Aapo Häkkinen. Kuva: Maarit Kytöharju
OOPPERA | Cartellieri sävelsi sinfonioita, konserttoja ja kirkkomusiikkia, mutta ooppera Rübezahl, der Herr der Berge on yksi hänen tunnetuimmista näyttämöteoksistaan.
Cartellieri: Vuorenhenki. Johannes Weisser, baritoni. Elisabeth Breuer, sopraano. Benjamin Bruns, tenori. Valentina Inzko Fink, sopraano. Matthias Liener, baritoni. Purcell-kuoro. Helsingin Barokkiorkesteri, joht. Aapo Häkkinen. Helsingin Musiikkitalo 18.10.2025
Antonio Casimir Cartellieri (1772–1807) oli italialais-saksalainen säveltäjä, laulaja ja kapellimestari. Hän syntyi Danzigissa (nyk. Gdańsk, Puola) italialaisen oopperalaulajan poikana ja toimi myöhemmin Itävallassa, muun muassa kreivi Lobkowiczin hovimuusikkona (sama suojelija, jota myös Beethoven palveli).
Rübezahl on hahmo Keski-Euroopan kansanperinteessä, erityisesti Schlesian Riesengebirge-vuoriston (Krkonoše, nykyisin Saksan ja Tšekin rajalla) tarinoissa. Hän on vuorten henki, metsänhaltija ja sääjumala, joka voi esiintyä millaisena olentona tahansa: joskus lempeänä auttajana, joskus oikukkaana pilailijana.
Kun ooppera esitetään uudestaan yli 200 vuoden jälkeen, niin helposti ajattelee, että onpa harvinainen teos. Mutta ei, sillä Rübezahlin tarinan ovat oopperaksi säveltäneet monet muutkin. Johann Gottlieb Naumann (1741–1801) sävelsi ensimmäisen tunnetun Rübezahl-oopperan. Hänen jälkeensä on tullut ainakin Heinrich Marschner (1795–1861). Myös Friedrich von Flotow (1812–1883) sävelsi Rübezahl-aiheisen oopperan. Se ei ole niin tunnettu kuin hänen kuuluisin teoksensa Martha, mutta se kuuluu samaan saksalais-romanttiseen perinteeseen, jossa Rübezahl nähdään mystisenä vuorten henkenä.
Vuorenhenki on on koominen ja hassu ooppera, jossa ei tapeta ketään, ja rakastavaiset Emma ja Ratibor saavat toisensa huolimatta Rübezahlin tempuista ja yrityksistä saada Emma itselleen. Kunnon koomisessa oopperassa on tietysti kuuluisa juoppo ja narri, joka rakastaa viiniä ja kauniita naisia. Hän avittaa Emman ja Ratiborin uudelleen yhteen Brindhildin kanssa. Todellinen subrettipari siis.
Yhtä kaikki Helsingin Barokkiorkesterin soittama musiikki oli todella nautittavaa ja melodista eikä lainkaan pölyistä balettihumppaa. Unkarilainen Purcell-kuoro lauloi hienosti. Lisäksi kaikkien solistien artikulaatio oli kirkasta ja saksankielisistä sanoista sai todella selvää.
Ajan henkinen ilmapiiri loi Vuorenhenki-oopperalle kehykset. Nouseva romanttinen aatevirtaus nosti esiin kansanomaisuuden, yliluonnollisuuden, sadut ja luonnon. Mitä koskemattomampi ja villimpi maisema, sitä enemmän luontoa ihailtiin. Erityisesti vuoriin kiinnitettiin huomiota; niiden ympäristössä sattui kummia juttuja, ja niiden uumeniin joutunut koki outoja, myös vertauskuvallisesti. Saksalaisella alueella Ludwig Tieck kirjoitti muun muassa Runenberg-kertomuksen, jossa joudutaan toiseen todellisuuteen, ja myöhemmin Wagner toi esiin Venus-vuoren, jonka sisällä Tannhäuser elosteli. Jopa Suomessa Seitsemän veljeksen Aapo kertoili Impivaaran kauheasta muotoaan muuttavasta peikosta, joka ryösti ihanan immen vangikseen Impivaaran luolaan.
Kun yhtäkkiä kuulee musiikkidraaman, jota ei ole ennen tuntenut, alluusioita jo tuttuihin teoksiin viriää. Kamarineito Brinhild tuntuu Weberin Taika-ampujan Ännchenin isosiskolta, Ratibor taas Mozartin Don Giovannin don Ottavion paljon ponnekkaammalta edeltäjältä – tässä esityksessä Ratibor (Benjamin Bruns) lauloi kyllä verettömät rakastajat suohon. Emma tuntuu hiukan laimealta versiolta Ryöstö Seraljista -oopperan Konsanzesta. Satu on satu; surun tunne ei yllä riistävään tuskaan, riemua riittää viinissä, laulussa ja naisissa.
Johannes Weisser oli ylväs Vuorenhenki, ja Matthias Liener oli hänkin ensiluokkainen Veit-narrina. Tässä oopperassa miehet veivät naisista voiton äänellisesti.
Kiitos Aapo Häkkiselle ja Helsingin Barokkiorkesterille matkasta vanhoihin ja samalla uusiin tarinoihin. Oopperan etkot terassilämpiössä selvensivät tuntematonta teosta ja uinumaanjääneen säveltäjän työtä.
Jukka Kallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Moderniin musiikkiin ja improvisaatioon erikoistunut We Jazz on ehkä turhankin runsas runsaudensarvi
FESTIVAALI | Kahdestoista We Jazz -festivaali soitettiin marraskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Korjaamolla.
Tampere Filharmonia yllätti juhlakonsertissa: intialainen sitar lumosi nuoren yleisön
KONSERTTI | Arya-konsertto on uuden ajan klassista maailmanmusiikkia ja tekee sitarista vakavasti otettavan solistisoittimen mille tahansa konserttilavalle.
KiHaKaHa-konsertissa G Livelabin lavalla soittivat tasavertaisina esiintyjinä pienet koululaiset ja ammattimuusikot
KONSERTTI | KiHaKaHa-hankkeen konsertissa kuultiin kamarimusiikin uusia tuulia sekä luontokävelyn, äänimaisemien havainnoinnin ja tarinoinnin pohjalta musiikiksi kasvanut Soiva metsä.
Muumimusiikki soi Musiikkitalolla – vieraana säveltäjä Sumio Shiratori
KONSERTTI | Moni on kuullut ja tunnistaa 1990-luvun Muumilaakson tarinoiden haikeankauniin musiikin. Säveltäjästä ei kukaan ole nähnyt edes valokuvaa.