Tsekkiläinen sotaelokuva Kirjava lintu on tauottoman julmuuden maraton

06.11.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Poika (Petr Kotlár) on kaulaansa myöten ongelmissa. Kuva: Night Visions Distribution

ELOKUVA | Ristiriitaisen vastaanoton saanut Kirjava lintu on lähes kolme tuntia pitkä kärsimysnäytelmä, joka tuntuu aavemaisen yhdentekevältä.

”Jos nykyaikana kuvataan eksploitaatioelokuva mustavalkoiselle filmille, sitä voi erehtyä luulemaan korkeakulttuuriksi. Ei sillä, että kummassakaan olisi mitään vikaa.”

ARVOSTELU

2.5 out of 5 stars

Kirjava lintu

  • Tšekki, Slovakia, Ukraina, 2019
  • Ohjaus: Václav Marhoul
  • Pääosissa: Petr Kotlár, Julia Vidrnáková, Petr Vaněk, Udo Kier, Harvey Keitel, Julian Sands, Barry Pepper
  • Ensi-ilta: 6.11.2020

Ehkä kyse on turtumuksesta. Ehkä kyse on korkeataiteellisuutta liian ilmiselvästi tavoittelevasta estetiikasta. Oli miten oli, Václav Marhoulin ohjaama Kirjava lintu jätti minut kylmäksi.

Nuori juutalainen poika (Petr Kotlár) asuu hoidokkina maaseudulla paossa sotaa ja holokaustin kauhuja. Puhumista välttelevää poikaa hoitava nainen kuolee, ja lapsi joutuu paikallisten kyläläisten kiduttamaksi. Tämä on kuitenkin vasta koettelemusten alkua.

Amerikanpuolalaisen Jerzy Kosińskin 1965 ilmestyneeseen romaaniin perustuva sotaelokuva on herättänyt kohuja ja kerännyt kehuja ympäri maailmaa. Erityisesti huomiota on saanut kaunis mustavalkokuvaus.

Kieltämättä teoksen kameratyöskentely on tyylikästä. Kriitikot ovatkin teoksesta kirjoittaessaan nostaneet framille ainoat muistamansa itäeurooppalaiset arthouse-ohjaajat: Tarrin ja Tarkovskin.

Vertailut heidän elokuviinsa ovat kuitenkin epäkelpoja. Kirjavan linnun kerronnan rytmi on tyystin toisenlainen. Tämä ei ole slow cinemaa. Elokuvasta ei löydy kymmenminuuttisia kamera-ajoja, ei hidasta fiilistelyä maisemien äärellä. Tapahtumia on kokonaisen tv-sarjan tarpeiksi.

Kuvauksen lisäksi toinen erikoisuus on, että elokuvassa puhutaan interslaavia. Interslaavi on vanhaan kirkkoslaaviin perustuva puoliksi keinotekoinen kieli.

Ratkaisulla on haluttu korostaa tapahtumien yleisluontoisuutta. Ollaan jossain päin Itä-Eurooppaa, tarkalla paikalla ei ole väliä.

kirjava lintu kuva2

Harvey Keitel vetää elokuvassa kiltin papin roolin. Kuva: Night Visions Distribution

Interslaavi on osuva valinta myös siksi, että Kosińskin alun perin omaelämäkerrallisena pidetty teos paljastui myöhemmin sepitteeksi. Keinotekoinen kieli tekee yhdessä visuaalisuuden kanssa romaanikirjailijan satuilun elokuvasovituksesta sadun tuntuisen.

Ajankohta on toinen maailmansota, mutta pikkukylien taikauskon ja takapajuisuuden vuoksi teos vaikuttaa paikoin tapahtuvan määrittelemättömällä, kuvitteellisella keskiajalla. Tunnelma tuo hiukan mieleen Olga Tokarczukin romaanit.

Sotaelokuvan lisäksi puhuisin road moviesta. Teos on jaettu kirjan lukuja muistuttaviin episodeihin. Jokaisessa niistä poika vaeltaa onnettomuudesta toiseen kuin Dante helvetissä mutta ilman oman Vergiliuksen suomaa turvaa.

Elokuvan suurin ongelma on episodien toisteisuus. Poika saapuu uuteen paikkaan, ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan eleettömän kurjasti, seuraa huutoa ja raakaa väkivaltaa. Sitten seuraava paikka, toisto, toisto, toisto.

Rakenteen takia elokuvasta tulee paikoin tahattoman koominen. Tehoa syö myös kansainvälisten näyttelijöiden (Harvey Keitel, Udo Kier, Stellan Skarsgård) käyttäminen häiritsevästi cameon tasolle jäävissä rooleissa.

Näytteleminen jättää kylmäksi. Henkilöt ovat enemmän metaforia kuin oikeita ihmisiä, mikä ei olisi ongelma, jos metaforat eivät tuntuisi niin paljon katsojan älyä aliarvioivilta. En vaadi elokuvilta halpahintaista samastuttavuutta. Tyhjyys ei ole kuitenkaan itseisarvo, eikä Kirjava lintu pääse eleettömään, bressonilaiseen todistusvoimaan.

Katselukokemus taantuu vain seuraavan turruttavan kauheuden odottamiseksi. Kylän naiset raiskaavat luonnonlapsen lasipullolla. Vauvaa ammutaan lähietäisyydeltä kiväärillä. Mies- ja naispuolinen pedofiili hyväksikäyttävät kumpikin poikaa. Eläimiä kohdellaan useammalla kuin yhdellä tavalla kaltoin. Kurjuuden ooppera soi niin, että tärykalvot ovat räjähtää, mutta tunnereaktioita se ei herätä. Lopputulos on mässäilyä.

kirjava lintu kuva3

Julian Sandsin esittämä hyvä paimen on tosiasiassa pedofiili. Kuva: Night Visions Distribution

Tietysti on mahdollista, että juuri tähän elokuva pyrkii. En kuitenkaan pidä sitä todennäköisenä. Elokuvan lopussa kuultava korostetun koskettava musiikki alleviivaa, että pyrkimys on tehdä vakavaa taide-elokuvaa tärkeistä asioista. Ratkaisu on yhtä manipulatiivinen kuin muukin teos.

Kirjavaa lintua on vertailtu paljon neuvostoliittolaiseen Tule ja katso -elokuvaan (1985). Kummassakin nuori poika joutuu kokemaan toisen maailmansodan kauheudet.

En pidä kummastakaan elokuvasta kovin paljoa, koska pelkkä kauheuksien esitteleminen korostetun esteettisesti ei ole kiinnostavaa taiteellisesti, jos estetiikka on kliinistä ja tylsällä tavalla kaunista.

Teokset tosin lähestyvät aiheitaan eri suunnista. Tule ja katso on eräänlainen moralistinen vastapari Kirjavalle linnulle. Vanhemman teoksen ydin on siviilien kärsimyksessä lähes karikatyyristen natsien ikeessä. Kirjava lintu taas rikkoo tahallaan viattomien slaavien myytin ja siirtyy toiseen äärilaitaan, jossa melkein kaikki ovat korostetun pahoja ja tunteettomia, erityisesti massat.

Mitä Kirjava lintu yrittää sanoa? Yksi teema on ainakin ihmisyyden monimutkaisuuden käsitteleminen. Perinteisesti ”hyvinä tavallisina ihmisinä” kuvatut siviilit ovat lähes kaikki läpeensä mätiä tai pahasti viallisia. Asetelmaan sopii, että papin lisäksi ainoa jonkinlaista inhimillisyyttä ja armoa osoittava henkilö on vanha saksalainen sotilas.

Elokuvan pyrkimys on kunnioitettava. Se onnistuisi silti paremmin, jos se tekisi eetoksellaan jotain tai jos siinä olisi edes vähän enemmän harmaan sävyjä.

Sävyjen puute selittyy uskonnollisella allegorisuudella, vaikka sekin jää pintapuoliseksi. Joskaksi nimensä paljastavan pojan matkaa ei pidä käsittää liian kirjaimellisesti. Hän on niin kärsijä kuin todistaja, jonka hänen isänsä on hylännyt. Nimi Joska muistuttaa Jeesuksen hepreankielisestä nimestä Yeshua, joka voidaan kääntää myös Joosuaksi. Eli koko kristikunnalle tuttu moraalisaarnahan tässä on kyseessä.

Kolmetuntisena eepoksena Kirjava lintu tuntuu aavemaisen yhdentekevältä. Lopulta mieleen jää pyörimään häiritsevä ajatus: jos nykyaikana kuvataan eksploitaatioelokuva mustavalkoiselle filmille, sitä voi erehtyä luulemaan korkeakulttuuriksi. Ei sillä, että kummassakaan olisi mitään vikaa.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua