Toisista tietämättä, toisista välittämättä – Pölyä-kokoelma pöyhii suomalaisen uuden aallon kummajaisia

Tietysti 1970-luvun lopulla tehtiin muutakin musiikkia kuin punkia. Esimerkiksi ABBA, David Bowie, Fleetwood Mac, Peter Gabriel, Kraftwerk, Bob Marley ja Bruce Springsteen olivat taiteellisen luomiskautensa huipulla. Judas Priest ja muut takoivat raskasta metallia uuteen uskoon.

Musiikkimaailma ei ollut lainkaan niin pysähtynyt ja turpea kuin punkin värittämät historiankirjat antavat ymmärtää. Kaiken lisäksi punk oli kiinnostavampi juttu kulttuurisena kuin musiikillisena ilmiönä.

Punkissa oli kyse siitä, että rock palasi alkupisteeseensä. Ja kun se ampaisi eteenpäin, vapautui valtavasti energiaa ja syntyi uutta musiikkia.

* *

Englantilainen toimittaja, kriitikko ja kirjailija Simon Reynolds on kirjoittanut: ”Populaarikulttuurin vallankumouksellisten liikkeiden vaikutus on laajimmillaan sen jälkeen, kun hetki on mennyt, kun ideat leviävät.” Tämä pätee punkiin ja välittömästi sen jälkeen tehtyyn musiikkiin.

Tietysti suoran aikajanan piirtäminen on mahdotonta. Manchesterilaisen Buzzcocksin laulaja Howard Devoto kyllästyi punkiin jo vuoden 1977 alussa ja erosi yhtyeestä. Heti sen jälkeen Devoto perusti Magazine-bändin, joka teki edistyksellisempää ja paremmin ajan henkeä heijastanutta musiikkia kuin kukaan muu.

Punkin jälkeistä liikehdintää ja musiikkia on tapana kutsua postpunkiksi ja new waveksi, jälkipunkiksi ja uudeksi aalloksi. Britanniassa se otti musiikillisia vaikutteita esimerkiksi dubista ja reggaesta, progesta, industrial-musiikista ja jazzista.

Yhtä tärkeitä olivat muista taiteista saadut ideat sekä uudet äänitys- ja tuotantotavat.

Suomessa postpunk tapahtui lähinnä maan alla ja marginaalissa. Helsinkiläinen Musta Paraati oli yksi kesän 1983 suosituimmista bändeistä, mutta kyseessä on yksittäinen poikkeus.

* *

Päät-yhtye KOM-teatterissa. Kuva: JP Pulkkisen kotiarkisto

Turkulainen Svart Records on kerännyt suomalaisen punkin aluskasvillisuutta jo kahdelle pätevälle kokoelmalle (Kuoleman tappaneet, 2017) ja (Veritahroja, 2018). Uusi Pölyä-tuplavinyyli koluaa 22 biisin verran samaan aikaan ilmestynyttä kokeellisempaa musiikkia. Levyn alaotsikko kuuluu: Experimental New Wave and Art Punk from Finland 1979–1984.

Pääosin julkaisemattomista lauluista kasatun Pölyä-kokoelman materiaali venyy ja vanuu joka suuntaan, jopa liian pitkälle. Mukana on muutama aivan liian tunnettu (kaikki on suhteellista!) bändi.

Esimerkiksi helsinkiläiset Kadotetut, Lola Ego ja Päät julkaisivat musiikkiaan ihan oikeiden levy-yhtiöiden kautta. Ne nauhoittivat materiaalinsa kunnon studiossa jonkun muun piikkiin.

Vaikka Kadotetut on mukana Nokialla (!) äänitetyllä liveraidalla ja Päät huojuvalla kasettidemolla, olisin toivonut niiden tilalle lisää maakuntien kummallisia ääniä. Lola Egon sinänsä kelpo The Jam -kopiointi on vain väärässä paikassa.

Kuoleman tappaneet, Veritahroja ja Pölyä ovat punk-aikakauden sosiaalihistoriaan perehtyneen Juho Hännisen kokoamia ja toimittamia. Hän on tehnyt paneutunutta työtä, Pölyä-levyssäkin on mukana 44-sivuinen kirjanen, mutta ehkä tämän kokoelman kohdalla näkemys jää vähän epäselväksi.

* *

Kuten sanottu, jälkipunk ja uusi aalto eivät muodostaneet Suomessa minkäänmoista skeneä – ainakaan Helsingin ulkopuolella. Tekijät tekivät mitä tekivät isolta osin toisistaan tietämättä ja välittämättä. Siksi Pölyä-paketti kuulostaa usein ihastuttavan kekseliäältä, puhtaalta ja raikkaalta.

Kokoelman lauluissa on kaikenlaista: folkia, epävireistä leikkiä, alkeellista noisea, ambient-viritelmiä sekä monella eri tavalla vääntynyttä poppia. Osa biiseistä on äänitetty kotona halvalla kasettinauhurilla, osa oikeassa studiossa tai sen tapaisessa. Kaikkialla teknologian taso on ”riittävä”.

Erityisen kiva on miettiä tekijöiden motiiveja. Ketkä ovat olleet vakavissaan, keille touhu oli ilkikurista huumoria? Ketkä olivat kasvaneet ulos punkista, ketkä halveksivat sitä jo lähtökohtaisesti?

Usein tuntuu, että Pölyä-kokoelman artisteilla ja punkilla on yhteistä vain aika ja soittotaidottomuus.

Vaaralliset lelut keikalla. Kuva: Keijo Kansonen

Pölyä-kokoelman tekijätiedoissa vilisee tuttuja nimiä.

Herttaisen Huomisesta tuulee -kappaleen esittävän Muovimiehet/Jorma & Arto -kombon Jorma paljastuu Jore Vasteliniksi, joka lauloi myöhemmin Nolla Nolla Nolla-, Musta Paraati- ja Silmät-yhtyeissä. Vielä hänen äänessään ei ole ahdistusta ja inhoa.

Jürgenhaus- ja Kilgore Trout -yhtyeissä kitaraa soittaneesta Mikko Karmilasta tuli Suomen suosituimpien heavybändien äänittäjä ja miksaaja.”Tampereen Talking Headsiksi” kutsutun Sari-yhtyeen basisti Sami Ruusukallio pestattiin 1980-luvun lopussa Eppu Normaaliin.

Vielä useammat jatkoivat marginaalimusiikin tai muun kokeilevan taiteen parissa.

* *

Tampereella Pölyä-kokoelman artisteja saattoi nähdä levykaupoissa, taidenäyttelyissä ja joskus jopa keikalla Safety Pins -klubilla.

Sari-yhtyeen lisäksi mukana on muitakin Tampereen tai lähialueen löytöjä. Vaarallisten Lelujen viisiminuuttinen soi hienosti dramatisoituna ambientina. Lelujen jäsenistä Jukka Mikkolasta tuli arvokkaan Avaruusromua-radio-ohjelman toimittaja ja Jyrki Siukosesta kuvataiteilija sekä tutkija.

Uuden Laineen kaltaisia ”kokeellisia” kotiäänityksiä tekivät taatusti kymmenet muutkin nuoret ympäri Suomen.

Iittalalainen Pasi Myllymäki pohtii mitä tapahtuu, kun ydinaseet tuhoavat tyttöjen tuhannet sylit. Tässä Myllymäki esiintyy Sleeping & the Beds -nimellä, lyhytelokuvia tehdessään hän oli Pasi ”Sleeping” Myllymäki.

Suurvaltasuhteet mietityttivät muitakin. Koko kokoelman ihanin aarre on Akisistersin Jos maailmansota syttyy, jossa hardcoreyhtye The Nivelreuman Aki Saarinen soittaa kitaraa ja hänen pikkusiskonsa Nina ja Taina laulavat pontevasti: ”Jos maailmansota syttyy, ei meitä huoleta/ei meitä huoleta/ei meitä huoleta/meillä salainen oma piilopirtti on/piilopirtti on/piilopirtti on.”

Ja arvatkaapa missä kyseinen piilopirtti on? Tietysti Teiskossa.

Tero Alanko