Inkeri (Leena Uotila) on tullut pamauttaneeksi Tapio-miestään (Heikki Nousiainen) paistinpannulla niin että uskoo tämän kuolleen. Inkeri turvautuu hädässään siskoihinsa ja säntää etsimään menetetyiksi uskomiaan muistoja matkalla, jota luulee viimeisekseen vapaudessa.

Sisaruksista Raili (Seela Sella) katselee maailmaa ja ihmisiä ihastuttavan jäänkylmästi. 

Sylvi (Saara Pakkasvirta) näyttäytyy vanhana höppänänä, Inkeri harmittelee elämässä käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia ja kääriytyy omiin tunteisiinsa. Yhdessä ollessaan sisarukset antavat palaa ja antavat toistensa kuulla kaiken sanomatta jääneen.

Epätasaista sketseilyä

Elokuvan kerronta tökkii, koska se on kiinnostuneempi esittelemään päähenkilöitään tyyppeinä. Elokuva jämähtää tyypittelyynsä ja sitten aivan kuin havahtuu kertomaan tarinaa. 

Teräsleidien pahin vaiva on epätasaisuus. Se ei tiedä olisiko se roisia komediaa vai koskettavaa, vakavaa draamaa. Teräsleidit esittää olevansa road movie, muttei ole täysimittaisesti sitäkään, koska siinä ollaan tien päällä loppujen lopuksi niin vähän aikaa, ettei tunnetta todellisesta irtioton vapaudesta ehdi koskaan syntyä. 

Harhaillessaan lajityyppiensä välillä Teräsleidit eksyy vapautumiskuvailussaan puolinaiseen sekoiluun, mikä onkin tylsästi ryyppäämistä. Päähenkilöt jäävät ohuiksi tyypeiksi, joille ei anneta sketsejä kummempia elämäntarinoita. Vaikuttaa siltä, että ohjaaja ja käsikirjoittajat ovat unohtaneet, että pelkkä idea ei riitä elokuvaksi. 

Sisältö jää kapeaksi

Muutakin sanottavaa pitäisi olla kuin että vanhukset säilyvät ikäännyttyäänkin pohjimmiltaan samoina ihmisinä kuin nuorempinakin ja että vanhoillakin ihmisillä voi olla seksuaalisia himoja ja jopa vanhat naiset voivat käyttäytyä huonosti.

Ikävimpinä hetkinään Teräsleidit tuntuu tässä suhteessa jopa holhoavan alentuvalta. Nuoremman sukupolven osaksi elokuva antaa toimia ikääntyneempien seksileluina tai toistaa omien vanhempiensa virheitä.

Pirjo Lonkalla on mainio sivurooli tyttärenä ja vaimona, josta on kasvanut päsmäröivä riivinrauta. Lonka esittää osansa kaikella sillä suvereniteetilla mitä hän on muutenkin viime aikojen rooleissaan osoittanut.

Vanhuus nähdään etäältä

Elokuva ottaa tehtäväkseen yllyttää ihmisiä tekemään muutoksia elämässään iästä riippumatta. Ohjaaja Pamela Tola on haastatteluissaan kertonut etäisestä suhteestaan vanhuuteen, koska ei ole nähnyt omien vanhempiensa ja isovanhempiensa ikääntymistä.

Etäisyys näkyy elokuvassa, sillä vanhuus näyttää elokuvassa hassulta roolileikiltä eikä lainkaan luopumiselta naiiviin nuoruuteen kuuluvasta mahdollisuuksien rajattomuudesta. Vanhuudesta Teräsleideillä ei ole sanottavana naureskelua ja hortoilua kummempaa.

Sella, Pakkasvirta ja Uotila loistavat osissaan. Sääli, että elokuva ei nouse heidän tasolleen.

Antti Selkokari