Kuva: Katri Dahlstöm
KOLUMNI | ”Sisarusten välille jäi paljon asioita, joita ei koskaan käyty läpi”, kirjoittaa Maarit Saarelainen Pyynikin kesäteatterin Harmony Sisters -näytelmästä.
”Rakkautta ei tunnu riittävän kaikille. Mutta, eihän se käytössä kulu.”
Tänä kesänä Pyynikin kesäteatterissa nähdään kiinnostava, historiallisiin tositapahtumiin perustuva Harmony Sisters.
Elina Snickerin käsikirjoittama ja Olka Horilan sovittama ja ohjaama musiikkinäytelmä kertoo kotkalaisista sisaruksista Vera, Maire ja Raija Valtosesta, joiden perustama laulutrio nosti heidät tähtiartisteiksi 1930-luvulla.
Nimensä mukaisesti harmonisesti laulavaa sisarustrioa esittävät Anna-Sofia Tuominen (Maire), Nomi Enckell (Vera) ja Raija Matleena Junttanen (Raija). Hieno valinta. Trio toi tutut klassikot sulosointuisesti kesäiltaan yleisön nautittavaksi.
Nämä kauniit, kielitaitoiset harmonysisterit saivat menestystä, tähtipölyä ja ruusuja. Sisarustrioa rakastettiin ja palvottiin. He matkustivat ympäri Eurooppaa ja valloittivat maailmaa.
Keskinäisitä toraa ja eripuraa saattoi olla, mutta aina kun valokuvaajan kamera tai lehdistön silmä heihin kääntyy, hymy syttyi ja laulut tulivat kuin selkäytimestä. Jos kaksi oli samaa mieltä, kolmas tyytyi päätökseen.
Harmony Sistersin uran käännekohdaksi tuli Berliini, jonne Yleisradio lähetti heidät aseveli- ja esiintymismatkoille. Sen jälkeen Valtosen sisaruksia arvosteltiin kovin sanoin, ja etenkin heidän esiintymistään Hitlerin natsi-Saksassa sodan keskellä pidettiin epäasiallisena ja mauttomana. Sisarukset jatkoivat uraansa Ruotsissa.
Matkustaminen ja kiertäminen vaati veronsa ja yksityiselämä kuihtui usein esiintymisten varjossa. Sisarusten välille jäi paljon asioita, joita ei koskaan käyty läpi. Hienosta urastaan huolimatta siskokset lopulta väsyivät toisiinsa. Harmony Sistersin lopetettua 15 vuoden jälkeen siskojen välinen yhteys katkesi. Lopulta he viettivät vanhuutensa kukin yksin ja erillään.
Surullinen välirikko oli harmonisen tähteyden hinta.
* *
Sisaruuden särmät ja yhteinen lapsuus
”Hei, ilmoita, kun tulet käymään kotona, niin tiedän olla poissa”, ystäväni veli Pekka sanoi siskolleen Annelille.
Karua kieltä. Mutta niin se joskus menee. Voit valita ystäväsi, mutta et sisaruksiasi. Ajatellaan, että sisaruus on jotakin tärkeää ja pysyvää. Useinhan siskot ja veljet vielä jäävät, kun vanhemmat kuolevat.
Ennen vanhaan sisaruksia oli runsaasti ja kymmenlapsiset perheet olivat tavallisia. Sisäänkirjoitettu sisarkateus kumpuaa perustarpeesta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Aikuisiällä verrataan saavutuksia; ihmissuhteita, uraa, menestystä ja vaikutusvaltaa.
Yleensä konfliktit eskaloituvat viimeistään silloin, kun vanhemmat kuolevat ja perintöriidat alkavat. Joskus puhutaan kymmenistä tai sadoista tuhansista euroista. Toisinaan taas haljennut teekuppi riittää veriseen taisteluun muistosta.
Tämä on minun! Äiti antoi tämän minulle. Isä sanoi, että vene on sitten minun.
Sanotaan, että katkeruus vie kalatkin vedestä.
Sisarukset jakavat yleensä saman historian ja vanhemmat. On surullista miten eripura ja ahneus ottavat tilan yhteisestä hyvästä, mitä joskus on ollut. Rakkaudesta käydään kovaa kamppailua. Ketä vanhemmat rakastavat eniten? Aina on isin tyttöjä ja äidin poikia.
Rakkautta ei tunnu riittävän kaikille. Mutta, eihän se käytössä kulu. Silloin kun rakastaa, rakkaus monistuu ja lisääntyy.
* *
Ja muuten, kuka tuntisi sinut paremmin kuin sisko tai veli? Se hetki, kun aloitat juttua ja kaikki nauravat ja itkevät jo ennen kuin olet päässyt tarinan huippukohtaan.
Tai kun joku sisaruksista alkaa laulaa, ja kaikki tietävät heti missä mennään. Ja sitten lauletaan yhdessä. Kuten Harmony Sisters tähteytensä päivinä.
Harmony Sisters Pyynikin kesäteatterissa 8.8.2026 asti. LIsätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Viulunsoittaja lumoaa soitollaan – arviossa Heli Pitkäsen Nokian kesäteatterille kirjoittama kantaesitys
TEATTERI | Nokian kesäteatterin kunnianhimoinen ohjelmistovalinta on virkistävä vaihtoehto kesäteatteritarjontaan. Viulu soi Karpaattien vuoristokylässä.
Kesä + Teatteri + Harrastajat = Harrastajakesäteatteri
KOLUMNI | Kati Eskola laskee yhteen, miksi harrastajakesäteatteri on jotain ikiaikaista ja pysyvää.
Kuusikymmentäluvun nostalgiaa – arviossa Lempäälän Nuorisoseuran teatterin Onnen maa
TEATTERI | Ohjaaja Johanna Pekola ja lähes parikymmenpäinen näyttelijäryhmä tekevät oivallista työtä Markku Pölösen elokuvan sovituksessa.
Naiseuden karaokea – Kuumia aaltoja Viikinsaaren kesäteatterissa
KOLUMNI | Anne Prokojeffin kirjoittamassa karaokeshowssa kaksi naista kohtaa baarissa sattumalta. He ystävystyvät, ja oppivat ehkä illan aikana jotain itsestään.