Kuvat: Sabrina Bqain / Otava
KIRJAT | Toimittaja Ville Similä on kirjoittanut riemastuttavan esikoisromaanin omasta suvustaan ja siinä samalla Suomesta aina 1800-luvulta asti.
”Perusvire on ihmisiä ja heidän heikkouksiaan ymmärtävä ja lämmin: tällaisia me olemme.”
ARVOSTELU
Ville Similä: Kani nimeltä Paisti
- Otava, 2025.
- 235 sivua.
Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Ville Similä on kirjoittanut riemastuttavan esikoisromaanin omasta suvustaan ja siinä samalla Suomesta aina 1800-luvulta asti. Kirjaa lukiessaan on välillä aivan pakko nauraa, mutta yhtä lailla siinä on kaihoa ja surua. Ennen muuta romaani on intensiivinen.
Similä tekee selkoa monenkirjavista sukulaisista. Isän puolella sukua 1800-luvun lopulla oli Edla, jonka synnyttämistä lapsista seitsemän jäi henkiin:
”Yhdestä tuli rikas, toisesta köyhä, kolmannesta maanmittari, neljännestä kapelli- ja viidennestä vahtimestari, kuudennesta kapakkalaulaja ja seitsemännestä nainen.”
Äidin puoleinen suku tuli Karjalasta:
”Äidin puolella Laatokan rannalla oli maanviljelijöitä ja kunnon kansalaisia. He myivät voita Pietariin, kunnes Lenin teki siitä lopun. Sen jälkeen he ryhtyivät viljelemään maata, kunnes Stalin teki lopun siitäkin.”
Kertoja itse syntyy 1970-luvun lopulla ja eli perheineen sievässä punaisessa rivitalossa suomalaista sodanjälkeistä onnea.
”Olohuoneiden lasiovet olivat avoinna takapihoille. Karviaispusikoiden yli kantautui Kari Salmelaisen hekotus ja naapurien pihoilta lonkeronvärinen nauru. Kymmenet savukkeet syttyivät ja sammuivat grillihiilten hehkun tahdissa, ja punaiset lankkuaidat erottivat pihatilkkuja toisistaan kuin avokonttorien sermit. Olimme työntekijöitä tuotantolaitoksessa, jonka tuote oli keskiluokkalainen onni.”
Perusvire on ihmisiä ja heidän heikkouksiaan ymmärtävä ja lämmin: tällaisia me olemme. Kerronta kulkee sikin sokin aikakausien ja ihmisten välillä ja aluksi se rasittaa. Lukijana olen hetkittäin uuvuksissa setien, tätien, äitien, isien, isovanhempien ja heidän asuinsijojensa nimistä ja tapahtumien aikajärjestyksestä. Sitten tajuan antaa vain tekstin viedä ja nauttia lukemisesta. Similän kieli on nautinnollisen notkeaa ja rikasta ja se soljuu hienosti.
* *
Kani nimeltä Paisti (Otava, 2025) on kuin sanoilla ja tarinoilla täyteen lastattu laiva, joka voisi upota painonsa takia. Mutta ei uppoa, vaan kantaa alusta loppuun.
Olen iloinen, että luin tämän kirjan ja sain yhden suvun kautta aivan omanlaisensa kuvan Suomen historiasta. Yksien kansien sisässä on sotaa ja rauhaa, itsenäisyyden ajan alkua ja hyvinvoinnin kasvua, mutta myös ruohonjuuritason katsaus perhe-elämän muutoksiin ja lähimenneisyyteen.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ehkä ihminen ei olekaan luomakunnan valtias – arviossa Risto Isomäen Krakenin saari
KIRJAT | Luonto- ja ympäristöasioihin keskittyvä kirjailija Risto Isomäki kuvaa uusimmassa romaanissaan ihmisen selviytymistä yllättävissä tilanteissa syvällä meren pinnan alla.
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.