Kirsi Haapamatti, kuva ja tekstit

Sami Janssonilla on kahdenkymmenenviiden vuoden tausta kurkkulaulun eli höömein parissa, mutta hän sanoo taitojensa olevan vielä kehittymässä.

‒ Kargyraa-osuuksien laulaminen Ögbeler-kappaleessa ei tahdo onnistua, se on niin vaikea. Kurkkulaulussa on kuitenkin se hienous, että aina voi kehittyä.

Kargyraa on kurkkulaulussa se matala, mörisevä, kurnuttavaltakin kuulostava bassoääni. Hörekteer on tapa laulaa rinnasta kuin lammas.

Sami Jansson tuntee erityisesti Siperian tuvalaisen kurkkulaulun äänet ja metodit. Kurkkulaulussa on muitakin haaroja ja myös laulumenetelmiä.  Tuvalaiseen kurkkulaulun erityispiirre on, että ihminen voi laulaa samanaikaisesti kargyraata tai hörekteeriä ja suodattaa äänessä luontaisesti olevat yläsävelet selkeästi kuultaviksi. Kuulostaa, kuin laulajia olisi yhden sijaan kaksi.

‒ Tutustuin tuvalaiseen kurkkulauluun opiskeluaikoina vuonna 1995 Jyväskylässä, kun muutaman tutun kanssa aloimme kurkkulaulaa. Tai jotain sinnepäin ainakin, ei meillä ollut paljoakaan käsitystä tekniikoista. Samana vuonna Haapavesi Folkissa oli kurkkulaulukurssi, jossa osa porukastamme kävi. Aloimme kuunnella kurkkulaululevytyksiä. Oli ihmeellistä tajuta, että möreä basso ja korkeat viheltävät yläsävelet pääsivät yhdestä ihmisestä samaan aikaan.

Myöhemmin Jansson tutustui kurkkulaulusta innostuneisiin Sibelius-akatemian opiskelijoihin sekä Sauli Heikkilään, joka usein mainitaan, kun kurkkulaulusta kirjoitetaan mediassa. Heikkilä He perustivat Cedip Tur -yhtyeen, joka esitti ja myös levytti tuvalaista kurkkulaulua.

‒ Korvakuulolta opettelimme tuvalaisia lauluja. Ei meillä ollut hajuakaan, mitä sanoituksissa laulettiin. Höömei-kärpänen puri ihan kunnolla, ja aloin opiskella myös tuvan kieltä.

Jansson reissasi Tuvassa useita kertoja. Hän tapasi kurkkulaulajia ja kurkkulauluryhmiä, opetteli soittamaan ja myös valmistamaan tuvalaisia perinnesoittimia ja opetteli tuvan kieltä.

‒ Vuonna 2001 Cedip Tur kävi Tuvassa keikalla. Konsertoimme siellä myös 2006, jolloin seuraamassa oli jopa tunnettu tuvalainen jazz-laulaja Sainkho Namchylak. Se oli hauskaa. Vuosituhannen alussa moni tuvalainen kurkkulaulun huippuyhtye vieraili myös Suomessa.

VIDEO: Sainkho Namchylak laulaa.

Ole kuin eläin

Sami Jansson laulaa komeasti kargyraata ja vaihtaa sujuvasti hörekteeriin. Hän rytmittää lauluaan morin khuur -jousisoittimella. Taito kuulostaa sellaiselta, että minä ja kurssitoverini Marko Koivuporras taidamme olla pulassa. Meillä ei juurikaan ole laulu- tai soittotaustaa.

‒ Ei huolta, Jansson vakuuttaa. ‒ Lupaan, että päivän päätteeksi olette tavoittaneet kurkkulaulusta jotain ja saaneet itsestänne höömeiääntä ulos.

Harjoittelu alkaa hengittämisen opettelulla. Ääni kantaa, kun hengitys lähtee kyljistä ja selästä asti. Samaan tapaan kuin pilates-opettaja ohjaa: sisäänhengitys laajentaa rintakehää, mutta hartiat eivät saa nousta korviin. Sami Jansson kehottaa tarkkailemaan eläimiä, sitä, miten ne hengittävät koko kehollaan, eivät vain pinnallisesti.

Kurkkulaulun alkuperästä on erilaisia tarinoita. Usein sen ajatellaan lähteneen eläinten äänten matkimisesta.

‒ Paimenessa oleva henkilö halusi jotain tekemistä itselleen, niin opetteli matkimaan eläimiä. Erään uskomuksen mukaan varsansa hylännyt kameliemä ottaa sen takaisin, kun sille lauletaan kurkkulaulua.

Eläinten matkimisesta aloitamme myös ääniharjoitukset. Pian määimme kuin lampaat, kovaa ja syvältä. Tulee oivallus: kun määintä tuntuu ristiselässä asti, ääni on tullut ulos oikein.

Harjoittelemme kargyraata eli mörinää. Se syntyy käyttämällä äänihuulten lisäksi taskuhuulia. Jansson opastaa hakemaan kargyraata kurkkua selvittämällä ja nenän kautta rykimällä. Matala kargyraa lähtee yllättävän helposti oppitoveriltani Markolta, mutta itse en tunnu saavan siitä otetta.

‒ Olen jonkin verran kuunnellut niin sanottua örinäheviä ja kokeillutkin. Ehkä kargyraa sen takia tuntuu sopivalta, Marko Koivuporras sanoo.

Laulamme tuvalaisia lauluja myös tavallisella lauluäänellä. Täysin vieras kieli on outoa ääntää, mutta laulut ovat säveleltään helppoja oppia.

‒ Useissa tuvalaisissa lauluissa vuorotellaan eri säkeistöissä tavallista laulua, hörekteeriä ja kargyraata.

Hörekteer on toinen kurkkulaulun perusäänenmuodostustekniikoista. Ääni muodostetaan kiristämällä äänihuulia aavistuksen verran, niin että ääni kuulostaa narisevalta ja käheältä. Laulamme useaan kertaan kappaletta Laulu feodaaliherroista ja kuvittelen saaneeni kiinni ideasta. Saan ääneen narinaa ja käheyttä ja tunnen äänen värisevän selässä asti, ainakin pitkissä suorissa sävelissä.

‒ Hyvä, nyt kuulen höömein Kirsilläkin. Teillä molemmilla on se, Sami Jansson sanoo kannustavasti.

Höömeitä Seinäjoella opettelemassa Marko Koivuporras, opettajana Sami Jansson. Kuvassa mukana myös Samin tytär Samrawit Turkka, joka myös taitaa kurkkulaulun. Sami Jansson on antiikin kirjallisuuden suomentaja ja hän asuu Jyväskylässä.

Kurkkulaulun termistöissä on opettelemista, jos on tekniikoissakin. Perusääni tuotetaan joko mörinällä, jolloin puhutaan kargyraasta, tai höömeillä, jota Tuvassa sanotaan myös hörekteer-ääneksi. Hörekteer tarvitaan, jotta saataisiin aikaan kurkkulaululle tyypillinen yläsävellaulu, joka kuulostaa ujeltavalta ja korkealta.

‒ Oma kurkkulauluharrastukseni lähti alussa ihan pieleen, kun tavoittelin tätä yläsävellaulua ja ajattelin, että se on se juttu. Olin väärässä, perusääni on se juttu. Sen on oltava kunnossa ensin, Sami Jansson sanoo.

Yläsäveliä voi kuulla kaikissa kurkkulaulutekniikoissa.

‒ Kirkkaimmat äänet kuuluvat, jos lauletaan höömei-äänellä jota joskus Tuvassa sanotaan hörekteer-ääneksi, ja käytetään kieltä erottelemaan yläsäveliä perusäänestä. Hörekteer tarkoittaa vain rinnasta laulamista ja sellainen on tarpeen myös kargyraa-tekniikalla laulettaessa.

Yläsävellaulusta pääsee parhaiten perille kirjoittamalla Youtuben hakukenttään overtone-singing.

Perusääniä eli kargyraata ja hörekteeriä/höömeitä siis varioidaan suun onteloiden muotoja muuttamalla ja erilaisilla kielitekniikoilla. Harjoittelemme näitä tuvankielisillä lauluilla ja kurkkulaululle tyypillisillä tavujonoilla hööjööhööjööhööjööhöö ja juwwoojuwwoojuwwoojuwwoo.

Kurkku tekee stopin

Muutaman tunnin narinan, rykimisen, huutamisen ja ehkä vähän höömeinkin jälkeen kurkkuni tekee stopin. Kurkkulaulu on aloittelijalle raskasta. Alussa koetut oivallukset alkavat puuroutua päässä ja erityisesti suussa. On vaikea enää tuntea kurkussaan, tuleeko ääni pakottamatta hörekteerinä vai tekemällä tehtynä. Taidan kuulostaa sketsihahmolta. Mietin myös, mitä oven takana kolisteleva siivooja on mahtanut ajatella. Harjoittelemme Seinäjoen kaupunginkirjaston ryhmätyötilassa, ja oven äänieristys vaikuttaa heikolta.

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Intensiivisen kurssipäivän jälkeen pohdimme mahdollisuuksiamme harjoitella höömeitä omatoimisesti. Miten sitä kehtaa öristä rivitalon takapihalla tai edes metsässä? Kurkun käheyden hälvennyttyä aion kuitenkin yrittää.

Sami Jansson ei opeta kurkkulaulua säännöllisesti, nyt oli kyse hyvästä yhteensattumasta. Sattumalta saan kuitenkin kuulla, että Cedip tur -yhtyeessäkin laulanut Sauli Heikkilä olisi tulossa Seinäjoelle lokakuussa kurkkulaulukurssia pitämään. Pitäisiköhän jatkaa kurkkulaulun polulla pidemmälle?

Tuvalaisen kurkkulaulun termistöä

• Höömei = kurkkulaulu; myös erillisen tekniikan nimi
• Kargyraa = tekniikan nimi. Mörisevää, kurnuttavaa bassoääntä.
• Borbangnadyr = tekniikan nimi
• Ezenggileer = tekniikan nimi
• Sygyt = tekniikka jossa höömeistä suodatetaan kirkkaasti kuuluvat yläsävelet nostamalla kieli kitalakeen
• Hörekteer = rinnasta laulamista; tapa luonnehtia käheää hieman narisevaa sointia, joka on tarpeen kurkkulaulun perusäänessä. Myös kargyraata pitää laulaa vahvasti rinnasta, joten hörekteer on tarpeen kargyraatakin laulettaessa. Hörekteer siis viittaa oikeaan hengitykseen ja voimakkaaseen rinnan käyttämiseen.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua