Investointipankkiirista linjajohtajaksi, nurkkahuoneen isännäksi – arviossa Björn Wahlroosin 2000-luvun alun muistelmateos

Kuva: Otava

Björn ”Nalle” Wahlroos on ehtinyt muistelmasarjassaan Eräänlaisia päiväkirjoja kolmanteen osaan. Se kattaa vuodet 2001–2022, ajanjakson, jolloin Sampo-konserni nousi kukoistukseensa – eikä Nalle itsekään osattomaksi tuosta noususta jäänyt.

Kun Wahlroos oli käyttänyt edellisen vuosikymmenen investointi- ja yksityispankkinsa Mandatumin johdossa pääasiassa yrityskauppoja järjestellen, nyt fokuksessa on Sammon luotsaaminen pohjoismaiseksi finanssijätiksi sekä sitä seuraavat jatkoaskeleet talouselämän huipulla.

Wahlroos kuvaa oman roolinsa muuttumista investointipankkiirista linjajohtajaksi, nurkkahuoneen isännäksi. Nurkkahuoneessa hän ei tosin järin ehdi istuskella, sen verran kiivasta on meno ja matkustelu businessvelvollisuuksien ja niiden vaatimien sosiaalisten tapaamisten perässä ympäri Eurooppaa ja maailmaa.

”Ykkösluokan kansainvälinen kaupparatsu”

Nurkkahuone – Eräänlaiset päiväkirjat 2001–2022 -kirjan (Otava, 2025) keskiössä ovat yritysjärjestelyt, joiden myötä Sammosta tuli menestystarina: vakuutusyhtiö Ifin liittäminen kokonaisuudessaan Sampo-konserniin, Sampo-pankin myynti Danske Bankille sekä tästä kaupasta saatujen varojen käyttö viidennekseen hankintaan Nordeasta.

Nämä olivat selkeitä onnistumisia, mutta Wahlroos muistaa mainita myös kuulemansa viisauden, jonka mukaan ”joskus parhaat kaupat ovat ne, jotka jäävät tekemättä”. Esimerkkejä tällaisista Wahlroos käy myös kirjassaan läpi, kuten vaikkapa hanke norjalaisen vakuutusyhtiö Storebrandin liittämisestä Sammon piiriin sekä yritykset liittyä Nordea Deutsche Bankin tai ABN Amron kanssa. Toteutumatta jäi myös UPM-Kymmenen ja Fortumin yhdistäminen. Lähellä oli myös Sammon myyminen sijoittaja Warren Buffetille. Wahlroosin businessnenä haistoi jotain, jota kakkosmies Kari ”Kuki” Stadigh ei näyttänyt haistavan, ja diiliä ei syntynyt.

Ei Wahlroos pelkkä finanssimoguli ollut. Monessa hän on mukana ollut, kuten esimerkiksi vaikuttamassa norjalaisen viestintäkonserni Schibstedtin ja ruotsalaisen Bonnierin väliseen kamppailuun MTV3:n omistuksesta. ”Nalle Berlusconi” -nimitys Wahlroosia selvästi huvitti, ehkä jopa miellytti.

Metsään

Merkittävä avaus Wahlroosille oli ryhtyminen UPM-Kymmenen hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2008. Edessä oli jälleen uusia haasteita konsernin saneeraamisessa, yritysjärjestelyissä ja vahvaan tuloskuntoon virittämisessä.

Kirjan ehkä paras ja ajatuksia herättävin osuus on kuvaus yrityksestä liittää yhteen UPM-Kymmene ja StoraEnso. Wahlroosin kuvaus ruotsalaisen yritysmaailman ja erityisesti Wallenbergin imperiumin toimintakulttuurista on kiintoisaa ja opettavaista luettavaa.

Draaman kaarta ja omatekoisia henkilökuvia

Mukana olleille tai talouselämää muuten tarkemmin seuranneille Wahlroosin paikoin hyvinkin yksityiskohtaiset selostukset sisältävät runsaasti kiinnostavaa tietoa, jopa uutta ja yllättävääkin, kuten kirjaa koskevista lehtijutuista voidaan päätellä. Kertomukset sopimusneuvottelujen polveiluista ja kriittisistä käänteistä ovat tavallisellekin sivunkääntäjälle paikoin kiinnostavaa luettavaa ja Wahlroos taitaa kyllä ansiokkaasti draaman kaaren ylläpitämisen. Tätä tukevat myös kirjan hyvin valitut eloisat alaotsikot.

Tekstivyöryssä on myös havaittavissa jäämiä Wahlroosin uran varhaisvaiheiden luennointiosaamisesta ja -taipumuksesta. Neuvotteluosaamisen oppikirjaankin Wahlroosin kertomuksista löytyisi aineksia.

Wahlroosin teksti perustuu hänen omiin päiväkirjamerkintöihinsä. Ne ovat ilmeisen tarkkoja. Kuvaukset henkilöistä, heidän ulkoasustaan ja ilmeistä, huoneiden sisustuksista, säätiloista, aterioista ja lentoaikatauluista antavat lukijalle tilaisuuden seurata Wahlroosin elämää ja toimia lähietäisyydeltä, kuitenkin niin, ettei hän itsestään paljoakaan kerro. Pokka pitää.

Sitä värikkäämpiä, kiusallisuuteen asti, ovat Wahlroosin henkilökuvaukset. Parhaimmillaan ne ovat leveällä pensselillä sutaistuja hetken vaikutelmia henkilöistä, mutta pahimmillaan tunnepitoisia vuodatuksia, jotka kertovat enemmän arvioitsijasta kuin kohteesta. Arviot silloisesta alivaltiosihteeri Martti Hetemäestä edustavat lähinnä vauhtiin päässeen keittiöpsykologin näkemyksiä. Nyttemmin jo kuolleen pankinjohtaja Vesa Vainion mollaaminen jatkuu muistelmien tässäkin osassa.

Viimeinen taisto

Kuten tunnettua, Wahlroos on innokas yhteiskunnallinen keskustelija eikä pidä kynttiläänsä vakan alla, vaikka onkin Ruotsiin muuttanut ja sieltä käsin neuvojaan ja tuomioitaan jakelee. Kirjan loppuluvuissa hän avaa yhteiskunnallista ajatteluaan sekä yleisesti että muutaman käytännön tapauksen valossa.

Mitään varsinaista uutta tämä tietoisku ei sisällä. Wahlroos on vahvasti sitä mieltä, että perisyy Suomen taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen taantumiseen on korporatiivinen yhteiskuntamalli ja erityisesti ammattiyhdistysliikkeen liiallinen vaikutusvalta. Kun työnantajapuolen edustajat ovat olleet ”iloisia amatöörejä” ja ”diletantteja”, joita Etelärannan työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen ”vaikutusvaltaisen viidennen kolonnan johtajana” onnistui pyörittämään neljännesvuosisadan ajan, asetelma oli työnantajapuolen kannalta ”huono, suorastaan surkea”.

”Ammattiyhdistysliikkeen hirmuvalta on maailmalla yleensä päättynyt kuitenkin vasta suuren voimainkoitoksen myötä.” Wahlroos viittaa esimerkkeinä USAn lennonjohtajien sekä Britannian hiilikaivostyöläisten lakkoihin, jotka molemmat päättyivät poliittisella päätöksenteolla ay-liikkeen tappioksi. Wahlroosille tätä tilaisuutta, kirjan otsikon mukaisen ”Viimeisen taiston” enteitä edusti UPM-Kymmenen ja Paperiliiton välinen työriita ja siihen liittynyt 112 päivän mittainen lakko. Se päättyi sovintoesitykseen ja kompromissiin, mutta jupakkaa Wahlroos pitää lupaavana esimerkkinä työnantajaliikkeen ryhdistäytymisestä ja enteenä paremmista ajoista. Rähinä päälle ja kohti viimeistä taistoa.

Tässä kirja-arviossa ei ole tarpeen mennä syvemmälle Wahlroosin varsin yksipuoliseen työmarkkina-analyysiin. On kuitenkin helppoa havaita tietty historiattomuus ja valikoiva vertailu hänen työmarkkinapoliittisessa argumentoinnissaan. Parhaimmillaan työmarkkinaosapuolten yhteistyö Suomessa on ollut osa kansakunnan selviytymistarinaa, Tammikuun kihlauksesta sodanjälkeiseen vaaran vuosien vastuullisen työväenliikkeen voittamaan poliittiseen valtataisteluun työpaikoilla, taloudellisten kriisien selvittämistä keskitetyillä ratkaisuilla sekä myönteisen lopputuloksen varmistamisessa Suomen EU-jäsenyyttä koskeneessa kansanäänestyksessä.

Ja mitä tulee Ruotsiin työmarkkinoiden esimerkkimaana, vahvat työmarkkinaosapuolet, kattava työehtosopimusjärjestelmä ja keskinäinen luottamus ovat siellä keskeisiä piirteitä, ei viholliskuvan maalaaminen toisesta osapuolesta.

Arvot ja omistajan arvot

Suomalaisten yritysjohtajien ja tässä yhteydessä myös Wahlroosin yhteiskunnallisesta harrastuneisuudesta kertoo paljon kirjaan sisältyvä selostus Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn ja sen yhteydessä toimivan Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn uudelleenorganisoinnista ja siihen liittyvistä henkilövalinnoista. ”Viideskolonnalaisen, demarin” Sixten Korkmanin sekä liian lepsujen Vesa Vihriälän ja Mika Malirannan poissiirtämisiä ja seuraajien uudelleenvalintoja pohdiskeltiin Wahlroosin ohjauksessa ilmeisen perusteellisesti korkean tason yritysjohtajien piirissä.

Arvovalinnat näyttävät näissä korkean tason pohdinnoissa painavan, toisin kuin yritysjohtajien leipätyössä. Siinä puuhassa, ”toimenpidevaihtoehtoja harkittaessa ratkaisevaa on se – ja vain se – miten ne vaikuttavat omistajien varallisuuden arvon kehitykseen, suurimmissa yhtiöissä käytännössä pörssikurssiin.”

Parhaimmillaan Wahlroosin kerronta on sujuvaa, paikoin viihdyttävää ja jopa jännittävää selostusta kansainvälisen tason yritysjohtajan toimintaympäristöstä, haasteista, arjesta ja ihmisistä tässä omassa maailmassaan. Parhaus kuitenkin hukkuu paikoin uuvuttavaan juorunomaiseen rupatteluun toinen toistaan seuraavista jahdeista, illallisista, rapukesteistä, lentomatkoista sekä ihmisistä tässä ympäristössä. Nämä Wahlroos luokittelee hyviksi ystäviksi, ystäviksi, kiinnostaviksi henkilöiksi tai ominaisuuksiltaan puutteellisiksi henkilöiksi.

Wallenbergit ovat tietysti oma lukunsa, vaikka eivät olekaan aatelisia, kuten Wahlroos muistuttaa.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua