Runeberg oli tasapainottelija kirjallisessa ja poliittisessa elämässään – ja rakkaudessa

23.04.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kirja-arvostelu: Lukuisista innoittajista Emilie Björkstén valtasi kansallisrunoilijan mielen ja sydämen vuosikymmeniksi. Panu Rajala nostaa ykkösmuusan päivänvaloon.

Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel


Panu Rajala: Kansallisrunoilija J.L. Runebergin elämä. 416 sivua. Minerva, 2020.

Fredrika Runeberg on nyt virallisesti asemoitu uudelleen kansallisrunoilijamme elämässä. Paikan J.L. Runebergin sydämessä ja ajatuksissa vei neiti Emilie Björkstén. Runebergin rinnalla lähes alusta loppuun pysynyt Fredrika ei silti horju. Hän säilyy edelleen tärkeänä tukena, ymmärtäjänä ja lasten äitinä. Panu Rajalakaan ei muuta väitä. Mutta Rajalan kirjan Kansallisrunoilija J.L. Runebergin elämä jälkeen Fredrika tuntuu entistä harvinaislaatuisemmalta kumppanilta.

Fredrikasta on tehty useita kirjoja ja tutkimuksia. Emiliekään ei ole asiaan vihkiytyneille uusi tuttavuus, mutta hänen roolinsa kasvaessa näemme myös Runebergin uusin silmin.

Ennen siirtymistään kronologiseen esitykseen Rajala aloittaa iskemällä suoraan asiaan. Emilien kirje Runebergille vetää lukijan vastustamattomasti mukaan. Pelinavaus on dramaattinen. Siitä tulee heti mieleen, että mikä teatteri ensimmäisenä tekee uustulkinnan kansalliskirjailijan mielenmaisemasta. Kirja osoittaa, että siihen olisi viljalti aineksia.

Aloituksen jälkeen seuraa huolellista taustointia pietarsaarelaisen merikapteenin Lorens Runebergin ja varakkaaseen kauppiassukuun kuuluneen äidin, Anna Maria Malmin esikoispojan vaiheista. Isänisä oli ollut naimisissa Tengströmin kulttuurisukuun kuuluneen Ulrikan kanssa, ja Tengströmit vaikuttivat tulevan kansallisrunoilijan elämään hyvin varhain.

Rajala arvelee, että Johan Ludvig ja pikkuserkku Fredrika Tengström, tuleva puoliso, eivät välttyneet tapaamasta toisiaan, kun asuivatkin aivan liki. Ensitapaamisesta Runebergin kuolemaan tuli jopa 70 vuoden kaari.

Tengströmit olivat kaiken aikaa Runebergin seurana. Oulusta koulunsa aloittanut Johan Ludvig siirtyi Vaasan triviaalikouluun ja vieraili usein isänsä serkun, kirkkoherra Johan Tengströmin ja Turussa opiskeluaikoina itsensä arkkipiispa Jacob Tengströmin perheessä. Ehkä tämä tengströmiläinen vanhoillisuus vaikutti osaltaan siihen, että Runeberg teki nuorena ja hurjana monenlaisia ponkaisuja naisten maailmaan? Niistähän Runeberg tunnetaan.

* *

Rajala luonnehtii Runebergia varsinaiseksi tasapainoilijaksi. Kapinalliset ylioppilaat remelsivät Turussa tahoillaan, korruptoitunut, suomettumisen varhainen uranuurtaja arkkipiispa toimi omallaan. Fuksina Runeberg kyllä satirisoi kirkon valta-asemia, arkkipiispan siitä tietämättä. Runeberg oli joustava, mutta itsellinen ajattelija, joka malttoi tarkkailla taka-alalla.

Runebergin säätyläiskontakteja oli myös arkkipiispan hengenheimolainen, professori Anders Lagus, hänkin Venäjän hallinnolle myötämielinen. Laguksen tytär Mina kuului Runebergin lemmittyihin ja oli Matti Klingen sanoin tämän hätävara, optio. Runeberg siis myös laskelmoi, miten naistarhaansa hoidella. Idealistiromantikkoa voisi sanoa myös kyynikoksi, jos Klingen luonnehdinta on oikea.

Runeberg tarvitsi välimatkaa. Tähän asti hänen kotiopettajaksi lähtöään Saarijärvelle ja Ruovedelle on perusteltu taloudellisilla syillä. Rajalan mielestä hän halusi lisäksi irtautua toisten holhouksesta. Ja naisia olisi sisämaassakin.

Vasta kotiopettajuuksien ja heilasteluitten, myös kihlausten, jälkeen Runeberg solmi järkiliiton Fredrikan kanssa. Nuoren aviomiehen runosuoni sykki ja pullisteli, kun mielessä pyörivät monet eroottiset kokemukset. Runoilija ilmeisesti tarvitsi käyttöainesta.

Panu Rajala3

Kirjassaan Panu Rajala peilailee myös Runebergin vaikutusta Väinö Linnaan. Kuva: Wiki Commons

Panu Rajala on iloinen löytöretkeilijä. Entuudestaan tiedetään, että Runeberg oli aikamoinen häntäheikki, mutta kuivissa kirjailijakuvissa elämä ympäriltä usein vain karisee. Nyt Runebergiin liitetään täydellä voimalla neiti Emilie Björkstén, parikymmentä vuotta Runebergia nuorempi hupakko ja älykkö, Hauhon kirkkoherran tytär.

Suku kustansi orvon Emilien täysihoidon Porvoossa originellin neiti Stenbergin täysihoidossa. Hän ei ollut tiukka esiliina. Emilie sai lukea ja elellä vapaasti. Kaunottareksi sanottu Emilie leikitteli miehillä, mutta osasi rakastua oikeastikin, Runebergiin. Kun suhde herätti ahtaassa pikkukaupungissa ihmettelyä ja paheksuntaa, suku toimitti Emilien pois silmistä. Suvusta olisi ollut kiintoisaa tietää lisää. Paussin jälkeen suhde Runebergiin elpyi. Emilie oli fiksu ja hoksasi hankkiutua hyviin väleihin Fredrikan kanssa.

Neljä runokokoelmaa kirjoittaneeseen Emilieen on aiemminkin kiinnitetty huomiota, mutta Runeberg-suhde on ohitettu pikku juttuna. Niin vain muun muassa Dikter III:ssa Runeberg kirjoitti hehkuvia rakkausrunoja Gunnar Castrénin mukaan juuri Emilielle. Emilien roolia ei ole tutkimuksissa ennenkään kiistetty, mutta Rajala nostaa sen uudelle tasolle.

Sille on myös perusteet. Emiliella oli päiväkirja, jonka hän testamenttasi ystävälleen Alexandra Edelfeltille, taidemaalari Albert Edelfeltin äidille. Häneltä se siirtyi tytär Bertalle, joka julkaisi siitä osia. Päiväkirja painui unohduksiin, kunnes Lauri Viljanen avasi romanssin uudelleen 1946 teoksessaan Runoilijan sydän.

Toivo Särkkä ohjasi vuonna 1940 Runon kuninkaan ja muuttolinnun, jossa ei kansallisrunoilijan häpäisyä havaittu, vaikka niin pelättiin. Paula Talaskiven mukaan ”aran aiheen käsittelyssä oli noudatettu kiitettävää arvokkuutta ja hienotunteisuutta”. Niinpä tietenkin. Gunnar Castrénin 1940 julkaisemista Runebergin Emilielle lähettämistä kirjeistä välittyi enemmän. Kahdenkymmenenkahden kirjeen ainoa aihe oli ”rakkaus kaikissa vivahteissaan”.

* *

Jo ennen suurinta rakkauttaan nuorten naisten tuntoja herkästi kuvaavalla Runebergilla oli kosolti käytännön materiaalia. Esimerkiksi idyllisessä Hanna-runoelmassa on tunnelmia Saarijärveltä Roschierin pappilasta, josta Runeberg kihlasi hilpeän maalaistytön Marin. Samaan aikaan hänellä oli suhde itseään 15 vuotta vanhempaan Nanaan, mutta sekin sivuutetaan historioissa vähin äänin.

Tärkein suhde ennen Emilie Björksténiä oli Maria Prytz, kaunotar hänkin ja tuttu jo Runebergin kotiopettaja-ajoilta Paraisilta. Kukoistava neito Helsingistä väikkyy Runebergin Dikter II:ssa, on mallina Jouluillan Augustalle ja välähtää Kuningas Fjalarissakin. Häneenkin Runeberg rakastuu, mutta niin vain sopeutuvainen Fredrika osoitti ystävällisyyttä serkkunsa tyttärelle.

Elämäkerta on monipuolinen muutenkin kuin esitellessään punaisena lankanaan Runebergin naissuhteita ja niiden osuutta rakkausrunojen taustalla. Vänrikki Stoolin tarinoitten historiaa perataan melkoisena työprosessina. Vänrikit kulkee valaisevasti runoilijan muun tuotannon lomassa sinä mosaiikkina, jona se vähin erin valmistui. Tässäkin työstössä Runeberg luetti osia Emiliella. Ne eivät kuulosta erityisen romanttisilta valinnoilta, mutta niinköhän tässä piiloleikissä piti jokainen hetki käyttää hyväksi? Vänrikkien runsaudensarvesta irtoaa myös yhteys Brechtiin, yllättäen Lotta Svärdistä, jossa käänteisversiona on Äiti Pelottoman alkuitu.

Jyrki Nummen väitöskirjasta ponnistaen Rajala peilailee myös Runebergin vaikutusta Väinö Linnaan. Molemmilla oli sanottavaa huonosta johtamisesta.

Myös huomiot Runebergin vaikutuksesta Aleksis Kiven tuotantoon ovat kiintoisia. Esimerkiksi Nummisuutarien innoituksena voi Rajalan mukaan olla Hirvenhiihtäjien kihlajaispuhe, Sven Tuuva taas Eskon. Runeberg oli tosin Seitsemästä veljeksestä samaa mieltä kuin arkkiteilaaja Ahlqvist, joka olikin Runebergin oppilas ja ihailija. Rajala uumoilee, että suomea osaamattomalle Runebergille oli luettu romaania valikoiden, ruokottomuuksina pidetyt kohdat kärjessä.

* *

Kaikkiin kysymyksiinsä Rajala ei vastaa, mutta sen verran pohdittuja ne ovat, että lukija aktivoituu osallistumaan kisaan. Elämäkerta on kuitenkin johdonmukainen kuvaus. Vaikka se seuraa ja kommentoi muita tutkijoita, ennen muita Matti Klingeä, Lauri Viljasta ja Johan Wredeä, käteen jää Rajalan painottama tulkinta, että kansallisrunoilijamme tekemisiä säätelee ennen kaikkea se, että hän on runoilija.

Hänestä ei ole snellmanilaiseksi suurten linjojen vetäjäksi, hän ei pärjännyt taistelussa akateemisista viroista, eikä hänestä tullut piispaakaan, vaikka yritystä oli. Runeberg oli idealisti, mutta myös realisti ja ennen kaikkea loppuun saakka hiotun, puhtaan tekstin tuottaja, ”aikansa uuskriitikko”.

* *

Fredrika saa tässä teoksessa vain vähän tilaa. Toki todetaan hänen perinteisesti tunnetut kotiäidin hyveensä ja kuuluiksi tulleet Runebergin torttunsa ja se, että ulkonäkö ei ollut hänen valttejaan. Kuitenkin on tiedossa, että parille syntyi kahdeksan lasta, Fredrika kirjoitti – salaa – korkeatasoista kirjallisuutta osin Snellmanin ja Topeliuksen rohkaisemana ja oli naisasiakysymyksissä eturintamassa. Hänen älyllisyytensä noteerataan ja kykynsä olla vähintään miehensä tasoinen seikkailujen sepittäjä. Mutta hämmentävän syrjään Fredrikan osuus jää.

Kirjan mukaan Fredrika tunnisti, että joittenkin rakkausrunojen kohteina väikkyivät muut kuin hän. Suurenmoinen vaimo hän kyllä oli, ja jopa Emilie häntä ihaili. Fredrikan mahdollisuudet suurlapsisen perheen äitinä eivät monia vaihtoehtoja tarjonneet.

Vaikka huomaan hangoittelevani Emilie-suhteen syvyyttä vastaan siksi, että runoilija on runoilija ja Emilie ihastunut runoilijan suuruuteen, näytöt ovat kovia. Ne Rajala on myös osannut käyttää hyväkseen. Mielellään omiin oloihinsa vetäytyvälle Runebergille Emilie oli ollut hänen ”aamu- ja iltarukouksensa”. Suudelma vapunpäivänä 1847 sytytti palon sieluun, todistaa puolestaan Berta Edelfelt. Kun Emilie vielä pelkäsi taivaan rangaistusta rakkaudestaan, aviorikoksestaan ja jopa osallisuudestaan runoilijan halvaantumiseen, ei muille tulkinnoille taida juuri löytyä sijaa. Silti kaipaan niitä osia päiväkirjasta, joita ei enää ole.

Muut kirjoittajat eivät ole pitäneet suhdetta joko sopivana tai eivät ole älynneet sen merkitystä. Kuitenkin Werner Söderhjelm vakuuttui jo vuonna 1904, että Emilien päiväkirjan tunneryöpyt tarkoittivat totta ja että Runeberg oli tunnistettavine repliikkeineen täysillä mukana.

* *

Elämäkerrassaan Panu Rajala kiinnittää runonäytteet taustoihinsa. Runebergin kokonaiskuva rakentuu suorastaan jännittävässä tarinassa myös runoanalyysien varaan. Kun kirjallisuudentutkimuksessa pelkästään tekstiin uppoutuvat teoreetikot hylkäävät ympäröivän elämän, ei siitä tahdo syntyä muuta kuin pienen piirin akateemista snobbailua.

Onhan jopa väitetty, että kirjailijoitten värikäs elämä kiinnostaa lukijoita enemmän kuin heidän kirjansa. Nyt siinä ohessa sivistyy väkisinkin, koska Rajala on yhä voimissaan: kieli on virkeää, taustatyö tehty huolellisesti ja omat pohdiskelut koukuttavat lukijan mukaan.

Viehättävä yksityiskohta: Emilie oli sattuvimmissa säkeissään kelpo tekijä. Yhden hänen rakkaudentunnustuksensa on kirjaan suomentanut Panu Rajalan puoliso Marja Norha.

Risto Ojanen