Hunajan maa riisuu katsojan aseista – sen pyyteetön kauneus rytmittää kerroksellista olemisen kuvausta

29.03.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Viikon dokumentti: Kaksi Oscar-ehdokkuutta saaneen Hunajan maa -dokumenttielokuvan ilmava kauneus rakentuu jylhistä luontokuvista ja ihmiskohtaloista.

Hanna Telakoski, teksti

Hunajan maa (Honeyland, 2019) kertoo kohtaamisista sekä muutoksesta. Elokuva henkii outoa rauhaa ja ottaa katsojansa heti alkumetreillä.

Kontrastia tähän tuo villimehiläisten kuhina kuvissa ja paikoin jopa pauhuksi yltyvä ääni.

* *

Ljubo Stefanovin ja Tamara Kotevskan ohjaama elokuva lunastaa heittämällä kaikki odotukset ja enemmän. Se aiheuttaa rintalastan alle tilan, joka täyttyy lämpimällä ihmetyksellä.

Upeat luontokuvat kohtaavat vaatimattomat elinolot, joissa päähenkilö Hatidze Muratova (s.1964) elää iäkkään äitinsä Nazifen kanssa.

Alun perin Stefanovin ja Kotevskan piti tehdä luontodokumentti. He päättivät toisin seurattuaan Hatidzen elämää kolmen vuoden ajan. Elokuvan rytmikkään viipyilevä kuvakerronta on taidokkaasti koostettu yli 400 tunnin filmimateriaalista.

Pohjois-Makedonian maaseudulle sijoittuva elokuva on kuviltaan mykistävän kaunis. Sen kerronta on selkeän kirkasta, mutta viime kädessä täynnä metaforisia viitteitä.

Luonto on elokuvassa keskeisessä roolissa, mutta sen ytimessä ovat ihmisen osa ja ihmissuhteet.

* *

Kerronta polveilee villimehiläisten kautta ja läpi. Hatidze saa elantonsa villihunajaa keräämällä. Mehiläisten kautta kuvataan ihmisten suhdetta niin luontoon kuin toisiinsa ja luonnonvarojen käyttämiseen. Kaiken keskellä on muutos eri tasoilla.

Hatidze elää vaatimattomasti luontoa ja mehiläisiä kunnioittaen, lähes sokeaa vanhaa äitiään hoitaen. Hän kulkee luonnossa tottuneesti ja kohtaa mehiläiset lempeällä arvostuksella. Hän ottaa hunajaa aina vain sen verran kuin on tarpeen ja jättää loput mehiläisille.

Hatidzen ja äidin asumus on vaatimaton hämärä huone. Päivisin valoa siilautuu pienestä ikkunasta, muutoin sitä tuovat öljylamppu ja kynttilät.

* *

Hatidze näyttäytyy mehiläiskuiskaajana, joka kutsuu mehiläisiä auringossa, vastavaloon kuvatussa otoksessa. Kohtauksessa on voimaa ja yhteyden tuntua.

Elokuva tavoittaa jopa mystisiä piirteitä Hatidzen laulaessa mehiläisilleen. Hän toimii mehiläisten kanssa tyynen rauhallisesti ja määrätietoisesti.

Hatidze Muratova kotonaan.

Hatidze matkustaa Skopjeen hunajaa kauppaamaan. Junassa taustalla hahmottuva irokeesipäinen nuori on yksityiskohtana ja kontrastina Hatidzen hahmolle viehättävä.

Kaupungin häly vyöryy päälle luontokuvien ja maaseudun rauhan jälkeen. Hatidze kulkee kaupungissa ja torillakin tottuneesti. Hän osaa kaupankäynnin taidon.

Ilmassa on hemmottelun vire ja luksuksen tuntua, kun hän valitsee hiusväriä. Äidilleen hän tuo viuhkan. Viuhkan kokeilussa on uskomattoman kaunista keveyttä. ”Eikö tunnukin hyvältä”, hän kysyy äidiltään ilmaa leyhytellen.

* *

Dokumentin rytmi on kuin tarkasta käsikirjoituksesta. Koira kiviaidalla ja Hatidze työn touhussa.

Sateen raikastavaa tuntua ja luonnon ääniä. Koira istuu oven luona suojassa. Hatidze pelastaa mehiläisen vedestä tai auttaa jumiin jääneen kilpikonnan eteenpäin.

Sisäkuvissa on maalauksellista tunnelmaa ihmishahmojen piirtyessä esiin pimeästä. Äidin ja tyttären kommunikaatio on suoraa, jopa kovasanaista. Lämpöäkään ei kuitenkaan puutu. – Äidin hauraus on käsin kosketeltavaa.

Hatidze syöttää äitiään, pesee tämän tukkaa. ”Nätti tuli”, hän sanailee. ”Sinä tukistat”, äiti vastaa.

Hatidze pesee äidin tukkaa.

* *

Hatidzen arjen viipyilevä rauha rikkoutuu, kun naapuriin saapuvat Husseinin ja Ljutvie lapsilaumoineen ja karjoineen. Elokuvan kulku muuttuu ja saa draaman aineksia.

Lapset metelöivät ja asuntovaunusta purkautuu kanoja. Hatidze seuraa saapumista, aivan kuin aavistaen jotain.

Perheen ilmestyminen naapuriin mullistaa Hatidzen arjen. Lehmät huutavat ja perhe paimentaa niitä sekasorron vallitessa. Likaiset lapset istuvat peltikatolla ja maassa.

Lehmä vasikoi ja ala-asteikäinen poika on apuna yksin. Hatidze häätää mehiläispesän läheisyyteen laumasta eksynyttä lehmää.

* *

Hatidze saa kuitenkin myös iloa lapsista ja lapset hänestä. He silittävät vasikkaa yhdessä. Pieni vakava tyttö saa häneltä kissanpennun. – Tuo on minun äitini, hän kertoo tytölle vaatimattoman asumuksensa ovella. Äiti on ollut vuoteenomana jo vuosia.

Hatidze toimii sovittelevasti lasten kanssa. Vaikka naapurien tuoma muutos on eräänlainen uhka, vaihtelu on mitä ilmeisimmin myös Hatidzen mieleen. Hän on tarvinnut sitä.

Lasten äiti Ljutvie on ankara ja kasvattaa uhkailemalla. Hatidze keinuttaa lapsia, keinuu itsekin ja pitää hauskaa. Vapauden tunne ja ilo ovat läsnä välittöminä.

* *

Perheen isä Hussein kiinnostuu hunajantuotannosta. – Paljonko tulisi tuottoa, mitä maksettaisiin?

Hänen yrityksensä mehiläisten hoidon saralla ovat sekasortoisia. Mehiläiset pistävät ja ihmiset huutavat. Hatidzen neuvot kaikuvat kuuroille korville.

Hussein hätiköi mehiläisten kanssa. Hän mesoaa ja pakottaa lapsiaan auttamaan. Husseinin ahneus ja lyhytnäköisyys kostautuvat ja myös Hatidzen mehiläisiä kuolee. Hussein sättii perhettään ja syyttää lapsiaan.

Tilanne naapuruston välillä kärjistyy. Kirotut naapurit, äiti Nazifekin toteaa.

Naapurit saavat Hatidzen pohtimaan omaa lapsettomuuttaan. Isäsi torppasi häät, äiti kertoo. Hän toivoo, että joku pitäisi huolta Hatidzestäkin.

Hatidze suree; mitä hänellä on edessään sitten, kun äiti on kuollut?

* *

Naapurissa eläimet sairastuvat ja nälkiintyvät. Niitä kuolee. Hussein syyttää vaimoaan ja lapsiaan. Tunnelma on apea, riitaisan toivotonkin. Mehiläisten ääni kuuluu etäältä.

Lopulta naapurit pakkaavat perheensä ja eläimensä ja lähtevät. Hatidze seuraa lähtöä ääneti.

Tulee talvi. Hatidze tekee puita ja istuu kamiinan kyljessä kissa sylissä. Äiti nukkuu. Ulkona ulvovat sudet. Hatidze pitää äitiä kädestä yön pimeydessä.

* *

Välillä kärsivällinen Hatidze hermostuu äidilleen. Sitten taas sanaillaan leppoisasti arkisista asioista. Vähissä sanoissa on suuri sisältö.

”Odotatko kevättä”, Hatidze kysyy äidiltä.

”Onko nyt kevät?”

”Pian on.”

Hatidze virittelee omatekoista antennia, jotta saisi radion kuulumaan. ”Kuuletko laulun äiti?” – Äiti ei vastaa.

Muutoksen läsnäolo eskaloituu pienissä yksityiskohdissa. Etäältä kantautuu lentokoneen ääni.

Hatidze istuu äidin tyhjällä vuoteella ja juttelee kissalle, saa radion hieman kuulumaan.

* *

Hatidze koiransa kanssa vuorilla.

Hunajan maa on ainutlaatuisia kuvia ja tunnelmia sisältävä teos. Se näyttää ihmisen luonnon osana, mutta väläyttää myös ihmisyydestämme nousevan kipuilun ja arkisenkin elinkamppailun rujouden.

Hyväntahtoinen rinnakkainelo saa elokuvassa raadollisia piirteitä. Siinä ihmisen selviytymistaistelu ajautuu välinpitämättömyydeksi ja hyväksikäytöksi.

Mahdollisuudet vääntyvät irvistykseen. Niukkuuden logiikka muuntuu ahneuden katalysoimaksi riitelyksi ja mielipahaksi.

Mukana on kuitenkin myös valoa, ystävyyttä ja rakkautta. Ihmisten välisessä arkisessa kommunikaatiossa ja erilaisten elämänkulkujen kuvauksissa on pelkistettyä runollisuutta.

Olennainen nousee esiin. Rumuus pilkottaa kauneuden poimuissa. Kontrastista versoo selkeys.

Talven valo tuo kuviin uuden kirkkaamman, kuulaan sävyn, pelkistää.

Dokumentti ei selitä, se puhuu kuvilla. Elokuvassa eletään varjoissa, mutta mennään kohti valoa. Hatidzen hahmossa on hiljaista voimaa, viisautta. Hän tuntee arvonsa ja uskoo selviytymiseensä. Hän katsoo suoraan katsojan läpi, aivan kuin tietäisi jotain hyvin olennaista.

Hunajan maa Yle Teema Fem -kanavalla sunnuntaina 29.3.2020 kello 14.00. Elokuva on katsottavissa myös Yle Areenassa.