Cinema Orion toi Global Pride -päivälle japanilaisen ”gay boy” -kuvauksen Funeral Parade of Rosesin

Peterin tyttömäisen kauniit kasvot ovat keskeinen osa elokuvan kuvastoa. Kuvat: Elokuvateatteri Orion

Japanilaisen elokuvan historian tuntemus Suomessa sisältää monta aukkoa, mutta yksi niistä on nyt paikattu, kun helsinkiläistä Cinema Orionia pyörittävä Elävän kuvan yhdistys ELKE ry tuo ensi-iltaan 1960-luvun merkkiteoksen, Funeral Parade of Rosesin.

1960-luvulla klassisen studioelokuvan, meidän tuntemiemme Kurosawan, Ozun ja Miizoguchin rinnalle, syntyi hieman Ranskan uuden aallon elokuvan tyylinen Nouvelle Vague, jonka keskeisistä tekijöistä meillä tunnetaan Nagisa Oshima ja Shohei Imamura. Tämän sivussa ja osittain samanaikaisesti kukoisti myös kokeellisempi elokuvan avantgarde, jonka merkkiteos Funeral Parade of Roses on. Sen ohjaaja, Toshio Matsumoto (1932–2017), oli Shuji Terayaman ohella kokeellisen elokuvan sanansaattaja Japanissa.

Toshio Matsumoto teki 1950-luvulla TV-dokumentteja, PR-elokuvia ja lyhytelokuvia. Eri paikkakuntien ja ammattikiltojen sponsoroimat PR-elokuvat tarjosivat tilaisuuden kokeilla kokeellisempaa ja runollisempaa kerrontamuotoa kuin perinteinen tv-reportaasi. Matsumoto teki hienon dokumentin kankaankutojista, mutta myös poliittisempaa dokumenttia Japanin ja Yhdysvaltojen välisen turvallisuusyhteistyösopimuksen herättämästä vastarinnasta Japanissa. Siinä välissä hän teki Oshiman ja muiden nuoremman polven elokuvantekijöiden kanssa lehteä nimeltä Eizo Hihyo, ”Liikkuvan kuvan kritiikki”. Tavoitteena oli haastaa perinteinen tapa tehdä elokuvaa.

Matsumoton ensimmäinen pitkä ”fiktioelokuva” Funeral Parade of Roses onkin tätä taustaa vasten ymmärrettävä elokuva. Se tuotettiin ja levitettiin uutta elokuvaa tukeneen ATG – Art Theater Guild -yhdistyksen kautta, jonne Oshimakin päätyi lähdettyään isolta Shochiku-studiolta. Elokuvan tarina perustuu löyhästi Sofokleen Kuningas Oidipukseen insesteineen päivineen, mutta siirrettynä 1960-luvun Tokion seksuaalivähemmistöjen maailmaan.

Pääosassa on nuori ”gay boy” Eddie, joka työskentelee Madame Ledan klubilla seuraemäntänä. Hänellä on orastava suhde Madamen huumediilerimiesystävään, mikä herättää triangelidraaman rungon. Siinä välissä juhlitaan eri kuppiloissa, poltetaan pilveä ja vaelletaan kaupungin katuja. Ajassa hypitään niin Eddien lapsuudessa ja suhteessa vanhempiinsa kuin nykypäivässä, aina uudelleen muutamaa päivää edestakaisin. Elokuvan nimi viittaa japanin sanaan ”bara”, joka voi tarkoittaa ruusua tai homoseksuaalia.

Funeral Parade of Roses on myös elokuva elokuvassa. Se kommentoi elokuvantekoa jatkuvilla klaffikuvillaan ja välillä ohjaaja kysyy näyttelijöiltä heidän elämästään. Eddietä hän puhuttelee näissä tämän oikealla taiteilijanimellä Peter. Lopussa näyttäytyy vuosikymmeniä Japanin televisiossa elokuvia esitellyt kriitikko Nagaharu Yodogawa legendaariseksi tulleella lausahduksellaan ”Mitä piditte illan elokuvasta? Sayonara, sayonara, sayonara.”

Matsumoto on itse sanonut pyrkineensä dualismien ylittämiseen. Eddie ylittää mies-nainen-dualismin ja elokuva itse fiktion ja dokumentin välisen raja-aidan. Se on yhtä aikaa tragedia ja komedia. Se alkaakin mustavakoisella taustan ja tekstin yhdistelmällä, joka vaihtuu negatiivikuvakseen.

Matsumoton elokuva on paitsi Eddien tarina, myös kommentti elokuvataiteeseen, hänen näkemyksensä manifestaatio. Elokuva oli postmoderni ennen kuin Japanissa alettiin puhua postmodernismista.

Dokumentinomaisesti Matsumoton elokuvaan ovat päätyneet ajan ilmiöt. Erityisesti se on myös paikan kuvaus. Tokion Shinjukun kaupunginosa toimi 1960- ja 1970-luvuilla vastakulttuurin mekkana. Sen kuppiloissa istuivat elokuvantekijät ja muut taide- ja kulttuurialan ihmiset puhumassa taiteesta ja politiikasta. Ulkona osoitettiin päivittäin mieltä Vietnamin sotaa ja ANPOa vastaan ja yliopistouudistusta vaatien. Alueella on vieläkin pieni nuhjuisten kapakoiden alue, jolta löytyy kuuluisa, Chris Markerin elokuvassa Sans Soleil esittäytyvä La Jetee -baari, joka on myös Kaurismäen veljesten mielikapakka Tokiossa. Lähistöllä on Shinjukun 2-chome-alue, joka on gay- ja lesbobaarien keskittymä.

Pääosaa, Eddieä esittää taiteilijanimellään Peter tunnetuksi tullut tähti, oikealta nimeltään Shinnosuke Ikehata, jonka ohjaaja löysi työskentelemästä 2-chomen-transvestiittibaarissa. Suomalaisyleisölle hän on tuttu Akira Kurosawan elokuvasta Ran (1985), jossa hän esittää päähallitsijan narria Kyoamia. Funeral Parade of Rosesin kuvausten aikaan hän oli vain 16-vuotias, mutta kykeni kantamaan täydellisesti roolin vaatiman kauniin androgyynin hahmon, joka taistelee menneisyytensä rankkojen muistojen kanssa.

Ohjaaja itse teki pitkän uran. Videokameroiden ja -editoinnin yleistyessä 1970-luvulla hän alkoi tehdä video- ja multimediataidetta, tutkien useissa töissään tilaa. Näistä töistä tunnetuin on useilla maailman festivaaleilla esitetty Atman. Hän myös teki kirjoja valokuvasta ja opetti kokeellisen elokuvan historiaa ja tekemistä eri yliopistoissa. Itsekin olen istunut Nihon-yliopistossa vaihdossa ollessani kuuntelemassa Matsumoton luentoa eksperimentaalisesta elokuvasta.

Funeral Parade of Roses saa virallisen Suomen ensi-iltansa 26. kesäkuuta Pride-viikon alkuperäisen ajankohdan ja Global Pride -päivän kunniaksi. Helsinki Pride on siirretty koronan takia syyskuulle.

Eija Niskanen

Näytökset Helsingin Cinema Orionissa pe 26.6. klo 19, la 27.6. klo 20.45, ma 29.6. klo 19.30 ja to 2.7. klo 19.15.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua