Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho

Kuvat: WSOY / John Carey

Jos pitää määrittää jokin yksittäinen päivämäärä, jolloin Venäjän tsaarivallan tuho sinetöityi, se voisi olla 10. elokuuta 1915. Tuolloin saatiin ilmoitus, että keisari aikoi ottaa itselleen armeijan ylipäällikkyyden huonosti sujuneessa sodassa Saksaa vastaan.

”Uutinen oli valtava shokki… kaikkien mielestä päätös oli kohtalokas sekä dynastialle että Venäjälle”, eräs havainnoitsija kirjoitti.

Vain muutama vuosi aikaisemmin Romanovit olivat juhlineet 300. vuottaan Venäjän johdossa. Tuosta elokuun päivästä valtaa oli jäljellä hädin tuskin 1,5 vuotta.

Tsaari Nikolai II:n äiti, leskikeisarinna Maria Fjodorovna, pelästyi ja oli raivoissaan. Hän taivutteli poikaansa kaksi tuntia perumaan päätöksen.

”Lisäsin vielä, että jos hän tekisi sen, kaikki pitäisivät sitä Rasputinin käskynä.”

Ministerit olivat samaa mieltä:

”…Teidän päätöksenne on uhka Venäjälle, Teille itsellenne ja Teidän dynastiallenne.”

Aleksei oli avain

Miten tähän oli tultu? Ja kenen Rasputinin?

Venäjän lokakuun vallankumousta 1917 kypsytettiin vuosikymmeniä. Lopputulema on yhdistelmä tsaarin ajan kelvotonta hallintoa, heikkoja hallituksia, yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta, maan takapajuisuutta ja köyhyyttä, korruptiota, ensimmäisen maailmansodan raskaita tappioita – ja Grigori Rasputinia.

Siperian peräkyliltä kotoisin ollut ja paljolti itseoppinut uskonmies sai Venäjän hovissa aseman, joka lienee maailmanhistoriassa ainutlaatuinen. Häneen verrattuna moottorisahamies Elon Musk ja historian muut hovinarrit ovat amatöörejä.

Rasputinin vaikutusvalta ja merkitys ylitti kaikki normit ja soveliaisuuden rajat, sillä hän oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan eli Alixin erityisessä suojeluksessa. Syy on tuttu: vain Rasputin kykeni helpottamaan kruununperijä Aleksein sairastaman verenvuototaudin tuskallisia oireita.

Nahjus ja fatalisti

Joitakin vuosia Rasputin näytti hallitsevan Venäjää ja tekevän päätöksiä keisarinnan kautta. Tällä nimittäin oli rautainen tahto ylläpitää Romanovien rajatonta yksinvaltaa.

Vaimoonsa verrattuna Nikolai II oli täydellisen päättämätön nahjus ja hallitsijaksi mahdollisimman epäsopiva. Suomalaiset muistavat hänet lähinnä sortokausista ja maan venäläistämisyrityksistä.

”Hänen alituiselle epävarmuudelleen veti vertoja vain hänen halunsa paeta vallan mukana tulevia sudenkuoppia ja vastuita”, ansioitunut brittiläinen sotahistorioitsija Antony Beevor määrittää uusimmassa kirjassaan Rasputin ja Romanovien tuho (suom. Jouni Avelin; WSOY, 2026).

”Hän on täysin kykenemätön ymmärtämään tekojensa seurauksia”, tuomitsi jo aikalainen, hovielämää havainnoinut kreivi Pavel Vassili.

Mikä pahinta, Nikolai oli täysi fatalisti. Kaikki, mikä tapahtui, oli Jumalan tahto. Nikolailla itsellään ei ollut kykyjä tai haluja vaikuttaa historian kulkuun.

Grigori Rasputin (1869–1916). Kuva: Wiki Commons

* *

Ihme silmien edessä

Rasputin tutustui keisaripariin marraskuussa 1905, ja jo vuoden päästä hänet kutsuttiin Pietarhovin palatsiin. Ratkaiseva käänne tapahtui alkusyksystä 1907, kun 3-vuotias Aleksei kaatui ja loukkasi jalkansa. Alkoi sisäinen verenvuoto, ja jalka turposi aiheuttaen kovat kivut.

”Keisarinna soitti Rasputinille ja aneli häntä tulemaan välittömästi Trarskoje Seloon. Rasputin saapui, ja hänet ohjattiin välittömästi Aleksein makuuhuoneeseen, jossa hän alkoi rukoilla… Seuraavana aamuna… kuume oli kadonnut ja turvotus laskenut. Pikkupojan hämmästyttävä toipuminen vakuutti keisarinnan syvällisesti siitä, että Rasputin oli pyhimys. Rasputin oli tehnyt ihmeen hänen silmiensä edessä.”

Sama toistui monta kertaa myöhemminkin, eikä asialle löytynyt järjellistä selitystä. Se sinetöi Rasputinin maineen ja aseman Jumalan miehenä.

Aleksein verenvuototauti oli peruja kuningatar Viktorialta, jonka lapsenlapsi keisarinna oli. Äidit kantoivat tautia, joka kuitenkin puhkesi vain poikalapsille. Keisariparin neljä tytärtä olivat terveitä. Samalla tavalla sairastuivat Alixin siskon kaksi poikaa, joista toinen kuoli.

Lili viritti ansan

Rasputinin hengellisyys oli vähintäänkin valikoivaa laatua. Tosiasiassa hän eli irstasta ja alkoholinhuuruista, juhlien täyttämää elämää, josta keisarinna ei kuitenkaan tahtonut kuulla eikä uskoa sanaakaan.

Suomalainen balettitanssija Lili Tansin jopa viritti munkille ansan. Hänen uskotaan juottaneen Rasputinin humalaan ja sitten valokuvauttaneen hänet alastomana prostituoitujen seurassa.

Tästä tai mistään muustakaan skandaalista ei ollut apua. Alixille siperialainen ja useimmiten ruokkoamattomana esiintynyt, palavasilmäinen kansanmies oli pyhimys. Koko Venäjänmaan keisari nyökytteli tahdottomana sivussa.

Myötätunto puri

Rasputin keräsi ympärilleen satoja usein naispuolisia ihailijoita ja seuraajia (ns. Rasputinières) sekä köyhiä, sairaita ja avunpyytäjiä. Antelias hän olikin, mutta uskollisimpia fanejaankin hän kohteli usein julmasti. Huhut, juorut ja lehtijutut levisivät. Osa niistä oli aikansa valeuutisia, sillä kaikki Rasputiniin liitetty myi. Pilakuvissa Rasputin ja Alix esitettiin seksisuhteessa.

”Naiset ovat korruptoineet Rasputinin täysin. Hän on kehittänyt oman teorian: pitää tehdä syntiä alemmilla osillaan, jotta ylemmässä osassa olisi enemmän valoa”, historioitsija Sergei Melgunov vuodatti päiväkirjalleen.

Yksi Rasputinin salaisuuksista oli, että hän oli hyvä kuuntelija ja tuntui omistautuvan hetken täydellisesti toisen asialle. Se lumosi ylhäiset, keisarinnankin, selittää Beevor:

”Pietarin kylmäkiskoisessa ja peittelemättömän maskuliinisessa yhteiskunnassa myötätunto naisia kohtaan oli todellakin harvinainen taito.”

Ruhtinaat murhaajina

Rasputin jakoi mielet tasan tarkkaan kahtia. Häntä joko vihattiin katkerasti tai ihailtiin rajattomasti. Välimuotoja ei oikein ollut. Lopputulos oli selvä: munkista oli päästävä eroon.

Murhaajiksi valikoituivat Venäjän parhaat pojat: ruhtinas ja maan rikkain mies Feliks Jusupov ja suuriruhtinas, Nikolai II:n suosikkiserkku Dmitri Pavlovitš Romanov. He olivat ystäviä ja 1910-luvulla maan tavoitelluimpia poikamiehiä. Jälkimmäinen edusti Venäjää myös Tukholman olympialaisten esteratsastuskilpailuissa vuonna 1912.

Mukaan saatiin yksi poliitikko, yksi luutnantti ja yksi lääkäri. Murhasuunnitelma toteutettiin joulukuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä vuonna 1916 Jusupovin palatsissa Moikan rantakadun varrella.

Murhassa kaikki meni pieleen, ja varsinkin Jusupov jänisti. Lopulta Rasputin ammuttiin palatsin pihalle ja hänen ruumiinsa heitettiin jäiseen Nevaan. Kuvaavaa oli, että murhaajat unohtivat kiinnittää siihen painot.

Juoni ja tappajat selvisivät nopeasti. Koska he olivat jalosukuisia, rangaistukset jäivät lieviksi karkotustuomioiksi. Feliks Jusupov ja Dmitri Pavlovitš onnistuivat myöhemmin pakenemaan myös bolševikkeja. Pavlovitš kuoli Davosissa vuonna 1941, Jusupov Pariisissa vasta vuonna 1967.

Romanovien oma kassa

Rasputinin murha ei ollut Venäjän vallankumouksen syy eikä laukaisija, mutta Romanovien loppusuora häämötti jo. Talvi 1916–1917 oli Pietarissa poikkeuksellisen kylmä, ruoasta oli pulaa ja kuljetusverkosto romahti. Se johti maaliskuun vallankumoukseen keväällä 1917 ja lokakuun bolševikkikaappaukseen saman vuoden lokakuussa.

Kumousten perussyy oli käsittämättömäksi levennyt elintasokuilu kapean eliitin ja kansan välillä. Romanovit käsittelivät valtionkassaa kuin omaansa ja ylläpitivät kulisseja, jotka olivat satoja vuosia ajastaan jäljessä. Sen jälkeen, kun Nikolain oman henkivartioston rykmentitkin oli murskattu maailmansodassa, kukaan ei edes teoriassa voinut nousta puolustamaan keisarivaltaa. Näin Beevor:

”Nimenomaan mielikuva keisari Nikolain nöyryytyksestä dominoivan vaimon ja talonpoikaisen Rasputinin käsissä murskasi Romanovien hauraan itsevallan.”

”Venäjä rakastaa ruoskaa”

Antony Beevor käsittelee vanhan Venäjän viimeisiä hulluja vuosia niin suvereenisti kuin vain hän osaa. Lukija saa hellittää kahvoista ja tempautua tarinaan mukaan. Ja jos kirja tuntuu jäävän kesken, aina voi jatkaa hänen jo julkaisemansa teoksen Venäjän vallankumous ja sisällissota (lue Kimmo Ylösen arvio) parissa.

Tästä kirjasta voi ottaa mukaan monta opetusta itänaapurin historiasta. Kuten nämä:

”Kävipä sodassa miten tahansa, vallankumous tulee”, ennusti Venäjän lääkintäjoukkojen komentaja maailmansodan lopputuloksesta. Näin käynee Ukrainan sodan jälkeenkin.

”Venäjä rakastaa ruoskan kosketusta, se on heillä verissä”, keisarinna kirjoitti kerran miehelleen. Tässäkään suhteessa mikään ei ole muuttunut.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua