Disneyn jättihitti Frozen on saanut jatko-osan. Tapaamme tutut siskokset, lunta ja jäätä luomaan kykenevän Elsan ja hänen siskonsa Anna sekä komean Kristoffin Sven-poroineen ja hilpeän Olaf-lumiukon. Frozeneita mainostetaan tyttöjä voimauttaviksi animaatioelokuviksi, mutta toteutuksen muovinen tasapaksuus vie pois tarinan potentiaalia.

Siskokset Elsa ja Anna jatkavat eloaan Frozenin ensimmäisen osan jälkeen. Elsa on nyt Arendelin kuningatar ja Annaa jahtaa leveäharteinen Kristoff. Elsa kuulee mystisen kutsulaulun ja seuraa sitä pohjoiseen kohdatakseen Pohjan väen. Sillä aikaa Arrendelia uhkaa tulva.

Alkaa seikkailu, joka johtaa Elsan uusien asioiden pariin.

Frozen 2:ssa on kaikki on ajoitettu tarkasti kohdalleen: on jännittävä seikkailumatka Pohjoiseen, tehtävä jonka suorittaminen pelastaa Arendelin, hieman yhteiskunnallista sanomaa, aktiiviset naispäähenkilöt, sopivasti koomisia jaksoja joita etenkin Olaf-lumiukko tarjoaa, menetystä ja jälleennäkemistä, mahtiballadeja ja komea pohjoisen luonto syksyisine ruskan väreineen. Välillä tarjotaan nykypopulaarikulttuuriin iskevää huumoria teineille ja perheen aikuiskatsojille. Elokuvassa voi nähdä hieman kolonialismin kritiikkiä siinä, miten Arendelin joukot ovat tulleet taistelemaan Pohjan väkeä vastaan.

Kuten Hayao Miyazakin useissa elokuvissa, Elsa on se tyttöhahmo, joka toimii välittäjänä kahden osapuolen keskellä. Muutamasta muustakin kohtauksesta tulee mieleen, että tekijät ovat katsoneet tarkkaan Miyazakinsa.

Ja tästä seuraakin itselleni se, että kieltämättä puolueellisesti japanilaiseen animeen mieltyneenä en voi olla vertaamatta Frozen II -elokuvaa Japani-animen parhaisiin saavutuksiin. Ja siinä Frozenit häviävät, vaikka budjetti on ollut paljon suurempi kuin yhdessäkään Ghibli-animaatiossa.

Tarina ei sukella ennalta-arvattavuudessaan ja pinnallisessa tunneskaalassaan koskaan yhtä syvälle kuin Ghiblin parhaissa elokuvissa. Iso ongelma on myös, että tärkein tieto, kuten tyttöjen isoisän toimet Pohjan väkeä kohtaan, kerrotaan nopeasti taustatietona. Sama koskee suurta osaa muusta tiedosta, jonka Elsa ja katsoja saavat: ne eivät tapahdu vaan ne kerrotaan jonkun suulla lyhyen takaumakuvituksen päälle. Tämä jättää katsojan tunneköyhäksi tarinan paljastusten suhteen.

Toinen ongelma on omituinen hahmosuunnittelu. 3CG on aina hieman ongelmallinen ihmisten hahmosuunnittelun kannalta eikä pääse koskaan käsinpiirretyn 2G:n tasolle hahmojen kauneudessa. Nyt realistisen näköinen tausta luo oudon kontrastin muovisen näköisille ja liioitelluille hahmoille.

Äitinsä puolelta muka Pohjan väen verta kantava Elsa on kasvonpiirteiltään kuin blondi nöpönenä playboypuputyttö ja hänen suikulamainen ja kapeaharteinen vartalonsa oudon lonkeromaisen luuton ja kuminen. Kristoff on puolestaan liioitellun leveäharteinen ja vankkaleukaisen arjalainen. Miellyttävimmän näköinen hahmo onkin moottoriturpa Olaf, jonka toteutukseen 3CG sopii. Myös porot ovat hauskoja.

Frozen 2 on parhaimmillaan luonnon visualisoimisessa. Ruskaiset maisemat ja sumuiset metsät ovat komeaa katsottavaa.

Lumi ja jää on sen sijaan hienosti toteutettu. Jäähevonen, jolla Elsa ratsastaa, on upeasti animoitu. Pidin Arendelin syksyn ruskaisesta maisemasta, lumotun metsän sumusta, suomaisemasta ja metsistä koivuineen ja horsmineen. Niissä on paikoitellen pohjoismaista tuttuuden tuntua. Annan puvustus on kaunista huovutetun näköisine mekkoineen, joissa on folklore-tyylistä ristipistokoristelut pääntiessä. Muistan tehneeni tällaista koristelua koulun käsityötunnilla.

Kuten elokuvan ennakkotiedoissa on kerrottu, on Pohjan väen mallina käytetty saamelaisia, ja elokuvasta laitettiinkin Suomessa levitykseen myös saameksi dubattu versio. Paljon puhuttu saamelaisuus on hieman sekavaa. Toteemipaalut ovat kuin Amerikan intiaanien tai Tyynenmeren saarten asukkaiden kulttuurista. Ja porokosinta? Tai saamelaisheimon kuningatar? Joissakin musiikkinumeroissa on joikumaista laulantaa, joka olisi voinut olla voimakkaamminkin saamelaista.

Kuten Disney-animaatioon kuuluu, musiikkinumerot ovat olennainen osa elokuvaa ja Oscar-gaalassa tullaan takuulla näkemään lauluesitys Into The Unknown, jota Elsa laulaa tämän tästä. Musiikkikappaleena se on keskiverron tylsä mahtiballadijollotus, josta ei ole juuri selkäkarvojen nostattajaksi, vaikkakin näkemässäni suomenkielisessä versiossa Saara Aalto selättää sen tutulla taidollaan. Alkuperäisversiossa laulun laulaa Indina Menzel.

Musiikkivideoksi kuvallistettu Kristoffin laulu taustalaulavine poroineen oli Queenin Bohemian Rhapsody -viitteitä myöten vitsikkyydessään positiivinen poikkeus elokuvan musiikkinumeroissa.

Eija Niskanen