Miksi Venäjää on vaikea käsittää ja ymmärtää – arviossa Mihail Šiškinin Tulevaisuus

Kuvat: WSOY / Evgeniya Frolkova

Mihail Šiškinin Tulevaisuus – Mihin Venäjä oikein on matkalla -teoksessa (WSOY, 2025) on viisi Vappu Orlovin venäjästä kääntämää esseetä ja toiset viisi Sirpa Hietasen saksasta kääntämää. Šiškin ja Viktor Jerofejev kuuluvat joukkoon venäläiskirjailijoita, jotka ovat emigroituneet Euroopaan ja muualle. Šiškin väittää esseessään, että lähtijöitä on 20–30 miljoonaa. Se on kauhistuttavan suuri määrä.

Šiškin ja Jerofejev ovat siis vain pieni osa nykyistä Venäjää arvostelevista diasporakirjailijoista. Šiškin on elänyt ulkomailla vuodesta 1995 ja asuu nykyisin Sveitsissä. Hän on kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä Venäjän valtion kanssa.

Kirjan esseissä Šiškin korostaa, että ongelma ei ole vain Putin, vaan Venäjän valtiollinen malli ja historiallinen mentaliteetti. Kirjalija kun on, niin Šiškin kuvaa toisten kirjailijoiden teosten kautta, mitä tyrannia ja väkivalta merkitsevät. Hän aprikoi, mahtoiko Friedrich Schiller tuntea venäläistä sananlaskua: ”Huonolle traarille ei sovi toivoa kuolemaa.” Ja jatkaa, että aikalaiset vihasivat tsaari Nikolai II:a ”vapauden kuristajana” ja ”julmana teloittajana”. Kunnes Stalinin aikana muisteltiin tsaarin aikaista Venäjää paratiisina!

Yksi essee kirjassa poikkeaa aika tavalla muista, ”Ei pelkkä Joyce.” Se muistuttaa pikemminkin novellia, joka kertoo, mitä James Joycelle ja hänen perheelleen tapahtui toisen maailmansodan sytyttyä. Perhe asui silloin Ranskassa ja pyrki vuonna 1941 saksalaisten valloittajien tieltä Sveitsiin.

Joyce oli kirjoittanut muukalaisesta, Odysseuksesta vailla kotimaata. ”Vertauskuvasta oli tullut totta. Sana oli muuttunut lihaksi.” Maanpakolaisena Joyce etsi uutta pakopaikkaa Zürichistä, jonne pääsymaksu oli 20 000 Sveitsin frangia. Lopulta perhe onnistui sinne pääsemään. Mutta Šiškin ei olisi Šiškin, jos hän ei esseessään analysoisi ja ylistäisi Joycen teoksia Odysseusta ja Finnegans Wakea perinpohjaisesti.

Jerofejev on ironinen ja satiirinen. Šiškin ei ole kumpaakaan. Hänen tyylinsä on korkeakirjallinen, vakava ja eettinen. Hän käyttää toisten kirjailijoiden – Joycen lisäksi muun muassa I.A. Gontšarovin ja F. Schillerin – opuksia moraalisena tukenaan tuomitessaan Venäjää. Hän ei ironisoi vaan hiljaisesti julistaa, ettei Venäjä ole ”eksynyt” tieltä; se on kulkenut samaa tietä koko ajan.

Šiškin kirjoittaa: ”Neljänsadan vuoden jälkeen Venäjällä on yhä edessään samat ratkaisemattomat ongelmat. Miten taistella vallananastajia vastaan? Mikä tässä taistelussa on sallittua ja mikä ei?”

Jos kirjasta otetaan uusia painoksia, voisi niiden alkuun lisätä johdannon tai alkusanat, joissa kerrotaan, mistä esseet on kirjaan valittu ja missä ja milloin ne ovat ilmestyneet venäjäksi ja saksaksi.

Jukka Kallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua