Korealaisensi-ilta Peninsula jatkaa Train to Busan -hittielokuvan taistelua zombivirusta vastaan

Jung-seok (Dong-Won Gang) johtaa joukkion takaisin Korean niemimaalle. Kuva: Cinemanse

Train to Busan (2016) oli valtava hitti Etelä-Koreassa ja meni hyvin muuallakin. Tarina kertoi työhönsä uppoutuneesta sijoittajasta, joka saattaa tytärtään pikajunalla Soulista Busaniin exällensä hoitoon ja joutuu kasvamaan sankaruuteen ja raivokkaaksi lapsensa puolustajaksi, kun zombit tunkeutuvat junaan. Tiiviin vauhdin lomassa on nähty jopa viittauksia Busanin lauttaonnettomuuteen, joka herätti voimakkaan paikallisen kansanliikkeen viranomaisten heikon toiminnan takia.

Kun elokuva sai kotimaassaan yli 10 miljoonaa katsojaa, on ymmärrettävää, että ohjaaja Yeon Sang-ho ja joukko korealaisia tähtinäyttelijöitä kasattiin yhteen tekemään elokuvalle jatkoa. Se on Peninsula.

Peninsulan piti saada ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla, jotka kuitenkin peruutettiin. Etelä-Korean ensi-ilta oli 15.7.2020 ja elokuva repi ensimmäisenä päivänä kaksi miljoonaa euroa lippuluukuilla. Se on houkutellut väkeä elokuviin myös Singaporessa, Taiwanissa, Malesiassa ja Vietnamissa.

Kaikissa näissä maissa koronatilanne on ollut elokuvan ensi-illan aikaan melko hyvin hallinnassa ja elokuvateatterit auki turvajärjestelyin. Itä- ja Kaakkois-Aasian elokuvateattereille ja levittäjille Peninsula onkin tärkeä tapaus elokuva-alan elvyttämisessä.

Peninsula alkaa neljä vuotta Train to Busanin jälkeen. Joukko eteläkorealaisia, osa edellisestä elokuvasta tuttuja, on rantautunut pakolaisina Hongkongiin, missä he odottavat virallisen pakolaisstatuksen saamista. Toimeenkin pitää yrittää tulla jotenkin. Paikallisessa kuppilassa aletaan huudella koreaa puhuvasta porukasta viruksenlevittäjinä – tuttua tosielämästäkin, kun kiinalaiset tai aasialaiset yleensäkin on nähty koronan levittäjinä.

Kun lain väärällä puolella liikkuva länsimainen mies ehdottaa porukalle 50/50-diiliä, jos he noutavat Koreaan jääneestä rahankuljetusautosta 20 miljoonaa dollaria, on porukka valmis ottamaan riskin ja heittämään yhden yön keikan Incheoniin, minne heidät laivalla kuljetetaan. Zombit ilmeisesti heräilevät vasta valossa, joten yökeikan pitäisi olla semimahdollinen. Kuten arvata saattaa, homma ei mene putkeen yölläkään ja porukka päätyy taistelemaan monenlaisia muuttujia vastaan.

Elokuvan alussa käydään uutislähetysten kautta läpi se, mihin Koreassa on päädytty. Kun zombit lisääntyivät eksponentiaalisesti, romahti Etelä-Korean hallitus, jolloin porukka yritti pakoon Pohjois-Koreaan, missä sielläkin lienee päädytty samaan tilanteeseen – samaa zombi-peninsulaa siis koko Korean niemimaa. Ihmisiä pakeni laivoilla pois ja jollain laivalla on tapahtunut zombi-infektiokin, kuten elokuvan alkukohtauksissa näytetään.

Entinen Etelä-Korean merivoimien kapteeni Jung-seok johtaa neljän hengen ryhmää rahanhakukeikalla. Jung-seok kokee syyllisyyttä neljän vuoden takaisista tapahtumista: hänen seurueensa kieltäytyi Koreasta paetessaan ottamasta autonsa kyytiin äitiä ja lasta, jotka anoivat apua. Ennen pitkää he kohtaavat nämä jälkeenjääneet uudelleen. Lapsesta on kasvanut neuvokas teiniautokuski, joka pikkusiskoineen pelastaa aarteenetsintäpoppoon zombihyökkäykseltä.

Korean niemimaalla siis on elellyt koko ajan sinne jääneitä ihmisiä. Yhden poppoon muodostaa kersantti Hwangin johtama armeijan osasto 631:n rippeet. He pitävät omaa hallintoaluettaan, jonne rantautuneet ulkopuoliset, mukaan luettuna rahankuljetusautoon piiloutunut nelikon jäsen Chul-min, pakotetaan raakoihin areenataisteluihin.

Neuvokkaat tytöt (edessä Lee Re) pelastavat aarteenetsijöitä zombi-hyökkäykseltä. Kuva: Cinemanse

Peninsulan yksi omituisuus onkin, että zombien sijaan suuri osa juonenkuljetusta keskittyy Unit 631:n aiheuttamaan uhkaan päähenkilöille. Zombit (jotka jollain konstilla ovat pysyneet neljä vuotta elossa) ryntäävät joukkoina kuin sätkynuket ja heitä onnistutaan autoilla ja konetuliaseilla niittämään alas kuin jättiputkea ja lupiinia. 631-joukkoja vastaan taisteleminen tuntuu hankalammalta. Kaikkea tätä on joutunut varomaan myös neljä vuotta sitten jälkeen jääneen naisen, Min-jungin perhe, johon kuuluu kahden lapsen lisäksi lasten isoisä.

Peninsulan jatkuvassa rymistelyssä, jossa zombeja kaatuu kuin keiloja, on turhaa toiston makua. Yöllisen tumma rymistely tuntuu pelaavan samantapaista dynamiikkaa jatkuvalla syötöllä vailla suvantoja. Vaikka Train to Busan oli ennen kaikkea tiiviisti tehty zombi-action, pystyttiin siihen pakkaamaan jokunen viite eteläkorealaiseen työ- ja perhekulttuuriin ja Busanin rooliin maassa. Oudolta tuntuu myös, ettei elokuvassa edes käytetä hyväksi sitä ironiaa, että Koreat ovat yhdistyneet ikään kuin yhdeksi, muun maailman karanteeniin laittamaksi alueeksi zombi-viruksen myötä.

Peninsula on hivenen tasapaksu verrattuna kekseliäämpään ja vaihtelevampaan Train to Busaniin, puhumattakaan sen animaatiorinnakkaisteoksesta Seoul Station (2016). Mutta sen tarina resonoi nyt tuotantonsa jälkeen varmasti toisella tasolla, kun oikea virus jyllää niin Etelä-Koreassa kuin muuallakin.

Positiivisena puolena esiintyjäkaartissa on vahva naisten osuus. Teinihurjastelijakuski on reipas poikamainen tyttö, hänen äitinsä on pärjännyt kaikki nämä vuodet, aarteenetsijänelikon naisjäsen on entinen incheonilainen taksikuski ja lopussa apuun saapuu YK-joukko naiskomentajan johdolla.

Tapahtumapaikkana on Incheon, Soulin vieressä sijaitseva satamakaupunki, missä sijaitsee tosielämässä myös Soulin metropolialuetta palveleva kansainvälinen Incheonin lentokenttä. Se on raunioitunut, kasvuston, romun ja hylättyjen autojen yöllinen hämärä vyöhyke, jonka siltojen alla voi milloin vain vaania zombilauma. Koko Korean niemimaalle ei siis elokuvan nimestä huolimatta tiiviissä lyhyen ajan seikkailussa keretä.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua