Levyarvio: The White Stripesista tutun Jack Whiten yhtyeen kolmas albumi jättää ristiriitaisen maun. The Raconteursin tunnistettava soundi on ennallaan ja yksittäisistä kappaleista löytyy imua, mutta levyn draamankaari jättää lähinnä kysymysmerkkejä.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen superyhtyeeksikin nimetty The Raconteurs hoipertelee luolastaan epävarmoin askelin. Ensimmäinen fiilis yli kymmenen vuotta edellisen The Raconteurs -albumin perään julkaistavasta Help Us Strangeristä on, että melkoisen sillisalaatin ovat herrat kasanneet. Vaikka kappaleissa on yksittäin paikoin maukastakin imua ja niistä tunnistaa bändin bluesahtavan vaihtoehtorockin, herättää albumi kokonaisuutena monta kysymysmerkkiä.
Kun yhtyeessä on Jack Whiten ja Brendan Bensonin kaltaisia nimiä, on lupa odottaa laatua. Jack White tuo bändeihinsä tietynlaisen koukukkaan säröisyyden, mikä The White Stripesin ohella leimaa myös The Raconteursia. Silti omaan korvaan levyn rauhallisempi materiaali jättää painavampia jälkiä muistikudokseen.
Levy alkaa hyvin. Avausraita Bored And Raised yltyy alun rauhallisemmasta pyörteilystään mukavan särökimaltavaan ja lopulta mukaansatempaavasti koukukkaaseen rokkiralliin. Melkein nimibiisi Help Me Stranger svengaa hiukan rauhallisemmin hölkäten mutta yhtä lailla savuisen säröisesti. Odotukset ovat korkealla, ja Only Child riisuu särön tyylikkäästi autereisen tunnelmoinnin tieltä.
Nyanssit ja erilaiset ulottuvuudet tekevät albumille yleensä vain hyvää mutta Help Us Strangerin kohdalla mietin usein, esimerkiksi kaihoisan Only Childin vaihtuessa Don’t Bother Men päällekäyvään riekuntaan, että ovatko kappaleet ensinkään samalta artistilta tai levyltä? Ja mitä totaalisilla maisemanvaihdoksilla tavoitellaan? Pelätäänkö, että kuulija ehtii nukahtaa?
Shine The Light On Me nostattaa hienosti rakennettua harmonista musiikillista tornia haikeilla, jopa queenmäisillä stemmoilla. Se on yksi levyn tasapainoisimmista kappaleista. Uneliaan kiireetön Somedays (I Don’t Feel Like Trying) murisee lähinnä säkeiden välissä ja kertosäkeeseen noustessaan, mutta jää kauas edellisen harmonisesta kasvatuksesta.
VIDEO: Katso The Raconteursin musiikkivideo Help Me Stranger.
Donovanin kirjoittama riekunta Hey Gyp (Dig The Slowness) pitää huurteisine pyörteineen sisällään paljon hyviä asioita mutta ei sekavuudessaan oikein iske. Sunday Driver rokkaa huomattavasti harkitummin ja onkin levyn rockbiiseistä sitä ”parempaa Seppälää”. Mukava yhdistelmä potkua, savuista psykedeliaa ja hillitysti käytettyjä efektejä.
Now That You’re Gone jatkaa rauhallisesti pohdiskellen, kauniisti keinuen mutta myös efektejä vinguttaen. Live A Lie on puolestaan hyvä perusrokkiralli hyvällä draivilla, mutta jää vain parin minuutin mitassaan lähtökuoppiinsa. Mureasti rullaava
What’s Yours Is Mine on levyn kipakamman puolen avainraitoja lehmänkelloineen ja puristavine soittoineen. Kertosäemantrassa on jotain hypnoottista, ja riisutut sävelkulut antavat tilaa hengittää. Hyvä!
Näppäilevä Thoughts And Prayers on oikeassa paikassa levyn päättävänä, autereisen kauniina harmoniapyörteilynä. Pienesti erilaisten akustisten instrumenttien elementtejä hyödyntävässä kaunokaisessa kaikki on mietitty loppuun asti ja vähemmän on enemmän.
Uusia Steady, As She Goes -hittejä saadaan The Raconteursilta jäädä edelleen odottamaan, mutta kyllä Help Us Stranger onnistuu bändin patinan saavuttamaan. Vanhat Raconteurs-fanit saavat tästä varmasti nostalgiapiikkinsä, mutta tuoko se 2020-luvulle tultaessa bändille uusia faneja, se on toinen asia. Uudelleen rakentamalla tästäkin albumista olisi saanut toimivamman kokonaisuuden – tai ainakin erittäin timanttisen EP:n.
Ilkka Valpasvuo
The Raconteurs: Help Us Stranger
- Third Man, 2019.
- Julkaisupäivä 21.6.2019.
- Sisältää 12 kappaletta, jotka ovat yhtä Donovan-coveria lukuun ottamatta Jack Whiten ja Brendan Bensonin kirjoittamia.
- Tuottaja: Joshua V. Smith.
