Kuvat: Teos
KIRJAT | Palkitun kirjailijan runoproosateos hämmentää ja huvittaa viedessään lukijan kahdelle erilaiselle matkalle. Luvassa on rikospaikkatutkimusta ja eskatologisia näkyjä.
”Onko tämä nautinnollista luettavaa; herättääkö tämä kiinnostavia tunteita ja ajatuksia? Näihin kysymyksiin vastaan epäilyksettä kyllä.”
ARVOSTELU
Markku Paasonen: Rikospaikka / Ilmestyskirja
- Teos, 2026.
- 75 sivua.
Markku Paasosen tuorein teos Rikospaikka / Ilmestyskirja (Teos, 2026) on kahdesta erillisestä proosarunoelmasta muodostuva kokonaisuus. Siinä on sivuja laihanpuoleisesti, mutta takakansi lupaa tekstien versovan tuuheasti moneen suuntaan. Tämä lupaus epäilemättä pidetään, sillä ensilukemalta näistä teoksista ei vielä kovin paljon irtoa, tai sitten irtoaa liiankin kanssa.
Rikospaikka on 34 lyhyttä lukua, joissa joku tuntemattomaksi jäävä taho kuvaa paikkaa, jossa jonkinlainen rikos on kenties tapahtunut. Mutta: ”Tapahtuminen on pelkkä harhautus. Suuren luokan harhautus epäilemättä, mutta harhautus yhtä kaikki. Jonkinlaista sikiämistä on kyllä hahmotettavissa, se vain on niin hidasta ja vaivihkaista, ettei voi puhua tapahtumisesta laisinkaan.”
Ei tässä lopulta suuria tapahdukaan, mutta kaikenlaista kuitenkin pyöritellään ja kieputellaan. Kuka tässä oikein puhuu? Se on mielenkiintoinen kysymys. Mistä rikoksessa on kyse?
”Olen vakuuttunut siitä, että rikos liittyy juuri tähän. Pääomaan on kajottu. Tai jonkun omaan päähän.”
Ilmestyskirja on kirjoitettu kuin raamatunjakeina, ja sen ensimmäinen luku kertoo, mitä hän on nähnyt. Toisessa käsitellään kysymys kotipaikasta, kolmannessa hänen syntymänsä päivä, neljännessä se, mitä sanoi suu joka puhui. Viimeisessä luvussa kysytään, mitä hän on kuullut. Mutta mistä? Maailmanlopun tunnelmissahan tässä ollaan, kuin Raamatun Ilmestyskirjassa.
Tunnelma on raamatullinen, mutta paljon muutakin. Paasosen loppuhuomautus paljastaa tekstin olevan väärällään sitaatteja ja lainattua materiaalia. Tunnistin Blade Runnerin kimmeltävät C-säteet Tannhäuserin portilta, paljon muuta en, joten siinä minun sivistykseni rajat. Kannattanee olla hyvin sivistynyt, tai sitten valmis koettelemaan ymmärryksensä rajoja.
Mutta ymmärtäminen on toki ylipäänsä väärä kysymys, kun runoudesta puhutaan, ja runouttahan tämä Paasosen teos on. Onko tämä nautinnollista luettavaa, on se olennainen kysymys; herättääkö tämä kiinnostavia tunteita ja ajatuksia? Näihin kysymyksiin vastaan epäilyksettä kyllä.
Olen viihtynyt Paasosen teosten parissa aikaisemminkin, eikä tämä ollut poikkeus. Kahdesta osasta Rikospaikka on hivenen helpommin lähestyttävä, mutta minua Ilmestyskirjan omintakeinen vyörytys kiinnosti lopulta enemmän. Paasonen on taitava kirjoittaja, joka saa tekstinsä soimaan; niin nytkin.
Mikko Saari
@msaari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Anne Vuori-Kemilä rivit soljuvat rauhallisesti, ilman ylimääräisiä ponnisteluja – arviossa Kaikki valo mitä täällä on
KIRJAT | Anne Vuori-Kemilän runokokoelma on ehjä kokonaisuus, jossa yhdistyvät havaintojen tarkkuus, hiottu mutta luonteva ilmaisu sekä vahva inhimillinen lämpö ja läsnäolo.
”Maa muistaa kaiken” – arviossa Hanna-Riikka Kuisman Maaperä
KIRJAT | Hanna-Riikka Kuisma osaa kuvata yhteiskunnan rakenteita ja marginaalissa eläviä ihmisiä ja heidän yhteyksiään uskottavasti.
Kirjallista nuorallakävelyä Ian McEwanin tapaan – arviossa Mitä voimme tietää
KIRJAT | Mitä voimme tietää on ajatuksellisesti palkitsevaa, eleganttia tarinankerrontaa, joka kestää vaivatta useamman lukukerran.
Arkea, huumoria ja nautintoaineita – arviossa Suonna Konosen Kadonneen humppakuution salaisuus
KIRJAT | Pääkaupunkiseudulta takaisin Joensuuhun muuttanut Harry Harakka on entinen muusikko ja manageri, joka haluaa uuden ammatin.