Vihiojan varrella on hirsistä rakennettuja siltoja.

1

Jotta ymmärtäisin, mistä kirjoitan, minun on kirjoitettava asioista, jotka ovat minua lähellä. Ja jotta ulkopaikkakuntalainenkin lukija saisi tästä jotakin, minun on yritettävä kirjoittaa niin, että lukija viihtyy kanssani tämän lyhyen hetken.

Pitkän ja suhteellisen lumisen talven jälkeen moni ilahtuu nähdessään lumien sulavan. Lumi sulaa kiertokulussa vedeksi ja matkustaa sinne, mihin se vain pääsee. Tampereella maasto on jääkauden vetäytyessä muodostunut ryppyiseksi harjujen ja laaksojen vuorotteluksi, ja miltei jokainen alava kohta on saanut oman puronsa.

Takahuhdissa virtaava Pappilanoja virtaa laakson pohjalla. Oja saa alkunsa Sikosuolta kaukaa Tampereen kantakaupungin itäpuolelta ja laskee lopulta Iidesjärven kautta Pyhäjärveen. Matkan aikana sen nimi vaihtuu ensin Vuohenojaksi ja myöhemmin Viinikanojaksi. Minun ja ystävieni puheessa puroa kutsutaan Taikajoeksi, mutta nimen taustaan en aio syventyä tässä.

Tämä monen nimen puro onkin monimuotoinen. Se on kaunis monesta kohtaa. Se tyyntyy itäisellä Tampereella esteettiseksi lammikoksi Varsanpuiston kohdalla ja myöhemmin kokonaiseksi järveksi Iidesjärvellä. Se houkuttelee varrelleen monenlaisia lintuja, joiden nimiä en edes tiedä. Taikajoella on hienoa peltomaisemaa ja paljon puutarhapalstoja. Juuri Takahuhdissa puron varrella voi nähdä kaupungin kauneimmat niityt, ja kuulla fasaanien kujertavan.

Pappilanojassa on taikaa.

2

Talvisin moni puro jäätyy. Hervannan kaupunginosan länsipuolella on puro, joka ei virtauksensa vuoksi suostu jäätymään. Se laskee sinnikkäänä, mutta rauhallisena Särkijärvestä Suolijärveen ja siitä edelleen naapurikunta Lempäälän järvien kautta Pyhäjärveen.

Suolioja on metsäpuro, jonka leveys vaihtelee. Ajoittain sen yli voi loikata, jos ei ole turhan tarkka varusteistaan. Kerrotaan, että sen vesi on hapanta, eikä sen vuoksi purossa kasva juuri mitään. Se on kuitenkin ympäristönä selkeäpiirteinen ja siellä olenkin ottanut ehkä hienoimman purokuvani.

Vesi valuu sitä reittiä, mitä se pääsee valumaan. Virtaava vesi kovertaa väyläänsä mutkissa, muttei useinkaan jää maleksimaan tilassa ja ajassa. Vesi kiertää alituista kiertoaan ja näin keväisin vesi symboloi kaikkea elämää. Me ihmiset olemme sidottuja aikaamme, ja sitä kautta olemme virrassa itsekin.

Suoliojan leveys vaihtelee.

3

Mylly-alkuisia paikannimiä on maassamme varmasti satoja ja Myllyoja-nimisiä purojakin on pelkästään Tampereella ainakin kolme. Sillä tai Myllypuron nimellä kuitenkin tunnetaan pitkä puro, joka saa alkunsa soilta Haukiluoman pohjoispuolelta ja laskee Vihnusjärveen. Purossa on myös varsin upea koski, jossa on korkeuseroa lähemmäs kymmenen metriä. Koski sijaitsee Kalkussa, aivan Nokian rajalla.

Tampereen Myllypuron varteen on perustettu luonnonsuojelualue. Sen vuoksi puron varsi on täynnä tiheää kasvustoa, tuulen kaatamia puita ja vaikeakulkuisia paikkoja, joissa ainakin kengät ovat vaarassa kastua. (Minulla kastui housutkin.) Alue on kapea kaistale, joka rajoittuu ihmisen rakentamien struktuurien väliin. Ajoittain puro kulkee pitkissä siltarummuissa ja sen vartta on vaikea seurata.

Myllypuroa on vaikea kuvata. Runsaan kasvillisuuden ja puron oikkujen vuoksi sen maisemat eivät luonnollisimmissa kohdissaan jäsenny. Kaikkea näyttää olevan liikaa. Elokuvaohjaaja Werner Herzogin sanat viidakosta ”liian jäsentymättömänä ja läpeensä eroottisena” paikkana saavat merkitystä. Toisaalta luonnon ei todellakaan kuulu jäsentyä ihmisen estetiikan mukaan, vaan sen pitää saada olla sellainen kuin se on.

Läntisen Tampereen kehämäiset tiet, junasillat ja muu rakennettu ympäristö jäsentävät maisemaa, mutta kauniita ne eivät ole. Onneksi puro saa kulkea koskeaan kohti. Se todella onkin upea, vaikkei sitäkään tahdo saada kuvaan niin, että kuva millään lailla tekisi oikeutta tälle luonnon kappelille. Turhamainen kameraharrastaja saa tyytyä veden ääneen ja muistoon elämyksestä.

Myllypuro ei jäsenny.

4

Puron äänet ovat valtavan eheyttävää kuultavaa. Ne menevät ytimeen asti. Liplatus, valuminen, kohina, en tiedä mikä on rauhoittavampaa. Eteläisellä Tampereella, Peltolammin lähiön ja Sarankulman teollisuusalueen välissä on myös puro, jota kutsutaan Myllyojaksi. Lähellä Sarankulmaa puro muuttuu Pärrinkoskeksi, joka on 18 metrin korkeuseroineen upea paikka.

Kerrotaan, että koskessa olisi ollut mylly, jonka ovat omistaneet maakuopassa asuvat Värrin veljekset, ja että veljekset olisivat kuolleet häkään. Tämä melko satunnainen tiedonjyvänen tuo ihmisen jälleen luonnon rinnalle, siihen vaikuttavana, mutta ajassa häviävänä detaljina.

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualueella on paljon harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja. Olisivatpa ne siellä vielä kahdensadan vuoden kuluttua.

Pärrinkoskessa on ollut mylly tai sitten ei.

5

Vihiojan alkulähteen vedet tulevat Ruskon metsistä, Kaukajärvestä, Kangasalan Houkanjärvestä ja Annalan liepeiltä. Vihioja kulkee eteläisellä Tampereella Hervannan pohjoispuolelta, Koivistonkylän ja Nekalan välistä Vihilahteen, joka taas on jo Pyhäjärveä.

Vihiojan varsi on pääosin puistomainen ja ihmisen rakentama. Sen varrella on miellyttäviä ympäristöjä ja useita hirsistä rakennettuja siltoja. Luultavasti puistomaisuutensa vuoksi siitä on helppo ottaa kuvia. Puistomaisema jäsentyy aivan eri tavalla kuin metsä. Vihioja on ehkä Tampereen kuvauksellisin puro. En osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia.

Puro on kuitenkin lopulta jossain määrin aina omalakinen systeeminsä. Vesi valuu sinne, mihin se sattuu pääsemään, eikä sitä silloin voi estää. Vesi ottaa itselleen aina sopivimman muodon, muttei koskaan luovuta voimaansa pois. Se valuu, törmää, kovertaa ja synnyttää kukoistusta siellä, mihin se pääsee.

Talvi on ollut mielissämme harmaana ja ahdistavana. Mieliin on syntynyt lukittuja tiloja. Nyt on kuitenkin kevät, ja yritän keskittyä suuren Bruce Leen sanoihin: ”Ole muodoton ja hahmoton, ole kuin vesi. Be like water.”

Aksu Piippo, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua