David Olusoga. Kuva: Hillgate Films and Voltage TV
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Selkokari on innostunut poplaulajasta, valokuvataiteilijasta, saksalaiskirjailijasta, klassikkoelokuvasta ja dokumenttisarjasta.
1
Historioitsija David Olusogan juontamaan ja toimittamaan dokumenttisarjaan Britannian imperiumi (2025) sopii asiaviihteen määritelmä, sikäli kuin se tarkoittaa kevyehköä mutta silti asiallisesti tehtyä tiedonvälitystä.
Historioitsijan ja tv-juontajan tapa lähestyä aihettaan pitää mukana sekä imperialismin että identiteetin, muuten ei voisi ollakaan sarjassa, joka katselee brittiläistä imperiumia sekä kolonialismina että ihmisten historiana. Olusoga huomioi sekä kolonialismin synkät puolet että sen, kuinka joutuminen imperiumin vaikutuspiiriin saattoi monille tarkoittaa ensimmäistä kosketusta järjestäytyneeseen yhteiskuntaan ja koulutukseen.
Brittiläis-nigerialaisen Olusogan oma sukuhistoria on imperiumin tuote. Nigerian ollessa Britannian siirtomaana monet sen asukkaista päätyivät Brittein saarille asumaan.
Kolmeosaisessa sarjassa miellyttää sen kiihkottomuus.
Britannian imperiumi Yle Areenassa.
2
Kirjailija, kirjallisuudentutkija ja esseisti W. G. Sebaldin (1944–2001) teoksista Vieraalla maalla: neljä kertomusta (suom. Oili Suominen; Tammi, 2004) liikuskelee faktan ja fiktion käsitteiden rajoilla. Teos saa ajattelemaan sitä, minkä verran voi puhua fiktiivisten henkilöhahmojen elämän tosiasioista. Sebald on puhunut haastatteluissaan siitä, miten juutalaisten kohtaloa holokaustissa ja kansallissosialismin aikana on totuttu käsittelemään massojen mittayksiköissä eli miljoonissa.
Sebald on kirjoittanut teokseensa neljä elämäkerralliselta esseeltä näyttävää tekstiä, joiden päähenkilöiden sukuhistoriaan holokausti kuuluu. Ulkopuolisuuden tunteen leimaamien tarinoiden aiheet vaihtelevat melankoliasta muistiin ja matkustamiseen. Yksilöiden toisiinsa kietoutuvat ja toisissaan resonoivat kerrokselliset tarinat muodostavat kokonaisuuden, jota vasten käy ymmärrettäväksi sen motto: ”Säilyttäkää muistot/ viimeinen mitä jää”.
3
Yksi Coenin veljesten innokkaimmin katseltuja elokuvia, Fargo, ehti jo täyttää 30 vuotta. Yhdysvalloissa se sai ensi-iltansa maaliskuussa 1996. Suomeen se pääsi vasta saman vuoden joulukuussa.
Aikoinaan elokuvan sarjamurhaajatarinan ja mustan huumorin yhdistelmä tuntui riemukkaan uskaliaalta. Nyt katsottuna Fargossa voi nähdä muitakin ulottuvuuksia.
Minnesotassa tapahtuvaksi kirjoitettua elokuvaa luonnehtii voimakkaasti sen henkilöiden sidoksisuus paikallisympäristöönsä. Sitä leimaa kulttuurinen stereotypia ”Minnesota Nice”, jota voi verrata muihinkin vastaaviin amerikkalaisiin stereotypioihin, joita ovat esimerkiksi ”Southern Hospitality” ja monet New Yorkiin liitetyt kliseet.
Minnesota Nice viittaa minnesotalaisten tyypilliseen taipumukseen olla kohteliaita ja ystävällisiä, mutta silti emotionaalisesti pidättyväisiä, vaikka hammasta purren. Stereotypia viittaa myös minnesotalaisten tapaan vältellä huomiota ja konflikteja, vaikka henki menisi.
Fargossa korostuu, miten luonne on kohtalo. Se näkyy Jerryn appiukossa, Wade Gustafsonissa, joka suhtautuu panttivankirahoihin siten, että vain hän itse voi toimittaa ne kaappaajille, koska hän ei luota keneenkään muuhun. Se johtaa hänen jäämiseensä ammuttuna lumiselle parkkipaikalle.
Elokuvan avaavat lumipyryisen talvimaiseman mielipuolisen hienot kuvat, joita säestää Coenin veljesten vakiosäveltäjän, Carter Burwellin tekemä sovitus norjalaisesta Den bortkomne sauen –kansansävelmästä, jonka aiheena on eksynyt lammas.
4
Alfred Stieglitz (1964–1946), saksalaisjuutalaisten maahanmuuttajien lapsi, opiskeli Berliinissä konetekniikkaa ja jatkoi harrastuksena löytyneen valokuvaamisen parissa palattuaan opintojen jälkeen New Yorkiin. Ensimmäisissä kuvissaan hän paneutui katunäkymiin ja newyorkilaisten arkiseen elämään.
Stieglitz erosi muista aikansa valokuvaajista teknisen taituruutensa ja näkemyksellisyytensä vuoksi. Monia hänen varhaisvuosiensa kuvia voi luonnehtia piktorialistisiksi eli kuvataiteellista vaikutelmaa hämyisyydellä, epätarkkuudella ja pehmeäsävyisyydellä tavoitelleiksi valokuviksi. Nykyhetken manipuloitujen ja tekoälytettyjen kuvien aikana Stieglitzin kuvat muistuttavat valokuvauksen perushyveistä: hallitusta sommittelusta, valonkäytöstä ja vedostuksesta.
Stieglitz kampanjoi määrätietoisesti saadakseen valokuvaukselle aseman taiteena muiden taiteiden joukossa. Voimallisimmin hän kampanjoi modernismin ja nuorten nousevien taiteilijoiden puolesta Amerikassa. Valokuvaajana, galleristina ja valokuvauslehtien julkaisijana Stieglitz työskenteli määrätietoisesti niin modernismin kuin valokuvauksen arvostuksen puolesta. Hänen kuviensa kokoelmia sijaitsee Yhdysvalloissa The Art Institute of Chicagon ja New Yorkissa sekä The Metropolitan Museum of Artin että The Museum of Modern Artin (MOMA) kokoelmissa.
5
Kevättalvisena sunnuntaiaamuna kuulin radiosta Eurythmicsin kappaleen I Saved the World Today. Se toi mukanaan muistot ajalta ennen vuosituhannen vaihdetta – muistikuvia ystävistä, entisistä kodeista ja koko silloisesta elämäntilanteesta.
Australialaisen Sain-lehden haastattelussa Eurythmicsin laulaja Annie Lennox kertoi kappaleen kertovan siitä voimattomuuden tunteesta, joka syntyy, kun media pommittaa meitä äärimmäisen väkivallan tragedioilla.
Voin kuvitella Lennoxin tarkoittaneen tunnetta, joka syntyy tänään katsellessa uutisia kaikkialta, missä ihmisiä kuolee turhaan, ja tajutessa, ettei kukaan tee mitään, vaikka sitä kuinka toivoisi.
Toisaalta vuonna 1999, kun kappale ilmestyi, kaikkea ironisoitiin säälittä, ja niin kävi upean alakuloiselle kappaleellekin. Yksi jos toinen saattoi hyräillä sitä jätteitä lajitellessaan. Joka tapauksessa nautittavaksemme jää hieno biisi Lennoxin tuskallisen kauniilla kontra-altolla laulettuna.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.3.2026): Hind Rajabin ääni, Yukio Mishima, Osamu Dazai, Erkka Filander
Juho Narsakka on lukenut japanilaista käännöskirjallisuutta, viime vuonna ilmestynyttä ”isoa kirjaa” ja vaikuttunut elokuvateatterissa.
Parasta juuri nyt (17.3.2026): Teatterispesiaali!
Kati Eskola teki päiväkirjamerkintöjä neljän teatteriesityksen viikosta.
Parasta juuri nyt (16.3.2026): The Plot Against America, Äiti Airolan parempi maailma, Rovaniemen Teatteri
Maija Kääntä on istunut teatterissa, lukenut taiteilijaperheestä ja katsonut Philip Rothin romaaniin perustuvaa televisiosarjaa.
Parasta juuri nyt (13.3.2026): Katsojan taivas, Verneri Pohjola & RSO, Riiko Sakkinen, Study for Life, Talvikappeli
Seppo Metso on tuijotellut maalauksia, lumoutunut Joel Haahtelan kirjasta ja kuunnellut Verneri Pohjolaa.




