, luokkaeroja, ennakkoluuloja ja homofobiaa sekä yhteiskunnallisesta näkökulmasta että hyvin henkilökohtaisella tasolla tarkasteleva Louis tuo esiin, kuinka vaikeaa on kasvaa erilaisena pienissä ja tiiviissä kyläyhteisöissä ja kuinka rakenteellinen köyhyys ei ole kadonnut niistä mihinkään.

Kuka tappoi isäni osoittaa suoraan sormella ja nimeää ranskalaisen yhteiskunnan tekijät – sosiaaliturvaa ja työntekijän oikeuksia leikkaavat päätökset, lait ja uudistukset – jotka ovat ihan konkreettisesti vaikuttaneet hänen isänsä maailman romahtamiseen. Louisin isän selkä rikkoutui raskaassa tehdastyössä. Elämän valttikorttien kadottua jäljellä ei ole ollut paljon muuta kuin kipua, katkeruutta ja pettymystä.

Samalla Louis jatkaa johdonmukaisesti omien kasvukipujensa kuvailemista kirjoittamalla isälleen kirjeen, jossa avaa elämänsä ”mies ei itke”- ja ”pojat eivät harrasta sellaista” -tyyppisiä hetkiä ja kohtauksia, jotka ovat kasvattaneet kivuliaita piikkejä kasvavan pojan isäsuhteeseen.

Isänkin sielusta löytyi kuitenkin aikoinaan tanssin iloa ja rakkautta oopperaan ja Céline Dionin musiikkiin; asioita, jotka myrkylliset odotukset miehisyydestä häneltä veivät.

Louis maalaa kuvan kasvamisesta yhteisössä, jossa miehisin päätös oli lopettaa koulu mahdollisimman pian ja mennä töihin; jossa väkivalta määritteli marssijärjestyksen ja erilaisuus oli maalitaulu; jossa kukaan ei ollut homo ja jossa pojan tyttömäiset kiinnostuksen kohteet tarkoittivat vanhempien epäonnistumista. Myöskään luuseri, muiden varoilla elävä loinen, ei saanut olla.

Mutta entä jos oma poika onkin homoseksuaali, työtapaturma vie edellytykset pärjätä omillaan ja ympärillä olevia tukijärjestelmiä revitään määrätietoisesti alas?

Louis kertoo onneksi myös, kuinka hän on myöhemmin löytänyt keskusteluyhteyden isänsä kanssa ja kuinka he ovat onnistuneet parantamaan vuosikymmenien takaisia haavoja. Ja kuinka ylpeä isä on poikansa poliittisesta aktiivisuudesta ja epäkohtien esiin nostamisesta.

Louisin äärimmäisen raadollinen ja henkilökohtainen kirjoittajaote kipeistä asioista kertoessa yhdistettynä vahvaan yhteiskunnalliseen näkemykseen asioiden syy- ja seuraussuhteista tekee nuoren kirjoittajan teksteistä väkeviä, vaikuttavia ja vahvasti kantaaottavia. Kuka tappoi isäni on suositeltavaa lukemista ihan jokaiselle.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua