Tessa Thompson rikkoo Men in Black -elokuvien lasikaton viihdyttävässä tieteistoimintakomediassa

Odotukseni eivät olleet mitenkään korkealla Men in Black: International -elokuvan kohdalla. Maan päällä toimivasta, alieneita jahtaavasta salaisesta järjestöstä on tätä ennen tehty jo kolme elokuvaa, ja tiedossa oli, että elokuvassa ei enää nähdä mainiota näyttelijäkaksikkoa, Will Smithiä ja Tommy Lee Jonesia.

Ohjaajakin on vaihtunut: Barry Sonnenfeld on tällä kertaa vain yksi (pitkän) tuottajalistan nimistä, kuten Steven Spielberg.

Nyt puikoissa on ohjaaja F. Gary Gray, jonka ura on aikoinaan alkanut musiikkivideoiden ohjaajana. Aiempina ohjaustöinään Gray on tehnyt pääasiassa toimintaelokuvia, kuten viimeisimmän Fast & Furious -sarjan elokuvan, joka on järjestyksessä jo 8. osa.

Mutta Men in Black: International ei nouse tai kaadu ohjaajan myötä, sillä tämän kokoluokan Hollywood-tuotannoissa ovat ammattilaiset asialla. Ratkaisevaa sen sijaan on, kuinka hyvin Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin yhteispeli on onnistuttu korvaamaan uuden MIB-kaksikon työskentelyssä.

Ja tässä elokuva ilahduttavasti onnistuu.

* *

Elokuvan pääosaparina – agentteina M ja H – nähdään Tessa Thompson ja Chris Hemsworth. Tästä kaksikosta M on selkeästi pääosassa, sillä hänelle luodaan taustatarina lapsuudesta lähtien, ja elokuvan tapahtumia seurataan enimmäkseen hänen kauttaan. Vaikka elokuvasarja on edelleen nimeltään Men in Black – Miehet mustissa, tämäkin lasikatto on nyt rikottu.

Eikä Tessa Thompson edes ole elokuvan ainoa tärkeässä roolissa oleva MIB-nainen (eikä edes ainoa Thompson), sillä elokuvassa nähdään myös Emma Thompson, joka näyttelee organisaation johtajaa, O:ta. Emma Thompson taitaa olla myös ainoa, joka on kulkenut perintönä kolmannen elokuvan näyttelijäkaartista.

Naisnäkökulmaa lienee sekin, että Chris Hemsworthin esittämästä agentti H:sta on tehty seksiobjekti, intergalaktisesti suuntautunut hottisagentti, jota naiset himoitsevat lajista riippumatta. Koska H on osa brittien MIB-organisaatiota, en voi olla ajattelematta, että hahmo jollakin tavalla peilaa James Bondia; hyppeleehän tämäkin sängystä toiseen työn puolesta.

Aiemmat Men in Black -elokuvat ovat ilmestyneet vuosina 1997, 2000 ja 2012. Sarjan neljännessä elokuvassa päästään vihdoin myös Yhdysvaltain ulkopuolelle.

Will Smith ja Tommy Lee Jones olivat hurmaavan erilaisia, toinen puhelias pälpättäjä, toinen äreä murahtelija. Niinpä nytkin sankariagentit on rakennettu erilaisiksi: M on tunnollinen, eteenpäin pyrkivä ja älykäs. H taas on huoleton hulttio ja playboy, jolla on kuitenkin suuri sydän. Heidän välilleen on annosteltu ristiriitaa, kaveruutta ja ihan sopiva hippunen romantiikan taikapölyä. Ja toden totta, kaksikko pelaa niin hyvin yhteen, että en enää kaipaa Will Smithiä ja Tommy Lee Jonesia.

Yhteistyötä on epäilemättä helpottanut se, että Tessa Thompson ja Chris Hemsworth ovat jo kolmannessa yhteisessä elokuvassaan; aiemmat kokemukset ovat elokuvista Thor: Raknarök (2017) ja Avengers: Endgame, joka sai vastikään huhtikuussa ensi-iltansa. Haastatteluissa Tessa Thompson ja Hemsworth ovat kertoneet olevansa ystäviä myös valkokankaan ulkopuolella.

Päähuomio on agenteissa M ja H, mutta sivuosissakin nähdään pätevää porukkaa. Emma Thompson on aina mainio, mutta brittien MIB:n johtajaa näyttelevä Liam Neeson tuntuu vetävän – kieltämättä tylsän – roolinsa aika lailla rutiinilla. H:lle kateellista agentti C:tä näyttelevä Rafe Spall sen sijaan on juonessa hyvin mukana.

* *

Elokuvan nimen perään lätkäisty liite ”International” merkkaa sitä, että MIB-elokuvassa on viimeinkin päästy Yhdysvaltain ulkopuolelle. Tällä ei ole mitään syvempää merkitystä, mutta saapa katsoja nauttia maisemien vaihtumisesta, kun MIB-organisaatio saa pelastaa maapalloa myös Lontoossa, Pariisissa, Marrakechissa ja Napolissa.

Osa MIB-elokuvien viehätystä on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Erilaisten fantasia-aseiden lisäksi elokuvassa ilakoidaan muuttuvilla kulkuneuvoilla, ja erilaisia alieneita putkahtelee vastaan sieltä täältä. Kaikkein sympaattisin muukalainen on pikkuinen sotilashahmo, josta saadaan elokuvaan oma maskotti ja sidekick. Elokuva sai minut myös katsomaan vastaantulevien miesten partoja ihan uudesta vinkkelistä.

Molly (Tessa Thompson) gets fitted for her black suit in the MIB NY office in Columbia Pictures’ MEN IN BLACK: INTERNATIONAL.

En ole mikään hillitön tieteistoimintakomedioiden ystävä, pidän enemmän tieteiselokuvista, joita tehdään hampaat irvessä. Mutta omassa kaanonissaan MIB-elokuvat ovat edustaneet terävintä kärkeä. Enkä loppujen lopuksi pettynyt tälläkään kertaa, elokuvasarjan neljäskin edustaja on kaikin puolin viihdyttävä, pääosapari klaaraa työnsä, dialogi toimii ja juoni kulkee notkeasti, vaikka mitään tavattoman yllättävää ei koetakaan.

Ainoastaan kunnon pahismonsteri puuttuu, elokuvan tappajakaksikko tai lopun persoonaton hirviö eivät kauheasti hetkauta. Myöskään Rebecca Fergusonin näyttelemästä asekauppias Rizasta ei ole raaskittu kehittää inhaa monsteria. Oikein tulee ikävä ensimmäisen MIB-elokuvan ötökkä-Edgaria, jota Vincent D’Onofrio pieteetillä esitti – hän kuuluu ehdottomasti omalla listallani elokuvamonstereiden kärkikymmenikköön.

Mutta kaikkea ei voi saada. Saatiin ainakin kepeästi kulkeva tieteistoimintakomedia, jota voi helteellä paeta katsomaan elokuvateatterin viileyteen.

Kaarina Lehtisalo