Anatole kohtaa aikuisten klenkkaavan maailman Pariisin tornitalossa – Hannu Väisäsen Märkä turbaani

Märkä turbaani vie pariisilaisen tornitalon erikoisten asukkaiden elämään. Kuva: Anne Välinoro

Kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisänen kirjoittaa 13-vuotiaasta pojasta Anatolesta. Väisänen ei lakkaa ihmettelemästä lapsen tarkkanäköisyyttä. Se on ilo tässä niin kovin aikuisessa ja luutuneessa viranomaismaailmassa ja karkeassa kommunikoinnissa.

Poika, jolla on selkärankavääntymä, skolioosi ja pigmenttien saaristo pitkin kasvoja herättää tietysti huomiota.

Häntä pitää aina silloin tällöin nipistää poskesta, ranskalaiseen tyyliin. Intimiteetti noin nuoren kohdalla on häilyvä. Koska kaikki näkevät hänen erilaisuutensa, on se hänelle todistettava.

Mutta poika on tietoisempi kuin Défense-alueen tornitalon asukkaiden mieleen voi juolahtaa. Siksi hän pääsee pujahtamaan näiden salattuihin elämiin.

Yksi juoksee portaita ylös alas pakkomielteensä, laskemisen kourissa, toinen on tyylikäs pantarikollinen, jonka kodissa helähtävät tiu’ut miehen astuessa sisään.

Ja sitten on oma isä, eronnut yksinhuoltaja, joka käyttää hiusväriä, käy kuntosalilla ja tarkistaa myöhään yöhön koulutehtäviä.

Poika haluaisi isälleen hieman lisää iloa, ei vain huolta pojasta, jonka selänoikaisuun tarkoitettua korsettia tarkistetaan lääkärissä säännöllisin väliajoin.

Ja miksi kaikki käyttävät mieliala- ja masennuslääkkeitä?

* *

Yksi häikäisevimmistä kertomuskokoelman novelleista on kuvaus tornitalon asukkaiden yhteiseen juhlaan pujahtavasta tuntemattomasta kaunottaresta, joka pyörtyy. Väisänen rakentaa tilanteen dynamiikan pojan näkökulmasta kiehtovaksi kamppailuksi, jonka voittaa ensiaputaitoinen vartija.

Kun poika pääsee äidin luokse maalle, Hieronymus Bosch -henkinen kuvasto yksityiskohtineen vasta herääkin eloon. Sitä edesauttavat putkimiehen pojat. Kaikki kolme kesänviettoon tuomittua kohtalotoveria löytävät liimanhaistelun ilot. Herra pääkaupunki – joksi Pariisista tullutta reteästi kutsutaan – saa oppia ulos sivistyksen kalventavasta pimennosta.

Putkimiehen oma tragedia käydään komiikan sallimin keinoin näppärästi läpi. Miten Ammattimies pärjää vaimolle, joka ei hätkähdä mistään ja selvittää kaikki ongelmat?

Voisiko vaimo vaikka nukahtaa väärässä paikassa?

* *

Poika on aikuisten lapsellisuuksien ja oman lapsuutensa aikuisvelvoitteiden ristivedossa. Isää pitää tukea, äidin vaihtuvat puolisot (jotka jostain syystä muistuttavat majavaa tai muita jyrsijöitä) tarvitsevat kuuntelijaa.

Ja poika kuuntelee. Niin selviää myös valtavan karhunvatukkapensaikon ja puolitekoisen talon arvoitus. Kun unelmat kariutuvat, kaaos kasvaa.

Aikuisen on löydettävä tasapaino. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: kivettyminen tai riekkuminen tuuliviirin lailla.

Useimmat valitsevat pariutumisen ja sen tuoman hetken hurmoksen, jopa pienen onnen.

Väisänen sallii useillekin paria etsiville tässä teoksessa onnen, myös pojalle.

Sillä Eevan torniin 1970-muuttaneen iranilaissuvun jälkipolvessa kasvaa vapaan lännen symbolina rullalaudalla viilettävä tummasilmä, joka osaa leipoa sahramipikkuleipiä.

Kokoelman viimeinen tarina on upea sekoitus laulua sateessa yhdistettynä käytöstä poistetun huvipuistolaitteen lonkeroisiin uumeniin. Kapteeni Nemon vieraaksi päätyneen pojan katse läpi huurtuneen ikkunan on suurenmoinen eroottisen heräämisen kuva.

Aikuisen elämä, täältä tullaan Tuntemattomaan!

* *

Ensin ajattelin, ettei Vanikan palojen ylittänyttä. Sitä seurasivat Toiset kengät ja Kuperat ja koverat ja monet muut.

Anteron henki liikkuu tavallaan uusimmassakin, Märkä turbaani -novellikokoelmassa (Otava) ranskalaisen tornitalon suonistossa.

Väisäsen kieli on kultaa. Se sädehtii lapsen outoja havaintoja aikuisista, jotka käyttäytyvät epäloogisesti ja yrittävät puheillaan vakuuttaa pärjäämistään.

Nuoren aistit suodattavat nähdystä ja kuullusta omia tarinoita. Miksi tornitalon väki on niin kiihdyksissään puolimaailman naisesta, joka lataa pitsisen videon palveluksistaan? Miksi tietokoneita keräilevä mies saa panoraamabaarin datan raatojensa säilytykseen?

Koska elämä on tavaraa, esityksiä, suurta illuusiota. Vain silmänräpäyksissä voi aistia todellisuuden, isän huolessa, kiusatun koululaisen siirtolapuutarhan hedelmissä, kauniin naisen tajunnanmenetyksessä ja yksinäisyydestään kiinni pitävän tietokonerakastajan verkkotaidekokeiluissa.

Niissä, jotka eivät mene kaupaksi.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua