Vapaus barrikadeilla – Miten Delacroix’n mestariteos puhuttelee vielä kahdensadan vuoden jälkeenkin?

Eugène Delacroix: Vapaus barrikadeilla (1830). Kuva: Wiki Commons

Historiassa on nimiä, jotka eivät katoa sukupolvien muistista ajan intohimon tai välinpitämättömyyden myötä. Ferdinand Victor Eugène Delacroix on tällainen nimi. Hän on 1800-luvun romantiikan maalaustaiteen näkyvin hahmo Ranskassa.

Delacroix valitsi mielellään aiheikseen kiihkon ja kammon täyttämiä tilanteita. Hän maalasi hehkuvin värein ja vahvoin sävyvastakohdin aiheita kirjallisuudesta ja historiasta, mutta käsitteli myös päiväkohtaisia tapahtumia, jotka symboloivat yhä yhteiskunnallisia, universaaleja, ajattomia viestejä. Tällainen tulkinta on Vapaus barrikadeilla (La Liberté guidant le peuple).

Maalaus on vuosisatojen saatossa valjastettu populaarikulttuurin ja politiikan pyörteisiin. Sen alkuperäinen henki on hukkunut julisteiden, lehtikuvien ja aktivismin syövereihin niin että yksityiskohdat ovat kadottaneet syvimmän merkityksensä.

Esseessä tarkastelen teoksen unohdettuja vaiheita ja vertaan menneen ajan merkitysyhteyksiä nykypäivään. Käännän katseeni maalauksen voimakkaisiin hahmoihin: Vapauden hahmoon, ilmaan pistooleilla ampuvaan poikaan, vasemman laidan salaperäiseen, silinterihattupäiseen mieheen sekä heidän edellään aaltoilevaan, kirjavaan kansanjoukkoon.

* *

Romantiikka oli sangen usein kytköksissä vallankumouksellisiin ja nationalistisiin pyrkimyksiin. Poliittisessa katsannossa tyyli yhdistettiin liberalismiin. Ranskalainen romantiikka kumpusi traagisesta kiihkomielisyyden ja kammon täyttämästä tilannekuvauksesta, jonka tyypillisimpänä ja maineikkaimpana edustajana Delacroix’ta pidetään. Toinen toistaan seuranneiden vallankumousten ravisuttamassa Ranskassa syntyi romantiikka.

Vapaus barrikadeilla (tunnetaan myös nimellä Vapaus johtaa kansaa) kuvastaa laajaa taiteilijoiden itsetietoisuuden nousua. Lukuun ottamatta Khioksen verilöylyä (1824) maalaus on ainoa Delacroix’n senhetkistä politiikkaa käsittelevä teos. Se on taiteilijan ihannointi vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksesta.

* *

On kiehtovaa että kun Eugène Delacroix’n sivellin tulvi kiihkoa, vallankumouksen hurmaa, kauhua ja kammoa, taiteilija eli sangen konservatiivisesti. Delacroix, joka oli itse tunnollinen aristokraatti, ei yleensä luottanut kansaa ohjaileviin yleisiin vihanpuuskiin, mutta näihin aikoihin hän saattoi ymmärtää, että taiteen luominen kulkisi käsi kädessä kasvavan poliittisen vapauden kanssa. Hän ottikin työn alle teoksen, josta hän kirjoittaa päiväkirjassaan Journalissa: ”Minulla on tekeillä moderni aihe, kohtaus barrikadeilla… Ja jos en ole taistellut maani puolesta, olen sen puolesta ainakin maalannut.”

Jo kauan ennen maalausta Delacroix oli liittynyt kansalliskaartiin ja saattoikin katsella taisteluja Seine-joen rannalla – jopa samanlaista kuin hän tässä maalasi. Vapaus barrikadeilla -maalauksen asetelma on kuitenkin kehitystä taiteilijan teoksesta Kreikka Missolonghin raunioilla (1826), jossa siinäkin nähdään vahva symbolinen hahmo kuolleiden ruumiiden keskellä. Molemmat maalaukset on maalattu kolmionmuotoiseen asetelmaan.

Vapaus barrikadeilla on paljon mahtavampi värien ja chiaroscuron käytön sekä liikkeiden dynaamisuuden osalat. Delacroix onkin löytänyt parhaan mahdollisen keinon kuvata idealistista, veristä ja vastustamatonta kapinallisten hyökkäystä. Delacroix ei ollut maalauksessa hellämielinen, eivätkä taiteenopettajat tai -ohjaajat, joiden toimesta maalauksia arvotettiin, olleet väärässä väittäessään maalauksessa olevan rikinkatkua.

* *

Eniten eri yhteyksissä lainattu on maalauksen Vapauden hahmo, Liberté, joka johdattaa kansaa eteenpäin kädessään trikolori ja musketti, jossa on pistin. Kaupunki on sivussa raunioina, kuten taiteilija on hyvin kuvannutkin. Vapauden hahmon jalkojen alla on kuolleita ruumiita.

Libertén hahmo kuvastaa yhä nykyaikanakin Ranskan valtion kasvoja, se on tunnettu kansallissymboli, joka merkitsee nyky-yhteiskunnassa järjen ja tasa-arvon periaatteita.

Figuurin historialliset vaiheet ovat taidehistoriallisesti moninaisemmat: Delacroix eli aikana, joka oli täynnä levottomuuksia, jumalanpilkkaa ja jumalattomuutta. Mutta tuota rappeutuneisuutta hän kuvaa ylevän tyylikkäästi. Kaikkien epäilijöidenkin on myönnettävä, että taiteilija on onnistunut Rafaelin tavoin maalatessaan Libertén hahmoa, jos nimittäin maalauksessa täytyy kuvata symbolisesti Ranskan kansan johdattajaa. Libertén tyylikkäässä hahmossa on ehkä jotakin Milon Venuksesta, joka löydettiin vuonna 1820, ja kun Vapaus barrikadeilla oli ollut Louvressa esillä vuoden verran, ajateltiin myös, että Delacroix yritti ylittää antiikin tuntemuksellaan Jean-Auguste Dominique Ingres’n Homeroksen apoteoosin vuodelta 1827. Kieltämättä voi helposti huomata taiteilijan ihastuksen antiikkiin ja sen, kuinka Delacroix’n sivellin on tehnyt Libertéstä antiikin klassisen voimahahmon.

On arveltu, että kuvan oikealla puolella oleva, pistoolein ilmaan ampuva poika olisi inspiroinut Victor Hugoa luomaan Gavrochen hahmon teokseensa Kurjat (1862). Gavroche kuolee tulitustilanteessa barrikadeilla yltiöpäisen rohkeutensa vuoksi. Nykyään yhä lisää syvyyttä figuuriin tuo Hugon kaunokirjallinen hahmo, joka puhuttelee yhä sen suhteen, miten radikalismi ja kapina eivät katso ikää.

Kuvan vasemmassa laidassa olevan silinterihattuisen miehen on arveltu esittävän Delacroix’n hyvää ystävää ja Louvren tulevaa intendenttiä F. Villonia. Toiset tutkijat ovat esittäneet, että mies olisi taiteilija itse. Näkikö Delacroix itsessään eräänlaisen vapaustaistelijan? Toisaalta osa tutkijoista pitää hahmoa Le Figaron perustajajäsenenä Étienne Vincent Aragona. Edelleen Dumas’n kirjoittamana todetaan, että Delacroix ei ottanut osaa taisteluihin. Silinterihattupäinen mies kuvastaa myös, miten Delacroix osoitti myös ajattelijoiden ja taiteilijoiden voivan tarttua aseisiin ja uskaltautuvan barrikadeille.

Viimeiseksi itse kansan kuvaus teoksen taustalla nostaa esiin, miten kaikkien ryhmien merkitys korostuu niin että myös kansalaiset ovat mukana aktiivisina toimijoina; koko kansakunta asettuu yhteisen aatteen taakse.

* *

Delacroix ei voimakkaasta kapinakuvauksesta huolimatta ollut yleensä kiinnostunut politiikasta. Hänellä oli lisäksi laissez faire -asenne. Tällä tarkoitetaan, että valtion tai johdon tehtäviin kuuluvat vain maanpuolustus, sopimusoikeus ja järjestys ja että poliitikkojen ei tulisi sekaantua talouselämään, vaan ainoastaan yrittäjien. Delacroix totesi päiväkirjassaan Journalissa: ”Moralistit ja filosofit, tarkoitan todellisia filosofeja ja moralisteja kuten Marcus Aurelius ja Jeesus, eivät koskaan puhuneet politiikasta.”

Omana aikanaan teos oli radikaali. Le Moniteur des Arts -taidelehti kirjoitti: ”Voisi olla vaikeaa kuvitella Delacroix’n Vapauden hahmoa verhotumpana, jos hänen aikomuksenaan oli esittää taiteilijan vapautta.” Hallitus ensin arvosteli maalausta kirpein sanoin ja kieltäytyi vastaanottamasta sitä, sillä Delacroix vihasi hallituksen Charles X:ää. Myöhempi hallitus vastaanotti teoksen ja myönsi taiteilijalle Légion d’honneurin arvonimen.

Maalauksen hahmoissa kauneuden ihanteet yhdistyvät kapinan arkiseen todellisuuteen. Teos muistuttaa meitä myös siitä, miten hauraita käsitteitä ovat demokratia ja vapaus. Maalausta käytetään eri puolilla maailmaa ottamaan kantaa sananvapauden puolesta. Toisaalta teos kielii, miten tällaiset universaalit ilmiöt vaativat yhä toisinaan konkreettisia uhrauksia ja ihmishenkiä.

Mari Loponen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua