Generation 2026 Amos Rexissä – Sukupolven moninaiset äänet

Victoria Torboli: Keho, 2026. Kuva: Shoot Hayley / Amos Rex

Generation 2026 Helsingin Amos Rexissä 6.9.2026 asti.

Boomeria melkein huimaa, kun katsoo miten Generation-näyttely on kehittynyt ja hioutunut ensimmäisestä, vuonna 2017 järjestetystä. En puhu pelkästään tekniikasta ja uusista tekotavoista vaan siitä, miten laajalla skaalalla tekijät ilmentävät toimijuuttaan ja havainnoivat yhteiskuntaa.

Näyttely on rahoittajansa Amos Andersonin rahaston tärkeimpiä hankkeita, ja sen valmistuminen oli pitkä prosessi.

– Osalla hakijoista oli hakuvaiheessa vasta keskeneräinen teos, toisilla vasta pelkkä idea, näyttelyn kuraattori Inna Schwanck kertoo. Hän työskenteli yhtenä nuorten kanssa, ja kuvailee heidän työmoraaliaan käsittämättömän kovaksi.

Hakemuksia tuli yli 600. Mukaan hyväksytyt saattoivat hakea rahoittajalta tukea toteutukseen. Lisäksi museo tarjosi resursseja ja mentorointia. Vetoapua antoi myös Tero Saarinen Company; mukana on kahdeksan esitystaideteosta, joita nähdään pitkin kesää. Yhteistyötä on tehty myös Nuori Taide -organisaation kanssa.

Haku oli avoin 15–23-vuotiaille Suomessa asuville. Näyttelyssä pyrittiin ottamaan huomioon nuorten äänien moninaisuus, koska sen on tarkoitus edustaa koko sukupolvea. Niinpä osallistujat valittiin kautta Suomen eikä vain pääkaupunkiseudulta. Tamperelaisia mukana on viisi.

– Hakemuksissa nousi teemoja, jotka haluttiin näkyville myös itse näyttelyssä, kuraattori Schwanck kertoo. Nuo teemat olivat valta, yhteys, tulevaisuus ja juuret.

Teokset valitsi raati. Sen puheenjohtaja Harold Hejazi työskentelee osallistavan esitystaiteen, pelisuunnittelun ja yhteisöjen osallistamisen parissa. Kokemus olikin tarpeen, sillä juuri noille alueille nuori taide painottuu. Hejazin lisäksi mukana olivat edellisen Generation-näyttelyn taiteilijat Yoonsik Kim ja Aino Kontinen. Amos Rexistä raatiin kuuluivat Schwanckin lisäksi museonjohtaja Kieran Long, avustava kuraattori Krista Mamia ja yleisötyön kuraattori Laura Porola.

Rafael Rainti: Kalpea elollinen eloton lihaton iholla ihollinen (Piukea nahka). Kuva: Seppo Metso

* *

Moni Amos Rexin näyttelyistä on esitelty pimennetyssä tilassa. Tällä kertaa kattoikkunat on avattu, ja katutason alle rakennetun museon valoisuus ja avonainen näyttelyarkkitehtuuri suorastaan yllättävät.

Näyttely vetoaa kaikkiin aisteihin. Voi vain katsoa ja kuunnella, mutta voi myös pelata videopelejä, kuten Eino Intosalmen Memory Leak Gardenia, ohjata xynyn interaktiivisen jättimäisen videoseinän kuvaa (Hypermedia Mirror) tai mennä mukaan vietnamilaisen uudenvuoden juhlaan (Duc Anh [Ducky] Cong & Nguyet Minh Hoan).

Jo aulassa katsojaa odottavat Paavo Kärjen mellakka-aitamaalaukset (Crowd Control) kuin kysymässä, kuka määrää miten julkinen tila jaetaan. Taika Sorjosen valokuvasarja Reserved liittyy myös julkiseen tilaan ja vallan käyttöön. Pyörätuoliin jouduttuaan taiteilija kuvasi auton ikkunasta esteettömien parkkipaikkojen kylttejä kuudessa Yhdysvaltojen osavaltiossa. Kuvissa näkyy karu totuus siitä, miten vammaiset on otettu huomioon.

xyny: Hypermediamirror, 2025–2026 / Mem()ry^^fault, 2025. Kuva: Shoot Hayley / Amos Rex

* *

Maahanmuuttajataiteilijoiden teoksissa juurettomuus ja kulttuurien välissä oleminen nousevat keskeisiksi kysymyksiksi. Gabriella Presnalin Becoming Queer Nomad sitoo yhteen queer-identiteetin ja liikkuvuuden. Videoruutujen väliset johtokerrokset muistuttavat kudelmaa, visuaalisena metaforana ihmisten välisistä yhteyksistä ja riippuvuuksista.

Tiina Turpeisen video Mä en halua kuulla enää yhtäkään tragediaa meistä kyseenalaistaa queer-narratiivien vakiintuneen muodon. Miksi näitä tarinoita kerrotaan toistuvasti tragedian kaaren kautta, hän kysyy. Turpeisen lämminhenkinen lähestymistapa tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman.

Tara Haikan Päivänkakkara käsittelee häpeää, naiseutta ja yhteisön voimaa tabujen kautta. Videota ryydittää kolme hohtavan puhdasta posliinipyttyä, ei Duchampin hengessä vaan suorana linkkinä teoksen teemaan – ulostaminen häpeän lähteenä ja tabuna. Haikan tapa käsitellä aihetta on ainakin rohkea.

Erial Doloresin ääni-installaatio Hechizo rakentuu teknologiajätteestä. Installaatio toimii muistutuksena digitaalisen maailman materiaalista jalanjäljestä – bittiavaruus ei ole aineeton, vaan se jättää konkreettisen jäljen ympäristöön.

Eevi Kailan työ uhanalaisista lajeista on visuaalisesti kiehtova. Taiteilija on piirtänyt kaikki 489 Suomen kriittisesti uhanalaista lajia ja kiinnittänyt ne seinälle neuloilla hyönteiskokoelman tapaan. Teos tekee ympäristökriisipuheesta konkreettiseksi ja pakottaa katsojaa kohtaamaan monimuotoisuuden katoamisen laajuuden.

Sofia Parlandin ja Erix Aboltinsin Love Box (K18) on näyttelyn kammottavin ja vaikein teos. Pimeä tila, jonne astutaan yksin, sisältää hirttoköyden ja äänimaailman, jossa kuuluu lähisuhde- ja seksuaaliväkivaltaa. Teos pakottaa katsojaa kohtaamaan todellisuuden, jota on helppo välttää julkisessa keskustelussa.

Monelle näyttelyn taiteilijoista tämä on ensimmäinen tilaisuus esitellä osaamistaan suurelle yleisölle. Hanke rinnastuukin merkitykseltään klassisen musiikin kentän RSO:n Nuoret solistit -konserttiin. Molemmat ovat arvostettuja ponnahduslautoja nuorille lahjakkuuksille.

Generation 2026 jatkuu Amos Rexissä 6.9.2026 saakka. Alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyn ilmaiseksi ja muut nuoret viidellä eurolla.

Seppo Metso

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua