Juha Wuolijoen uusi Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuva kompastuu alleviivaavuuteensa

Vinski (Kuura Rossi) ja outo apteekkari (Martti Suosalo). Kuva: Snapper Films

Jouluksi elokuvateattereihin tuotu Vinski ja näkymättömyyspulveri on jouluohjelmiston ainoa kotimainen lastenelokuva. Se on puolitoistatuntiseksi kasvatettu mukaelma yli 50 vuoden takaisesta Koko kaupungin Vinski -lyhytelokuvasta, joka perustui Savon sanomat -lehden toimittajan Simo Puupposen alias pakinoitsija Aapelin kirjoittamaan pikkukaupunkilaisen vesselin touhuista kertovaan kirjaan.

Elokuvan alussa on pikkuruinen kaupunki, nimeltään Hömpstad, jossa asustavat 10-vuotias Vinski (Kuura Rossi) ja hänen yksinhuoltaja-konditoriayrittäjä-äitinsä Krista (Pirjo Heikkilä). Hömpstadia tyrmistyttänyt rikossarja on jättänyt jälkeensä paljon murtojälkiä, ryöstöjä, mielipahaa ja ylikierroksilla käyvän toimittajan.

Kunnon ihmiset kauhistuvat leivosvoroja

Vinskillä on arjessaan monenmoista mietityttävää, varsinkin kun yhtenä yönä pahantekijät käyvät rikkomassa Vinskin kodin alakerrasta Krista-äidin konditorian ikkunan, vohkivat herkut ja sotkevat paikat. Vinski alkaa kaipailla supersankaria, joka panisi asiat järjestykseen, varsinkin kun muutamat ikävät tyypit Vinskin luokalla tönivät häntä kadulla ja kaikkialla. Lintukoto-Hömpstadissa on jotain mätää, se käy kyllä selväksi.

Laastarin ja desinfiointiaineen ostosreissu johdattaa Vinskin oudon hylätyltä tuntuvaan apteekkiin, jonka apteekkari (Martti Suosalo) vasta outo onkin. Räjähtäneen näköinen vanhus väittää myyvänsä näkymättömyyspulveria. Pulveria kokeiltuaan Vinski tempautuu mukaan apteekkarin hankkeeseen saada kaupungissa lymyilevät öiset ryöstelijät kiinni. Tässä puuhassa Vinski oppii, että näkymättömänä sankarina ei saa muiden kiitoksia, mutta hommat kyllä hoituvat.

Liian selkeäkin voi olla

Elokuva liittyy kasvavaan joukkoon Porvoon sekä Liettuan kuvauksellisia näkymiä hyödyntäviä kotimaisia draamoja. Alkuperäinen Vinski-elokuva, Koko kaupungin Vinski, oli Ylen lastenohjelmien veteraanin, Raili Ruston ohjaama, nykykatsannossa hidas ja kotikutoinen, hellyttävä 40-minuuttinen mustavalkoinen lyhytelokuva, jonka tähti oli outoa apteekkaria esittänyt Tarmo Manni. Uusi elokuva päivittää vanhaa tyylillä, joka tekee liiankin selväksi, että nykypäivässä ollaan. Kaikki on turhan päivänselvää ja ilmeistä. Elokuvassa ei ole jälkeäkään mysteerintajusta, saati salaperäisyydestä.

Lempeys väistyy mekkalan tieltä

Kirjailijana Simo Puupposen omin äänilaji oli lempeä empatia. Se on uudessa elokuvassa haluttu korvata toimintaleffoista muistuttavalla vauhdinpidolla ja metelillä.

Liiallinen volyymin käyttäminen – sekä tosiasiallinen että vertauskuvallinen – pilaa leffaa ihan turhaan. Alkuperäinen, vuoden 1969 lyhytelokuva hyötyi suuresti mustavalkoisuudestaan, koska värien pelkistyminen harmaasävyiksi teki kuvatusta maailmasta vähemmän realistisen ja sikäli salaperäisen. Nyt värit tuovat tarinaan niin räikeää realismia että silmiin sattuu. Saman tyyppistä liioittelua tuo mukanaan äänitehosteiden käyttö. Tästä huolimatta elokuva on pohjimmiltaan aika kilttiä menoa.

Vinski ja apteekkari ovat rakentaneet tilannehuoneen kartoittaakseen Hömpstadia vaivaavien öisten murtojen sarjaa elokuvassa Vinski ja näkymättömyyspulveri. Kuva: Snapper Films

Näkymättömänä ei mainetta saa

Vinski ja näkymättömyyspulveri ei ole lasten toimintaelokuva, vaan ennemminkin kasvukertomus, jossa vähän liikaa omissa oloissaan oleva yksinhuoltajaäidin poika joutuu oppimaan maailman näkemistä muutenkin kuin itsensä ja omien mahdollisten sankaritekojen kautta. Vinskille on vaikeinta olla hiljaa omasta toiminnastaan, sillä pulverin salaisuutta ei saisi paljastaa.

Suosalo esittää apteekkaria kuin tämä olisi vähän höpsö joulupukki. Hänen esiintymisensä on linjassa koko elokuvassa harjoitettavan liioittelun kanssa.

Mikko Leppilampi on saatu mukaan lipevänä turvayrittäjänä, joka kuin sattumalta kaupittelee varashälyttimiä. Leppilampi näyttelee rooliaan niin isoilla kirjaimilla, että taatusti näkyy katsomon peräpenkkiinkin asti.

Leffa hajautuu liikaa

Pahin elokuvan vioista on fokuksen puute; yritetään liian monia asioita. Huolta kannetaan kiusatun pojan pärjäämisestä, pikkukaupungin rikosaallosta ja päälle päätteeksi vielä apteekkarivanhuksen yksinäisyydestäkin.

Elokuvan tekijät näyttävät uskoneen tarkoituksen olleen tehdä realistinen elokuva lapsen pärjäämisestä omillaan äidin jakaessa aikaansa konditoriayrittäjyyden ja yksinhuoltajuuden välillä.

Ohjaaja on Juha Wuolijoki, jonka menestynein elokuva, Joulutarina (2007) oli kummallisen imelä matkailumainoksen ja sentimentaalisen lastenleffan sekainen keitos.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua