Sunderlandin intohimoiset fanit ovat saaneet viime vuosina seurata suosikkijoukkueensa vapaapudotusta Valioliigan keskikastista Englannin kolmannelle sarjatasolle. Kuva: Netflix

1

Kesäkuussa 2018 jalkapallojoukkue Sunderland ACF pääsi vihdoin eroon Jack Rodwellistä, maajoukkueessakin piipahtaneesta keskikenttäpelaajasta, jolla oli takanaan lupaava tulevaisuus. Loukkaantumisaltis ja tarpeettomaksi käynyt Rodwell nosti sopimuksensa loppuun asti 70 000 punnan viikkopalkkaa, ja vain muutama viikkoa myöhemmin Sunderland aloittaisi kautensa Englannin jalkapalloliigan kolmannella sarjatasolla, jossa pelaajien keskimääräinen viikkopalkka on summasta noin 3 prosenttia.

Tapaus Rodwell on vain yksi karmea esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun yli varojensa elävän jalkapalloseuran miljonääriomistaja sulkee yhtäkkiä kukkaronsa eikä kymmenien miljoonien vuosittaisia tappioita enää kuittaillakaan shekkejä allekirjoittelemalla.

Kaikesta ylimääräisestä pitää luopua – muun muassa 100 000 puntaa vuodessa maksaneesta kryokammiosta, jonka nestetyppijäädytyshoitoihin ei turvautunut seurassa kukaan, mitä nyt toimitusjohtaja käytti sitä joskus selkäkipujensa lievittämiseen.

Netflixin dokumenttisarja Sunderland ’Til I Die kertoo koillis-Englannin ylpeyden kaudesta 2017–2018. Seura oli juuri pudonnut Valioliigasta, jonne se uhosi palaavansa saman tien – vain vajotakseen vielä syvemmälle.

Sarja kertoo paitsi modernin jalkapallobisneksen perinpohjaisesta järjettömyydestä ja kestämättömyydestä, myös itsekunnioituksensa kanssa kamppailevasta saarivaltakunnan syrjäisestä kolkasta, jossa jalkapallon merkitystä yhteisön elämälle ei voi liikaa korostaa.

Yllätyshitiksi muodostuneesta sarjasta julkaistiin hiljattain toinen tuotantokausi. Uudet omistajat tuovat heti ensimmäisessä jaksossa mukanaan uudet tuulet. Stadionille ei marssita enää Prokofjevin tahtiin – vaan trancen.

2

Olen asiasta aivan yhtä yllättynyt kuin kuka tahansa muukin, mutta alkuvuoden mielestäni hienoimman albumin on julkaissut kolumbialainen artisti.

Lido Pimienta (s. 1986) vietti lapsuutensa ja nuoruutensa synnyinmaassaan, aikuisikänsä hän on asunut Kanadassa. Toisen albuminsa Miss Colombian (Anti, 2020) huhtikuun puolivälissä julkaissut Pimienta edustaa kaatoluokkaa ”taidepop”. Elektroninen tuotanto, akustiset instrumentit ja modernin klubimusiikin estetiikka kohtaavat levyllä latinalaisen popin tyylit cumbiasta bullerengueen.

Kuulostaa kaoottiselta, mutta on kaikkea muuta. Pimientan keitos kuulostaa tyyneltä, elegantilta, viisaalta, lämpimältä.

Levyn puoliväliin sijoitettu kaksiosainen Quiero Que Me Salves on kuin pikalento Torontosta Barranquillaan, joka jakaa albumikokonaisuuden kauniisti kahtia. Alkupuolen kliinisyys saa väistyä pölyisemmän ja meluisamman latinosoundin tieltä. Kaksi maailmaa kohtaava jännittävällä tavalla, koska artisti tekee niistä yhden.

3

Jean-Michel Basquiat’n (1960–1988) löytäminen on pakollinen initiaatioriitti jokaiselle särmää ja vaaran tuntua elämäänsä etsivälle urbaanille taiteilijanalulle tai taiteilijaelämästä muuten haaveilevalle.

Kiitos Yle Areenan ja sen valikoimasta vielä reilun vuoden ajan löytyvän dokumentin Basquiat – taiteilijan tarina (2017), pääsee jokainen vähän keskiluokkaisempikin nauttimaan 1980-luvun New Yorkin graffiteilla vuorattujen katujen syntisestä sykkeestä – turvallisesti, terveyttään varjellen.

Vain 27-vuotiaana heroiinin yliannostukseen kuollut Jean-Michel Basquiat sai mainetta aluksi graffititaiteilijana New Yorkissa ja myöhemmin avantgarde-taiteilijana.

Basquiat on aikamoinen klisee, muttei mikään yliarvostettu taideopiskelija-ansa; hänen taiteensa on nimittäin yhä mahdottoman inspiroivaa. Vaikka moni on Basquiat’n taidetta matkinutkin, niin hyvästä syystä. Eikä perässähiihtäjien imitaatioleikki ole rapauttanut alkuperäisteosten vaikuttavuutta millään tavalla.

Parasta suht tavanomaisessa BBC-dokumentissa eivät ole tietenkään puhuvat päät, vaan Basquiat’n teokset, joita nähdään räjähtävissä väreissään ja väkevissä muodoissaan kiitettävän paljon.

Tai itse asiassa parasta on sittenkin vielä tuntematon Basquiat seisomassa tumput suorana levysoittimien takana Blondien Rapture-musiikkivideossa (ajasta 1:51 eteenpäin), dj:tä viidentoista sekunnin ajan ”näytellen”.

Harvoin näkee yhtä viileää ihmistä eksistoimassa niin vaivaannuttavasti!

4

Tears for Fearsille on aina ollut helppo nauraa. Bändillä on ollut tapana tehdä hommat ns. isomman kautta ja kurkotella kuuseen silloinkin, kun katajaan kapsahtaminen on vaikuttanut ulkopuolisten silmään väistämättömältä.

Mutta minkään yhtyeen singlehittien ensimmäiset kaksikymmentä sekuntia eivät ole keskimäärin yhtä vavahduttavia kuin Tears for Fearsin kappaleiden! Esimerkiksi Head Over Heels, Pale Shelter, Change, Mad World ja Everybody Wants to Rule the World ovat malliesimerkkejä introjen sovittamisen jalosta taiteesta. Kuulija koukkuun heti!

Roland Orzabalin ja Curt Smithin muodostama taidepopduo on olemassa enää lähinnä nimellisesti, silloin tällöin konsertoiden ja yksittäisiä kappaleita julkaisten. Mutta 1980-luvun puolivälissä se oli voimiensa tunnossa pysäyttämätön.

Yle Areenalla nähtävä Rockin klassikkolevyt -dokumentti (Classic Albums) Tears for Fearsin vuoden 1985 kakkosalbumista Songs from the Big Chair on yksi ohjelmasarjan säväyttävimmistä. On hämmästyttävää tajuta, että niin kunnianhimoista ja monikerroksellista musiikkia kuin Orzabal ja Smith suuruutensa vuosina loivatkin, he olivat hädin tuskin kolmannella kymmenennellään.

Nyt, kuuttakymmentä lähestyessään, kaksikko on selvästi sinut paitsi menneisyytensä myös toistensa kanssa. Ja Tears for Fears – kiitos bändin musiikkia lainanneiden artistien, elokuvien, televisiosarjojen ja mainosten – muodikkaampi kuin kenties koskaan.

5

Viime päivät olen asunut olosuhteiden pakosta elämäni ensimmäisen kerran Tampereen länsipuolella. Tuttua seutua toki, eli ei asiaan liity sen suurempaa eksotiikkaa.

En vaihtaisi itää levollisesti ruutukaavoitettuine kalevoineen, tammeloineen, petsamoineen ja nekaloineen tietenkään ikinä mihinkään, mutta kyllähän Tahmelan, Pispalan ja Pyynikin kaoottisilla kujilla kelpaa seikkailla. Ei tämmöistä ole missään muualla, tuskin kartallakaan.

Antti Lähde

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua