Kuin kuvastimessa #38: Elävien kuolleiden yö (1990)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa

Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Night of the Living Dead. Yhdysvallat, 1990. Ohjaus: Tom Savini. Käsikirjoitus: George A. Romero aiemman John A. Russon kanssa tekemänsä käsikirjoituksen pohjalta. Pääosissa: Patricia Tallman, Tony Todd, Tom Towles, McKee Anderson, William Butler, Katie Finneran.

On elokuvia, joiden uudelleenfilmatisointi tuntuu silkalta hulluudelta. Kuuluisasti Gus van Sant päätti ohjata Psykon (1960) uudelleen kuva kuvalta, ”jotta kukaan muu ei tekisi sitä” eli sabotoi tuotantostudioiden remake-aikomukset vuosiksi eteenpäin. Tähtien sotaan (1977) ei uskalla koskea edes Disney, vaikka filmiä on sabotoitu vuosien mittaan uusilla erikoistehosteilla ja kohtauksilla ja sarjan seitsemättä episodia voi pitää kevyenä uudelleenlämmittelynä. Kummisetääkään (1972) ei ole elokuvien saralla uskallettu näpelöidä, videopeli (2006) sentään löytyy.

Toisaalta jotkut toiset elokuvat eivät tällaista kohtelua tunnu ansaitsevan klassikkoasemastaan huolimatta. King Kongin (1933) tarina on kerrottu sittemmin monen monta kertaa.

Äkkiseltään voisi ajatella, että lukuisista jatko-osista ja alkuperäiselle kunniaa tekevistä zombifilmeistä huolimatta alkuperäinen Elävien kuolleiden yö (1968) olisi juuri tällainen koskematon teos. Sitäkin on tosiasiassa versioitu epävirallisesti monesti. Osasyy on teoksen tippuminen tekijänoikeudettomuuden piiriin. Juuri mikään näistä ”piraattiuusintaversioista” ei ole muistamisen arvoinen.

* *

Elokuvasta on yksi virallinen uusintafilmatisointi, erikoistehostelegenda Tom Savinin vuonna 1990 julkaistu ohjaus, pääosissa Tony Todd ja Patricia Tallman. Uuden version on käsikirjoittanut alkuperäisteoksen ohjaaja George A. Romero, tuottajana roskafilmeistään tuttu Menahem Golan.

Lähtökohta on sama kuin 1960-luvun klassikossa, primus motor lukuisissa muissakin zombitarinoissa: joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä joutuu lyöttäytymään toistensa seuraan, kun outo ilmiö iskee maapallolle ja herättää kuolleet henkiin katastrofaalisin seurauksin.

Barbara (Tallman) ja hänen veljensä Johnny ovat juuri vierailemassa hautausmaalla ja joutuvat yhden kalmon hyökkäyksen kohteeksi. Johnny saa välittömästi surmansa, mutta Barbara pakenee läheiselle maalaistalolle, josta löytyy muita selviytyjiä, ennen kaikkea rohkea Ben (Todd). Ihmisten keskinäiset riidat paljastuvat paineiden alla vähintään yhtä suureksi uhkaksi kuin zombit.

Alkuperäinen Elävien kuolleiden yö on nihilistinen elokuva, joka sijaitsee monen muun onnistuneen B-elokuvan tapaan tyhjässä ja keinotekoisessa maailmassa vailla merkitystä. Kritiikeissä ja elokuvatutkimuksessa siitä on nostettu esiin traagisen loppukohtauksen rotupoliittinen merkitys, joka oli kuitenkin naiivien tekijöidensä mukaan silkka vahinko. Elokuvan todellinen alkuvoima ei perustukaan sen poliittiseen sisältöön vaan kosmiseen kauhuun. Aikansa genretarjontaan nähden elokuvassa on merkittäviä irtiottoja, koska sen kauhu on aikuista, lohdutonta ja silkkaan elossa olemiseen itseensä liittyvää. Ei ole arvoja, on pelkkää ristiriitaa.

Jatko-osissa Romero otti tietoisemmin poliittisen ja osin humoristisemman suunnan. Kuolleiden aamunkoitto (1978) satirisoi yhdysvaltalaista kulutuskulttuuria öljykriisistä toipuneella 1970-luvulla ja Elävien kuolleiden päivä (1985) sotilasteollisuutta ja militarismia. Nämä pyrkimykset näkyvät myös uudemmassa Elävien kuolleiden yössä yhteiskunnallisina kannanottoina. Uusintaversio on uskollinen kahden jatko-osan hengelle.

* *

Etelän punaniskojen päästessä zombien niskan päälle paljastuu se truismi, ettei kalmojen petomaisuus ole yllättävää vaan silkkaa jatketta elävien kirjoihin merkityille julmuuksille ja väkivallanteoille. Alkuperäisteoksen lynkkaussymboliikka ei ole enää tahatonta vaan tuhannesti alleviivattua. Samalla zombien kuvaaminen siirtyy Romeron kahden ensimmäisen teoksensa jälkeen muodostamalle uudelle suunnalle, jossa zombit ovat moraalisesti harmaalla alueella: eivät edelleenkään ihmisten ystäviä mutta monimutkaisemmassa suhteessa näihin kuin voisi olettaa.

Romero on käsikirjoituksessaan muokannut Barbaran hahmoa eri suuntaan ja siirtänyt näin teoksen keskipistettä. Ensimmäisessä versiossa Ben on selvästi sankari, nyt kyseessä on pikemminkin ensemble cast, josta ei voi nostaa esiin yhtä moraalisesti ylvästä hahmoa. Kun alkuperäisteoksessa Barbara muuttuu elokuvan edetessä yhä katatonisemmaksi ja passiivisemmaksi, eräänlaiseksi zombiksi itsekin, uudessa versiossa hän herää poliittiseen todellisuuteen omaksumalla suoran toiminnan periaatteet.

Barbarasta kehkeytyy aktiivinen toimija, tappaja ja samalla toisinajattelija. Katastrofi herättää hänessä poliittisen tietoisuuden yhteiskunnan paljastuessa sellaisena kuin se on. Tässä mielessä teosta voi verrata esimerkiksi John Carpenterin vain pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen Pahan kehään, jossa katalyyttina on avaruusolentojen hiljainen invaasio. Kyseessä on käänteisversio Ruumiinryöstäjistä (1956), jossa palkoihmisten metaforaa käytettiin kuvaamaan kommunistista soluttautumista. Carpenterin näkemyksessä kyse on suurkapitalismista, ja vastaavanlainen kulttuurinen stagnaatio vaikuttaa Romeronkin zombiuusinnan huolien taustalla.

* *

Elävien kuolleiden yön uusinta ennakoi laajempaa 1990-luvun trendiä, jossa lukuisat toisiaan seuranneet katastrofielokuvat aiheuttivat genren renessanssin. Jokin tuossa vuosikymmenessä, joka oli länsimaiden kannalta niin vaurauden kuin suhteellisen kulttuurisen mielenrauhan leimaama, sai viihteen katseen suuntautumaan kohti vääjäämätöntä loppua, jonka jotkut sanovat alkaneen vuoden 2001 syyskuussa.

Elokuvan näyttelijätyö on tilanteen tasalla, erityisesti kauhufilmien legenda Tony Todd loistaa Beninä. Luonnollisesti, koska puikoissa on Tom Savini, ovat elokuvan erikoistehosteet ja maskeeraus viimeisen päälle. Laahustavat möröt ovat aidosti kuumottava ilmestys.

Kuvauskokemus oli Savinille raskas, eikä hän ole muutamista myöhemmistä ohjaustöistään huolimatta saanut aikaan mitään niin merkittävää kuin esikoisensa. Häneltä on ilmeisesti tulossa toinen remake hyvin toisenlaisesta zombielokuvasta, Umberto Lenzin tahattoman hauskasta Nightmare Citystä (1980). Odotukset eivät ole suuret.

Savinin uusintaversio klassikosta on silti katsomisen arvoinen. Vaikka ei ole alkuperäisen voittanutta, ysärin elävät kuolleet eivät ole mikään turhake vaan olennainen lisä zombifilmien kaanoniin ja genren parempaa tarjontaa.

Mikko Lamberg

Elävien kuolleiden yö on saatavilla esimerkiksi Levykauppa Äxästä Blu-rayna. Filmin voi katsoa hyvälaatuisena myös YouTubesta. Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua