Kuuluvatko tunteet työpaikalle? – Camilla Tuominen kuvaa tietokirjassaan, miten työyhteisöä voi muuttaa inhimillisemmäksi

Kuvat: Toni Härkönen / Otava

Tunnekouluttaja ja tietokirjailija Camilla Tuominen on antanut uudelle kirjalleen rohkean nimen: Tunteet ei kuulu työpaikalle (Otava, 2020).

Nimi on tietysti ironiaa, mutta sen pohja on todellisissa asenteissa, joita kouluttajat kohtaavat erilaisissa koulutuksissa, niin Tuominenkin.

”Mitä hyötyä tästä tunnejutusta on, kun meillä on tuhat tärkeämpää asiaa kuin se, että jollakin tyypillä on paha mieli”, Tuominen kuulee koulutuksissa.

Tunteet ovat kuitenkin läsnä koko ajan elämässämme ja ne seuraavat meitä, minne menemmekin, myös työpaikalle. Niitä ei kannata kieltää ja painaa alas, vaan kuunnella, mistä ne haluavat kertoa. Ne elävät ja muuttuvat tilanteiden mukana.

Todistusaineisto inhimillisemmän työelämän hyödyistä on suurempi kuin koskaan. Tiedämme, että tunteiden johtaminen ja hyvä tunneilmapiiri ovat välttämättömiä, Tuominen painottaa.

Tuominen avaa ajatuksiaan tunteiden merkityksestä yhdeksän askeleen avulla. Niiden avulla on mahdollista muuttaa työyhteisön ilmapiiriä viisaampaan suuntaan. Jokainen askel on kirjoitettu omaan lukuunsa, joka päättyy luvun sisällön tiivistykseen. Tuominen kertoo myös paljon esimerkkejä omista ja asiakkaidensa kokemuksista ja haastaa lukijan miettimään vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät lukujen sisältöön.

Kirjan askeleita ovat muun muassa lähtökohdan tunnistaminen, tunneälyn kehittäminen, jumeista irti päästäminen ja epäonnistumisten kohtaaminen.

Kirjan tyyli on fragmentaarinen, ja ensimmäisten lukujen kohdalla mietin, saako tästä kirjasta kunnolla otetta. Lukukokemuksen edetessä kirjan imu vahvistuu. Kirja tarjoaa paljon sekä neuvoja että ajateltavaa.

Yhdessä luvussa kirjailija kehottaa lopettamaan pakottamisen ja latistamisen. Rauhallista ihmistä ei pidä pakottaa ilmaisemaan innostustaan samalla tavalla kuin sen tekee ekstrovertti, joka kuuluttaa ilonsa ilmoille äänekkäästi. Ihmiset ovat erilaisia ja se täytyy tunnustaa. Positiivisuus on huikea voima, mutta sen näyttäminen voi haavoittaa. Oma ilo ei ehkä saakaan vastakaikua.

Kielteisen leiman saaminen omaan otsaan on kamala kokemus, mutta työpaikoilla sitä tapahtuu. Leimat ovat myös ikävän sitkeitä ajatusrakennelmia. Rohkea epäkohtiin puuttuja leimataan helposti hankalaksi ihmiseksi. Leima voi tarttua ihmiseen jo yhdestä kerrasta. ”Olet epäonnistuja, kun kerran mokaat.”

Leimaaminen aiheuttaa kipua, noloutta ja surua. Se on valtava pelko ja este ihmisen kehittymiselle. Tuomisen mukaan leimaaminen on laiskan ja sivistymättömän ajattelun lopputulos. Siksi omaa mieltä kannattaa treenata ja lykätä toisten leimaamista mahdollisimman pitkään. Voi esittää lisäkysymyksiä ja miettiä, onko leimaamiselle lopultakaan mitään perustetta.

Jumiin jääminen on tuttua monelle. Tunteita ei näytetä, koska ihmiset jäävät, tai pelkäävät toisten jäävän jumiin tunteisiin tai loukkaantuvan. Työyhteisössä jumi voi ilmetä niin, että kukaan ei halua tehdä yhteistyötä hankalana pidetyn ihmisen kanssa ja tilanne jatkuu määräämättömän pitkään.

Jumeja voi kuitenkin purkaa rehellisellä keskustelulla, joissa asioita katsotaan monesta näkökulmasta ja pintaa syvemmältä. Monissa tilanteissa auttaa, jos on lämpimästi läsnä, kuuntelee ja esittää kysymyksiä.

Tuomisen kirjaa lukiessa vahvistuu ajatus, jonka mukaan tunteita ei voi eikä pidä välttää työpaikalla. Niiden viestejä kannattaa kuunnella. On viisasta tarttua epäkohtiin, jos tunteet viestittävät epäkohdista, ja iloita niiden tuomasta energiasta, kun työhön uppoutumisen flow-kokemus ja yhteiset onnistumiset vievät tavoitteita eteenpäin.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua