Hirviömaailmassa Aapo voittaa pelkonsa ja löytää itsestään ihmeellisen kyvyn – arviossa J. S. Meresmaan Varjokahle

Kuvat: Sabrina Bqain / Karisto

En tiedä, onko henkilöhahmojen moderni kirjo kuinka pitkälle laskelmoitua – varmasti kuitenkin harkittua, sillä eihän kirjoittaja tee mitään vahingossa, mutta minua ilahdutti Lumolan väen moninaisuus.

Kirjan laji on kauhufantasia, joten toki kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä, kuten joidenkin taito nähdä hirviöitä ja toisilla jopa kyky luoda niitä. Sen lisäksi he ovat sellaisia, kuin jopa suomalaiset nykyään ovat, monenlaisia. Aapo asuu isänsä kanssa ja äiti tekee uraa toisaalla, yhdellä kaveripiiristä on aivan selviä keskittymisvaikeuksia ja ankaraa ylivilkkautta, myös hänen nimensä kalskahtaa etniseltä. Ei näistä tehdä numeroa, kuten ei normaalissa elämässäkään tehdä.

Luen J. S. Meresmaan kirjoittaman Lumola-trilogian päätöskirjaa. Varjokahle (Karisto, 2026) ratkoo Pimeänkynnessä (lue Ilkka Valpasvuon arvio) ja Sysivedessä pohjustetun arvoituksen, joka liittyy Aapoon ja hänen Vaariinsa. Vaari on kuollut ja hänen luomansa hirviö lähestyy Aapoa. Vaarin hirviö huokuu pimeyttä ja Aapo pelkää pimeää yli kaiken. Miksi Vaari on lähettänyt pojanpoikansa luokse juuri sellaisen hirviön, vaikka tietää Aapon pelosta.

Aapolla herää monenlaisia tunteita. Myös pettymystä Vaaria kohtaan. Aapo ei voi puhua isälleen, sillä tämä ei tiedä hirviöistä. Hirviötaito on perheessä hypännyt yhden sukupolven yli.

Aapo joutuu vähän huijaamaan isäänsä päästäkseen aavejahtiin ja se tuntuu rehellisestä pojasta ikävältä. Isä on kuitenkin kiireinen kauppias, joten valkoinen valhe ja sopivasti vaietut yksityiskohdat pelastavat Aapon, eikä isä joudu pettymään.

Vaarikaan ei ole voinut kertoa pojanpojalleen hirviösalaisuuksiaan, sillä on joutunut vannomaan pysyvänsä vaiti.

* *

Tapahtumat sijoittuvat Mustakolun kylään, jonne Aapo muutti isänsä kanssa kirjasarjan alussa. Aapo on pienin ja nuorin, juuri muuttaneena hieman ulkopuolinenkin ja häntä pelottaa. Hirviöhoitola Lumolan väestä tulee kuitenkin hänen ystäviään ja yhdessä he ratkaisevat tämänkin salaisuuden.

Tarinaan liittyy kiviaines, joka muuttaa hirviöt näkyviksi, jos kiveä on tarpeeksi. On siis vaarana, että tavallisille ihmisille selviää, että ympärillämme on hirviöitä ja se olisi hirviöiden loppu. Haluavathan ihmiset tappaa ja hävittää kaiken, mikä on vähänkään vaarallista, kuten vaikkapa sudet. Aapon, Vaarin ja Aapon ystävien ansiosta näin ei käy.

Hirviöt eivät halua vahingoittaa ihmisiä, mutta saattavat vahingossa kuitenkin niin tehdä. Vaarattomia ne eivät suinkaan ole, joten Aapon pelko on ihan aiheellista, mutta silti hänen on voitettava tunteensa ja pelastettava hirviöt.

* *

Kirjailija J. S. Meresmaa on pitkän linjan kirjailija ja useasti palkittu ja hänellä on myös paljon palkintoehdokkuuksia. Esittelytekstissä mainitaan, että hän on koulutukseltaan itse asiassa puutarhuri, mutta cv:stä taas näkee, että hän on täysiverinen kirjailija ja kustannustoimittaja.

Jäin pohtimaan miksi kirjailija käyttää etunimistään vain ensimmäisiä kirjaimia. Duck.ai-tekoälyn avulla löysin hänen bloginsa vuodelta 2012, jossa hän kertoo, että syy ei ole sen kummempi kuin että J. S. Meresmaa näyttää ja kuulostaa hyvältä. Se on ihan hyvä syy, jos minulta kysytään.

Blogissaan hän määrittää, että kirjailijana häntä pitää kutsua J. S. Meresmaaksi. Näin esimerkiksi kirja-arvosteluissa. Jos puhutaan kirjoittamisesta, linnuista tai avaruuden alkuluvuista, voi häntä kutsua etunimellään. Kunnioitetaan siis vuoden 2012 linjanvetoa.

Meresmaan blogi elää ja hengittää edelleen, suosittelen kurkkaamaan. Viimeisin blogikirjoitus kertoo, että Meresmaalta on tulossa puolen vuoden aikana kuusi kirjaa, eli kirja kuussa kaikille ikäluokille. Aikamoista.

Sari Passaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua