Lievästi sanoen isojen kysymysten äärellä – arviossa Anna Kontulan minijärkäle Miten ajattelemme kun maailma loppuu?

Anna Kontula. Kuvat: Into / Pavel Tahkovuori

Pitää varmaankin ensitöiksi selittää otsikossa oleva ilmaisu ”minijärkäle”.

Sosiologi, kirjailija Anna Kontulan uusi pohdintateos on nimittäin fyysisiltä mitoiltaan pikkupaketti. Sen leipäteksti loppuu jo sivulle 190.

Mutta aihepiiri ja käsittelytapa tekevät kirjasta järkäleen omassa sarjassaan. Valkeakoskelainen vasemmistoliiton (vuoden kuluttua jo entinen) kansanedustaja kirjoittaa maailmankuvista, ideologioista, ihmiskunnasta, planeetan pelastamisesta sekä erityisesti elämänmuutoksesta ekokatastrofin oloissa.

Hän kirjoittaa myös silmuista, pääskyistä ja kissoista. Pieniltä kuulostavista maailmamme osasista. Mutta niitäkin hän katselee ilmentyminä itseään isommista ilmiöistä.

Ekokatastrofi on ehkä syytä suomentaa myös. Se ei tarkoita vain ilmastonmuutosta vaan myös luontokatoa, ympäristön saastumista ja kaikkea muuta, mikä tulevaisuuttamme uhkaa.

Kontulan kohdalla on aina oltava tarkka terminologiasta. Kun hän jo reilut kolme vuotta sitten kertoi jäävänsä kevään 2027 vaaleissa pois eduskunnasta, hän mainitsi samalla, ettei hän usko parlamentaristisen hallintojärjestelmän säilyvän eikä pystyvän vastaamaan ekokatastrofin haasteisiin. Seuraavaksi palstoilla pauhattiin siitä, että Kontula ennakoi demokratian tuhoa, kun hän oli puhunut vain yhdestä edustuksellisen kansanvallan ilmentymästä.

* *

Tuoreimman tietokirjansa Miten ajattelemme kun maailma loppuu? (Into, 2026) Kontula on aloittanut kauan sitten. Lopullinen teksti on syntynyt pääosin kaudella, jonka hän on toiminut eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana. Opuksen henki on pitkälti sama kuin oli paljon kehuja saaneessa ja harvinaisen syvällisessä puheenvuorossa, jonka hän piti eduskunnassa sen käydessä tulevaisuusselonteon palautekeskustelua viime toukokuussa.

Kummassakin Anna Kontula puhuu vanhan yhteiskunnan iltahämärästä, jossa me nyt seisomme näkemättä vielä, mitä uutta on tulossa.

”Ja me ei vielä nähdä, mitä sieltä on tulossa, ja koska me ei sinne kunnolla nähdä, me ei myöskään pystytä kuvittelemaan, mitä kaikkea hyvää ja kaunista se ehkä tuo tullessaan – niin kuin ne silmut, joita marraskuussa ei hahmota ja jotka kuitenkin siellä ovat”, hän maalaili kansanedustajakollegoilleen.

Juuri tällä tavalla kirjassakin synkät ennusmerkit saavat rinnalleen toivon sarastuksia. Niitä Kontula on kirjaa tehdessään hakenut myös aktiivisesti eri puolilta Suomea vierailemalla yhteisöissä, joissa pyritään elämään uudenlaisella tavalla. Oheistarinat rytmittävät oivallisesti kirjatekstiä, joka muutoin koostuu tekijän omista pohdinnoista.

* *

Pohdinnoissaan hän kurottaa suuntiin, joihin poliitikot, tutkijat tai toimittajatkaan eivät kovin usein luo katsettaan tehdessään yhteiskunnallista analyysiä. Ensimmäiseksi kohteeksi hän on poiminut uskonnon, erityisesti kristinuskon. Tiiviissäkin esityksessä vilisee kahden vuosituhannen ajalta teologisia ajattelijoita, joista vaikkapa Franciscus Assisilainen ja Tuomas Akvinolainen saattavat olla tavalliselle lukijallekin ainakin niminä tuttuja. Yli 1 800 vuotta sitten elänyt Porfyrios, 600-luvulla vaikuttanut Maksimos Tunnustaja tai toissa vuonna kuollut Jürgen Moltmann sen sijaan tuskin ovat.

Teologiasta kiinnostuneille tämä kirja voikin olla erityisen kiintoisa, jopa palkitseva.

Seuraavassa sisältöosassa Kontula arvioi ideologioita ottaen niistä erikseen käsittelyynsä anarkismin, kommunismin ja konservatismin. Jälleen jokaisen kohdalla hän heittää stereotypiat nurkkaan ja yllättää ainakin ennakkoluuloiset vastaanottajat esimerkiksi väliotsikolla ”Konservatismin ydinkäsite on muutos”. Omiin silmiini ei kirjaa lukiessa osunut kertaakaan yksi aikamme suosituimmista politiikkasanoista eli populismi. Silläkin tavalla pirkanmaalainen ajattelija kulkee omaa polkuaan. Hyvä niin, sillä populismihan ei mikään ideologia oikeastaan ole, vaikka siinä aatteellisia piirteitäkin on.

Ja viimeisenä tulee katsaus kaunokirjallisuuteen, etenkin sellaiseen fiktioon, jossa ekokatastrofilla on merkittävä osa tarinan kehyksenä. Jälleen tekijän lukeneisuus palkitsee kirjan lukijat oivaltavilla tavoilla. Joissakin arvioissa on todettu kaunokirjallisuusluvun olevan Kontulan kirjassa stimuloivinta luettavaa poikkeavien näkökulmiensa takia. Itse en asettaisi osioita arvojärjestykseen. Ne kaikki herättävät ajatuksia, toisaalta tuskaakin mutta myös toivon aihioita.

* *

Kaikki tämä ja paljon muuta on siis onnistuttu ilmaisemaan alle 200 sivun puitteissa. Mutta niiden lisäksi teoksessa on runsaasti viitteitä ja kattava kirjallisuusluettelo. Usein tietokirjoissa ei kauheasti menetä, jos jättää viitteet ja lähteet lukematta. Tässä tapauksessa nekin kannattaa kahlata läpi.

Kuten todettua, Kontula jättää piakkoin poliittisen uran taakseen. Olen ymmärtänyt, että häneltä sopii sen jälkeen odottaa lisää kirjallista tuotantoa esimerkiksi aiheesta anarkismi.

Kun kansanedustamisen ohessakin on syntynyt varsi paljon ja priimaa kirjallisuutta, niin jatko-odotukset ovat etenkin tämän maailmanloppuopuksen jälkeen lievästi sanoen korkealla.

Matti Mörttinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua