Kuvat: Sabrina Bqain / Siltala
KIRJAT | Loviisa Pihlakosken esikoisteos on parhaimmillaan yllättävä ja koskettava. Novellikokoelman 14 tekstiä käsittelevät kaikki tavalla tai toisella sairautta tai kuolemaa.
”Mukaan mahtuu kaikkea lapsen kuumetaudista epäilykseen mahdollisesti parantumattomasta taudista.”
ARVOSTELU
Loviisa Pihlakoski: Sairastapauksia
- Siltala, 2025.
- 191 sivua.
Alkuun on mainittava niin kuin novellikokoelmia käsittelevissä kritiikeissä kuuluu mainita, että on sääli, kuinka harvoin novelleja julkaistaan Suomessa, ja kuinka hienoa on, kun sellainen tulee ulos.
Usein lyhyeen muotoon kuulee suhtauduttavan kuin harjoitelmiin ennen jotain ”varsinaista” – eli täysmittaista romaania. Väärin. Novellit ovat kiehtovia, koska niiden on luotava pienessä tilassa kokonainen maailma, ja jokaisesta lauseesta, sanomisesta ja sanomatta jättämisestä tulee painavampia kuin monisatasivuisissa järkäleissä. Se on paljon pyydetty, mutta siinä onnistuessaan novellit jäävät elämään lukijalle kysymyksinä ja tunnelmina paljon pidempään kuin niiden lukeminen vie.
Loviisa Pihlakosken esikoisteos Sairastapauksia (Siltala, 2025) lähestyy lajia neljällätoista tekstillä, joista kaikki käsittelevät tavalla tai toisella sairautta tai kuolemaa. Mukaan mahtuu kaikkea lapsen kuumetaudista epäilykseen mahdollisesti parantumattomasta taudista. Diagnoosit eivät kuitenkaan ole oleellisia. Sen sijaan novellit paikantavat murtumakohtia ihmisten elämissä ja katsovat, mitä niissä tapahtuu.
Parhaimmillaan kokoelman novellit ovat juuri niitä, jotka elävät lukemisen jälkeen. Pihlakosken teksteissä näin tapahtuu erityisesti taidokkaasti kehitettyjen rakenteiden kautta, joissa asiat rinnastuvat yllättävästi tai todellisuus kiepsahtaa hieman uuteen asentoon.
Sarveiskalvon haavaumassa silmään yöksi jääneestä piilolinssistä syntyneestä vammasta kasvaa vertaus aborttiin. Kaikki, mitä kerrotaan haavauman hoidosta, alkaa rinnastua yhä selvemmin raskauteen ja sen päättämiseen: ”En olisi saanut nukkua piilolinssit silmissä kuin mikäkin talikka, kuin vastuuton hölmö joka ei ymmärrä tekojensa seurauksia”, kertoja ajattelee. Tekstin tasolla tapahtuvat vertaukset kasvavat lopulta kertojalle ilmestyvään painajaismaiseen lapseen, joka piirtelyn lomassa laukoo moraaliohjeita. Hieno kohtaus on yksi monista kirjan voimakkaista muuntunutta todellisuudentajua käsittelevistä kuvauksista.
Kokoelman aloittava Ei kiitos puolestaan osoittaa, kuinka kirjailijan tyyli taipuu moneen. Taudinaiheuttajistta ahdistuneen, ihottumasta kärsivän henkilön metromatka isoveljen luokse saa orgaanisesti soljuvan tajunnanvirran muodon. Metroympäristön kauheus muuttuu pienten vihjeiden kautta laajemmaksi ahdistukseksi ihmiskontakteista kaikissa niiden merkityksissä ja lopulta riipaisevaksi yksinäisyydeksi. Loputtoman poukkoileva sisäinen puhe vuolee esiin kuvaa ihmisestä, joka piilottaa jotakin kaikkien huomioidensa alle. ”Soijanakkikin on periaatteessa kasvis, jos sen niin ajattelee”, hän toteaa. Lukija naurahtaa, mutta vain hetken, koska kaiken takana on jatkuvasti jotain muuta.
Osa teksteistä ei kuitenkaan nouse samalle, omaääniselle ja yllätykselliselle tasolle kuin muut.
Esimerkiksi On aika herätä -novellissa päähenkilö optimoi terveet elämäntavat ja antaa älykellon ohjata untaan, liikuntaansa ja elämäänsä yleensä. Terveyspakkomielle tekee kertojalle muista ihmisistä halveksuttuvia, ja romanttinen suhdekin kaatuu siihen. Aiempien tekstien perusteella lukija jää odottamaan syventämistä, mutta teksti jääkin tuntumaan paljon kerrotulta narratiivilta.
Päätösnovellissa Uuni asetelma on groteskiudessaan herkullinen: krematoijan polttojonoon saapuu hänelle menneisyydestä tuttu nimi. Lukija olettaa, että yhteys on romanttista laatua, mutta arkussa lepääjä paljastuukin koulukiusaajaksi. Krematoija polttaa menneisyytensä haamut, mikä sekin jää tuntumaan hienon asetelman alikäyttämiseltä.
Vaikka novellit ovat osittain epätasaisia, teos on kauttaaltaan vahvatunnelmainen. Mikään haavauma ei ole liian pieni kertomuksen aiheeksi, Pihlakoski osoittaa. Juuri tällaisista havainnoista novellien veto syntyy.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.