Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Mankaa kiehtovat Napoli, Mänttä-Vilppula ja Tšernobyl.
1
Syystä tai toisesta olen viime aikoina ollut viehtynyt erilaisista Napolin rikollissyndikaattiin Camorraan liittyvistä kirjoista ja sarjoista. Roberto Savianon Gomorra (2006) auttaa pääsemään kiinni, mikä Camorran järjestelmä, ”sistema”, oikeastaan on ja mitä kaikkea se tekee. Jos liika tietokirjamaisuus alkaa ahdistaa, kirjan pohjalta tehty ja HBO Nordicilla jo neljättä kautta pyörivä Gomorrah-sarja vie huumeiden, väkivallan ja utilitaristisen ihmiskuvan maailmaan varsin vauhdikkaasti. Savianolta on lisäksi ilmestynyt kaksi Camorran nuorisojengejä käsittelevää romaania (La Paranza dei bambini, 2016, ja Bacio feroce, 2017), joista ensimmäinen on käännetty myös englanniksi (The Piranhas: The Boy Bosses of Naples). Kirjat tarjoavat synkän ja ahdistuneen näkökulman Napoliin, vaikka mielestäni Saviano ei olekaan parhaimmillaan romaanikirjailijana. Tai kenties päähenkilöiden motiivittomuus ja ohuus on vain osa kylmää maailmankuvaa, jossa raha ratkaisee ja Sisilian kummisetien romantisoitu kunniakäsitys on kaukana.
2
Ihastuin historiallisiin eepoksiin jo legendaarisen Carl Grimbergin Kansojen historian myötä, jossa vauhdikas kerronta oli pääosassa ja historian tulkinnat kovin arvottavia. Mutta erittäin luettavaa siitä huolimatta. Niinpä Jan Guilloun Suuri vuosisata -sarja tuli lukaistua kovalla vauhdilla ja keskenhän se loppui – onneksi jatkoa on luvassa. Norjalais-saksalais-ruotsalaisen suvun vaiheet 1800-luvun lopulta 1970-luvulle tarjoavat yksilöiden kautta hienon kuvan maailmanhistorian pyörteistä ja sattuman oikuista, vaikka paikka paikoin Guillou hieman turhan ennalta-arvattavasti hahmojaan pyörittääkin. Kovin usein ei samassa kirjasarjassa voi kuitenkaan lukea norjalaisista jäätikkörautatienrakentajista, ensimmäisestä maailmansodasta Itä-Afrikassa ja Ruotsin sotilastiedustelun varjostamista FNL-sympatiseeraajista. Tällä hetkellä suomeksi on tarjolla seitsemän osaa, ruotsiksi yksi enemmän. Elokuussa ilmestyvä Tapetut unelmat (Like) tasoittaa tilanteen, ainakin hetkeksi.
3
Viime vuonna perinteinen kulttuuriretki Mänttään (vir. Mänttä-Vilppulaan) jäi muiden kiireiden takia tekemättä, mutta nyt lupaan korjata asian. Mäntän Serlachius-museot tarjoavat jopa tällaiselle taideundulaatille joka kerta uusia ajatuksia ja oivalluksia. Tämän vuoden näyttelyistä eniten kiinnostelevat Suomen kultakauden taidetta esittelevä Kartanon klassikot sekä värien käyttöä taiteessa valottava Kaukana viileä varjo – pieni näyttely väristä. Ja toki tällaisena nälkäisenä taiteennautiskelijana odotan erityisesti ruokailua museoravintola Göstassa.
4
Oman keski-ikäistymiseni olen huomannut – viimeistään – nostalgiakaipuusta tai ainakin nostalgisista tunteista. HBO:n Chernobyl-sarjan avausjakso tarjosi roppakaupalla nostalgiaa, vaikka ei ehkä sillä perinteisimmällä tavalla. Reaktorista Prypjatin kaupunkiin leijaillut radioaktiivisen säteilyn kyllästämä tuhka palautti hyvin mieleen kahdeksanvuotiaan Mikon haravoinnit kesämökillä Kangasalla keväällä 1986. Myöhemmin saimme tietää, että haravointi olisi tuolloin kuulunut vältettäviin aktiviteetteihin mahdollisen radioaktiivisen laskeuman myötä. Ja samaan joukkoon päätyivät myöhemmin sienien ja haukien syömingitkin – kun tietoa onnettomuudesta ja sen vaikutuksista alkoi saada. Sarjassa oivallisesti luotu uhkaava tunnelma ja salailun kulttuuri yhdistyivät siis vahvasti omiin muistoihin aiheesta, joten tunnekokemus oli taattu. Sen lisäksi oma huomioni kiinnittyi erityisesti hienosti toteutettuun lavastukseen. Mutta oliko 1980-luku todella noin ruskean tunkkainen myös Suomessa?
5
Suurena höyrylaivojen ystävänä en voine niitä ohittaa. Tosin ne ovat parasta aina eivätkä vain juuri nyt. Joka tapauksessa kesä on aivan nurkan takana ja sen myötä perinteiset höyrylaivat lähtevät jälleen liikkeelle aivan kuin aikaa ei olisikaan. ”Suomalaisen matkailuhistorian perusteet” -kurssin voi käydä suorittamassa matkustajahöyrylaivoilla, joita on vielä jokunen jäljellä. Savonlinnasta voi puksutella Punkaharjulle aitojen savolaisjuttujen höystämänä: kippari näkee norppia tuon tuosta ja maailman ongelmat pistetään, ”kaho”, kerralla paikalleen. Turusta pääsee Ukkopekalla Naantaliin muumeja morjestamaan ja Suomen pohjoisin höyry, Kouta, pitää majaansa Kajaanissa. Höyrylaivakulttuuri henkii mennyttä aikaa, jolloin kesä ja vesi olivat aina lämpöisiä eikä harmonikkakaan kuulostanut pahalta. Jos aihe kiinnostaa, siihen voi perehtyä myös erilaisissa yleisötapahtumissa: Näsijärven höyrylaivaregatta ja Näsijärvi II -aluksen 90-vuotisbileet Mustalahdessa tarjoavat tamperelaisille helpon tavan haistella höyryä osana suurempaa Järvifestivaali-tapahtumaa 31.8.2019. Saimaan höyrylaivojen päätapahtuma vietetään Joensuussa 6.7. ja Päijänteen höyrähtäneet pääsevät päästämään paineita 20.7.
