Sudanilaiset pakenevat sisällissotaa läntisen rajan yli Tšadiin. Kuva: Henry Wilkins / Arzouma Kompaoré / Wiki Commons
KOLUMNI | Reaaliaikainen uutisten ja tapahtumien seuraaminen vaikuttaa myös ihmisten aikakäsitykseen, Marjatta Honkasalo kirjoittaa kolumnissaan.
”Elämme koko ajan voimistuvassa kiihtyvyyden tilassa, mikä näkyy kroonisena aikapulana.”
En olisi kaivannut yhtään uutta sotauutista, saati sotaa, mutta en voi sulkea silmiäni. On pakko saada tietää, mitä Lähi-idässä tässä uusimmassa konfliktissa tapahtuu ja miksi.
Liian usein uutisissa kerrotaan pelkästään, kuinka moni kuoli ja mitä tuhoutui. Ukrainan sodasta on kuultu ja luettu tällaisia uutisia jo neljä vuotta ja Gazasta nykyisestä vuonna 2023 alkaneesta sodasta kaksi ja puoli vuotta.
Kuvia sodan kauhuista ei kaipaisi enää yhtään lisää, mutta silti paljon jää myös uutisoimatta. Kun Suomen entinen ulkoministeri Pekka Haavisto nimettiin vastikään YK:n pääsihteerin lähettilääksi Sudaniin, saimme tietää, että Sudanissa onkin menossa ehkä tämän hetken raain sisällissotaa ja valtava sisäinen pakolaisongelma, mutta eipä siitä ole perusteellista analyysiä juuri silmiin osunut.
Jopa joka neljäs välttelee uutisia
Suomalaisten luottamus uutisiin on Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2025 -kyselytutkimuksen mukaan kansainvälisesti verraten yhä korkeaa. Jopa 75 prosenttia kyselyyn vastanneista piti uutisia luotettavina.
Uutisten seuraamisesta tai seuraamatta jättämisestä kertoo kuitenkin toinen ilmiö. Tutkimuksen mukaan jo 27 prosenttia suomalaisista välttelee uutisia vähintään ajoittain. Osuus on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan. Puolet uutisia vähintään satunnaisesti välttelevistä suomalaisvastaajista kertoo syyksi uutisten negatiivisen vaikutuksen mielialaan, ja lähes yhtä moni sanoo syyksi sotien ja konfliktien liiallisen käsittelyn. Tuoreimpien sotauutisten tulva tuskin näitä tuntemuksia vähentää.
Kun tietoa kuitenkin tarvitaan, sitä saatetaan hankkia lähteistä, jotka eivät ole yhtä luotettavia kuin perinteiset printti- ja sähköiset mediat. Lisääntyvä uutisten välttely ei ole siis uhka vain tiedonvälitykselle ja uutismedioille, vaan ylipäätään demokratialle. Mistä tietoa saadaan, jos ei tiedon lähteenä ei ole punnittu ja tosiasioihin perustuva tiedonvälitys?
Pitäisikö olla huolissaan erityisesti nuorista? Tutkimuksen mukaan sosiaalinen media on yleistynyt kymmenessä vuodessa nuorten aikuisten pääasiallisena uutislähteenä kymmenestä prosentista 26 prosenttiin. Kaikkien vastaajien kesken osuus on kaksinkertaistunut 11 prosenttiin. Positiivista on toki, että nuorista aikuisistakin valtaosa seuraa viikoittain myös journalistisia uutisvälineitä, ei pelkästään somea.
Uutistulvaa reaaliajassa
Uutisten välttelyyn vaikuttaa kaiketi se, että tieto tulee meidän silmillemme ja korvillemme reaaliaikaisesti. Tuskin on yhden pommin aiheuttamista tuhoista raportoitu, kun seuraava lennokki on jo iskenyt kohteeseensa.
Reaaliaikaisuus muuttaa myös meidän aikakäsitystämme. Kun totumme lataamaan tietoa ja välittämään itsekin viestejä reaaliajassa, pienikin viivästys kismittää, toteavat Janne Seppänen ja Esa Väliverronen kirjassa Mediayhteiskunta – Viestintä ja valta huomiotaloudessa (Vastapaino, 2024).
”Kun uutisia julkaistaan reaaliaikaisesti, myös journalistinen työ on siirtynyt deadline-ajasta online-aikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikä tahansa uutinen saadaan julkaistua mihin aikaan tahansa, jopa ilman journalistista tuotantoprosessia.”
Näin tapahtuu jatkuvasti myös suomalaisissa uutismedioissa. Kun poliitikot kertovat päätöksistään tai kannanotoistaan suoraan sosiaalisen median kanavilla, someviestit julkaistaan heti sellaisenaan ja usein kokonaan ilman taustoitusta tai pohdintaa päätöksen vaikutuksista.
”Jatkuva aikapaine tuo mukanaan leväperäisen faktantarkistuksen ja journalistien hyvinvointia syövän stressin”, Seppänen ja Väliverronen arvioivat.
Aika kiihtyy kiihtymistään
Seppänen ja Väliverronen viittaavat saksalaisen sosiologi Hartmut Rosan esittämään ajatukseen, että modernisaation olennainen piirre on aikakäsityksen muutos. Elämme koko ajan voimistuvassa kiihtyvyyden tilassa, mikä näkyy kroonisena aikapulana. Elämme eräänlaisessa ajan kaksoissidoksessa, ristiriitaisten vaatimusten ja odotusten keskellä. Normi on ”pysyä ajan tasalla”.
”Ajan tasalla oleva ihminen seuraa medioita ja tietää, mitä tapahtuu. Monet sovellutukset mahdollistavatkin jatkuvan kytkeytymisen maailman tapahtumien rytmiin ja nopeasti virtaavaan informaatiotulvaan”, Seppänen ja Väliverronen kirjoittavat.
Tässä juuri piilee ongelma, kun teknologia ja sen aiheuttamiin muutoksiin reagointi kulkevat eri tahtiin. Taloudellisen kasvun ja teknologisen kehityksen aiheuttama kiihtyminen on niin nopeaa, että se karkaa Rosan mukaan hallinnasta. Uuden teknologian sääntely laahaa perässä, jolloin syntyy tilanteita, joita ei ole osattu ennakoida.
Tämä koskee yhteiskuntia, mutta ongelma on myös yksilöiden, jotka joutuvat alistumaan kaupallisten intressien armoille tai vaihtoehtoisesti putoamaan kokonaan kelkasta, kun eivät hallitse uuden teknologian käyttöä.
Ja sitten on vielä tekoäly!
Tekoälyllä tuotetut mediasisällöt alkoivat Seppäsen ja Väliverrosen mukaan näkyä sosiaalisen median alustoilla vuoden 2018 vaiheilla. Monenlaiset väärennetyt kuvat liikkuivat somessa esimerkiksi Taylor Swiftistä tai Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä.
Deepfake eli syväväärennökset huolestuttavat syystäkin, sillä niistä tulee koko ajan parempia. On vaikea huomata eroa todelliseen, jos kuvissa ei enää ole outoa määrää sormia ja kummallisia varjoja.
Nyt tekoäly on arkipäivää jo suomalaisessa journalistisessa mediassa. Tekoälyä käyttävät uutistyössä apuna myös luotetut mediat, kuten Yle ja Sanoma. Long Play -julkaisun Perjantai-kirjeessä toimittaja Anu Silfverberg pohti jokin aika sitten tekoälyn käyttöä ns. laatumediassa näin:
”Kun internet täyttyy tekoälytauhkasta, voiko media todella kilpailla sitä vastaan tuottamalla ison osan omista jutuistaan samoilla menetelmillä? En usko. Kun ihmiset maksavat journalismista, he maksavat luotettavuudesta. Jos siitä luovuttaa siivunkin, koko yleisösuhde on vaarassa romahtaa. Lupaus käsityöstä voi pian olla kultaa kalliimpi.”
* *
Mietin sotauutisia katsellessani, olisiko tekoäly osasyy sille, että moni haluaa loikata uutistulvasta syrjään ja keskittyä vaikka sudokuihin tai puutarhanhoitoon. Kissavideotkin ovat houkuttelevia eikä niitä katsoessa mieti, ovatko nämä tekoälyn tekeleitä vai oikeita eläviä olentoja.
Marjatta Honkasalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hybridivaikuttamisen varjossa – ”Median kuluttajalla on vähän välineitä mediavyöryn hallitsemiseen”
KOLUMNI | ”Erilaiset narratiivit etsivät sijaa ihmisen tajunnassa, vaikka hänen tulisi itse saada luoda oma käsityksensä, narratiivinsa”, Jari Paavonheimo kirjoittaa.
Suomen myydyin lastenkirja, ihminen ja muunlajiset
KOLUMNI | Keitä olivat Niku, Lumikki, Vellamo ja Heppuli? Kuka osti Goljatti-kissan ja mistä? Kuka oli ”talonvahti paras”? Entä mihin kotieläimeen Suomen myydyin lastenkirja loppuu?
Klasarin paras kaupparatsu – Anne Välinoron kolumni UMK-finaalista
KOLUMNI | ”Euroviisut kuuluu kaikille. Eläköön viimeinen yhtenäiskulttuurin Linnake!”
Hyvä tietokirja – päivittäinen tarvekalu vai ylellinen menneen maailman turhake?
ESSEE | ”Kaikki markkinoille puskeutuva tavara ei ansaitse tulla kutsutuksi hyväksi tietokirjallisuudeksi, eikä osa edes tietokirjallisuudeksi”, Kari Heino kirjoittaa.




