Reijo Kelan Hiljainen kansa -teokseen on helppo kadota. Kuva: Marita Nyrhinen

1

Kesän aikana ja syksyn kynnyksellä matkailu kotimaassa on ollut kova juttu. Palattuani viimekertaiselta retkeltä posti oli tuonut pari levyuutuutta. Mikäpä mukavampaa, kuin laittaa uudet We Jazz Recordsin äänilevyt soimaan.

We Jazz Records on tuoreeseen, moderniin jazziin erikoistunut levy-yhtiö. Se aloitti toimintansa vuonna 2016, ja on tähän mennessä julkaissut tähän mennessä kolmisenkymmentä albumia. CD-levyjen lisäksi yhtiö julkaisee levyjä vinyyleinä ja muissa nykyaikaisissa formaateissa.

Kuuntelen pian ilmestyvää AINON-kokoonpanon Drought-albumia (4.9.2020). Nimen yhtyeelle on antanut sellisti-säveltäjä Aino Juutilainen, ja levy on yhtyeen ensimmäinen. Tuotos on mielenkiintoista ääniteatteria, jossa liikutaan tunnelmista toisiin avantgardistisella otteella. Albumi on melko pitkälle läpisävellettyä, mutta antaa mukavasti soolotilaa soittajien improvisoinneille. Kvartetin täydentävät saksofonisti-huilisti-klarinetisti Suvi Linnovaara, rumpali Joonas Leppänen ja viulisti-alttoviulisti Satu-Maija Aalto.

Olen ennenkin kehunut Maija Lassilan taidetta. Nyt hänen työnsä koristaa Drought-levyn kannessa. Albumin sisällä oleva ”kuvakirja” sisältää Aino Juutilaisen piirroksia, joista silmiinpistävän hauska on kappaleen Schön Berg piirros, jossa selvästi on säveltäjä Arnold Schönbergin profiili.

Levyn vaihdos. Saksofoneja ja klarinettia soittava Stanley J. Zappa (kyllä, sukua on: Frank Zappan veljenpoika) on levyttänyt suomalaisten muusikoiden, rumpali Simo Laihosen ja basisti Ville Rauhalan kanssa We Jazzille albumin Muster Point. Nyt mennään perinteisemmän free jazzin meiningillä. Kappaleesta toiseen improvisoidaan antaumuksella, hetkittäin svengaten.

We Jazz tarkoittaa montaa asiaa: se on festivaali, levymerkki, dj-kollektiivi, lehti ja levykauppa. We Jazzin kantava voima on taiteellinen johtaja ja tuottaja Matti Nives. Hän on vannoutunut jazzdiggari, jonka makuun uskaltaa luottaa.

2

Metsän siimeksessä on monen moista kumisevaa, kilisevää ja kitisevää soitinta. Kuva: Tapani T

Kuinka metsä soi? Tuulen humina, puiden havina, maaston rapina jalkojen alla. Ainakin nuo elementit panevat metsän soimaan, mutta kun metsään on rakennettu suuria soittimia – kilistimiä, kalistimia ja kumajavia kapistuksia – niistä syntyy todellinen Soiva Metsä. Sellainen on Suomussalmen Kaunisniemellä, kätevästi lenkkipolun varrella.

Aamuinen kävely metsän kumpuilevassa maastossa vastaa mainiosti kuntolenkkiä. Samalla saa kokeilla graafikko Markku Penttilän suunnittelemien ja muusikkokaksikko Pekka Westerholmin ja Olli Penttilän rakentamia soittimia. Pysähdys ja kokeilu luontoon sijoitetun, toinen toistaan hilpeämmän suuren soittimen äärellä tuottaa käsittämätöntä mielihyvää. Niin vain lähtee kumiseva tai paukahteleva ääni kiirimään eteenpäin. On hauska havaita, että jonkin matkan päässä joku toinenkin saa löytämästään soittimesta muhevan äänen.

Tarkasti suunnitellut soittimet ovat ottaneet paikkansa muodostaen kokonaisuuden, ja niille on sävelletty kokonaisia teoksia. Olisipa hienoa päästä tilaisuuteen, jossa koko soitinarsenaali olisi yhtä aikaa käytössä!

3

Viitostien varrella, noin 30 kilometrin päässä Suomussalmen keskustasta Kuusamoon päin on näkymä, joka pysäyttää – erityisesti henkisesti mutta myös fyysisesti niin, että autoilijan on painettava jarrua. Kokonainen pellollinen, lähemmäs tuhat ihmishahmoa jököttää liikkumattomina katsoen valtatielle päin. Siinä missä Soivan Metsän soittimet panevat soittohalut liikkeelle, tämä ihmishahmojen joukko mykistää ja saa haukkomaan henkeä.

Kyseessä on suomussalmelaissyntyisen tanssija-koreografi Reijo Kelan kuvataiteellinen teos Hiljainen kansa, jonka hän toteutti osaksi tanssiteostaan jo vuonna 1988. Sittemmin teos on ottanut tilansa nykyisellä paikallaan. Näen sielujeni silmin Reijo Kelan loikkivan luomustensa keskellä, ja aivan hurmaannun.

Ihmishahmon muodon saaneet patsaat on rakennettu luonnonmateriaaleista, päävärkki turpeesta. Ne ovat yllättävän inhimillisiä, ja kun niiden seassa käyskentelee, tuntee olevansa yksi heistä. Erilaisiin vaatteisiin puetut hahmot ovat kuin kuka tahansa, ja tosiaan, kaikki ovat puettuja. Paljasta pintaa, saatikka alastomuutta, ja ei sallita. Kova on homma talkoolaisilla, kun vaatteet vaihdetaan pari kertaa vuodessa. Sitä paitsi jos matkaajalla sattuu olla sopivaa ”päälle pantavaa”, siitä vain vaihtamaan ukkelin tai akkelin kamppeet.

4

Maahengen temppelin taakse on piilotettu Ojankaivaja-patsas vuodelta 1935. Kuva: Marita Nyrhinen

Emil Cedercreutzin museolle on hankala päästä, ainakin julkisilla kulkuneuvoilla. Henkilöautolla matka Tampereelta taittuu noin puolessatoista tunnissa. Usean rakennuksen muodostama pihapiirikokonaisuus vie ajassa taaksepäin keskelle Satakunnan kauneinta luontoa.

Kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutz (1879–1949) oli myös kansantieteilijä ja kirjailija – ja keräilyvimmainen. Hän rakennutti taiteilijakoti Harjulan luonnon keskelle Kokemäenjoen rannalle vuonna 1914. Jo vuonna 1916 hän jo perusti tiluksilleen museon maatyön arvostuksen kohottamiseksi ja keräsi sinne maaseudun elämästä kertovaa esineistöä. Museolleen hän antoi nimen Maahengen temppeli.

Monen rakennuksen käsittävässä kotimuseossa on valtavasti kaikenlaista nähtävää:, laajoja taidekokoelmia sekä taiteilijan omia töitä, erityisesti siluettikuvia ja ulkoilmanäyttelynä runsaita patsaita käsittävä veistospuisto ja tietenkin itse rakennukset. Ulkona rakennusten välissä, niin sanotulla Museoraitilla, kannattaa käppäillä ja bongata toinen toistaan mielenkiintoisempia veistoksia.

5

Laulaja-kitaristi Paavo Kässin bändin puhaltajavirtuoosi Ville Lähteenmäki hämmästytti taitavalla soitollaan. Kuva: Marita Nyrhinen

Monet muistavat Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Popparin nimeltä Jazz Bar vuosilta 1992–2007. Jazz Bar tunnettiin ja palkittiin nimenomaan jazziin erikoistuneena soittotantereena. Jazzhenkinen baari on yhä; siellä järjestään kohtuullisen säännöllisesti jazzkonsertteja mutta muutakin. Silloin tällöin kapakan pianon ääreen istahtaa mainio pianisti, jyväskyläläistynyt Marian Petrescu.

Kun satuin äskettäin piipahtamaan Jyväskylässä, rohkenin mennä sisään, vaikka ilmoituksessa mainostettiin aivan vieraan bändin konserttia. Kyseessä oli laulaja-kitaristi Paavo Kässin bändi Takaoven mies. Yhtye yhdistää rockia, folkia, iskelmää ja jazzia ja soittaa melodisia tuotoksiaan raivoisalla vimmalla.

Jo ensimmäisen kappaleen aikana huomio kiinnittyi saksofonisti Ville Lähteenmäen hurjaan säestykseen; soittimen takaa paljastui jazzimprovisaation mestari.

Popparissa Lähteenmäki kertoi aloittavansa syksyllä jazzmusiikin kandidaattiopinnot Trondheimin yliopistossa Norjassa. Odotamme paluuta Suomen jazzkentille.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua