Minna Canth oli tasa-arvotaistelija myös toisella kotimaisella – Jörgen Lundälv kartoitti Canthin ruotsinkieliset julkaisut

Minna Canth (1844–1897). Kuva: Kuopion museo

Jörgen Lundälv: Canthska vingar. Minna Canth – sociala aktualiteter på svenska hos en klassiker. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Social Sciences and Busines Studies. University of Eastern Finland. Kuopio. 2025.

On hauska nähdä, miten klassikot kääntävät kylkeä, kunhan vain käännetään. Minna Canth on suomalaisille kirjallisuuden harrastajille ylen tuttu ja tutkittu hahmo, mutta uudelleen lukemiset tuovat silti aina jotain uutta esille – varsinkin, kun lukija-kirjoittaja heijastaa aina jotain itsestään ja kulttuuritaustastaan kohteeseensa.

Sitä paitsi maailman sivu tilanne on ollut se, että Ruotsissa tiedetään Suomen kulttuurista ja kirjallisuudesta paljon vähemmän kuin meillä tiedetään Ruotsin kulttuurin hedelmistä. Niinpä jokainen ruotsiksi kirjoitettu suomalaisen kirjallisuuden esittely ilahduttaa. (Tiedän, mistä puhun. Olen kyntänyt sitä kivistä peltoa kauan!) Kaiken lisäksi viime aikoina alusmaaleimamme on alkanut häipyä ja pikkuveljestä on joissakin suhteissa tullut jopa storebror.

Osa Canthin tuotannosta on perin aikasidonnaista ja siis vanhentunutta – luojan kiitos! Monet epäkohdat, joiden korjaamiseksi Canth kamppaili, ovat mennyttä maailmaa. Canth kuvasi tendenssirealismin kautenaan esimerkiksi sen, mitä saattoi seurata, kun lain mukaan aikuinenkin nainen oli holhouksen alainen. Tasaveroinen perintöoikeus tuli Suomessa voimaan vasta vuonna 1877. Mutta kuten sosiaalityön dosentti Jörgen Lundälv toistuvasti huomauttaa: ei köyhyys  ole kadonnut mihinkään näistä pohjoisista hyvinvointivaltioistakaan. Ei liioin parisuhdeväkivalta. Ja kuten me suomalaiset tiedämme, tilasto on Suomen osalta rumin. Siitä Lundälv hienotunteisesti vaikenee.

* *

Ruotsin taitoinen Minna Canth seurasi tarkoin ruotsalaista, norjalaista ja tanskalaista kulttuurielämää, vaikka eli kauppiaana ja suurperheen yksinhuoltajaäitinä syrjäisessä Kuopiossa. Kirjeenvaihto oli runsasta, ja pohjoismainen kirjallisuus löysi tiensä Minnan salonkiin.

Yksi kirjeenvaihtokumppaneista oli Alma Åkerman Göteborgista, joka on saanut kunnianimen ”pennfäktare” kuten Minna Canthkin kirjoittamalla pelottomasti yhteiskunnallisista ongelmista. Toinen tärkeä ruotsalainen kirjeenvaihtokumppani oli Ellen Key, jonka kanssa näkemykset tosin erkanivat lopulta jyrkästi ja saivat Canthin laatimaan tulikivenkatkuisen, monikymmensivuisen kirjelmän nimeltään ”Kritik af Fröken Ellen Keys senaste inlägg i Kvinnofrågan af Minna Canth”. Se ilmestyi vain vähän ennen Canthin kuolemaa.

Kun nyt kertasin kirjelmää, tasa-arvoteesit olivat tuttua ja tulista Minnaa, mutta en muistanut, että hän oli myös kiihkeä pasifisti. Kirjelmä loppuu sanoihin ”Nej säger jag, vapnen ner! Vapnen ner åtminstone hos oss i Finland! Och om den hedern beskärdes oss, atti vi finge dö martyrdöden för fredstanken, så hade det finska folket ej förgäves kommit till världen.” Hän tietää olevansa huutavan ääni korvessa monessakin asiassa eikä halua tyytyä armopaloihin, joita miesten maailma on naisille niin kitsaasti suonut. Key näyttää hänen silmissään naisasian pettäjältä, koska korostaa naista tunne- ei järkiolentona.

* *

Lundälv on tehnyt valtavan työn kartoittaessaan Canthin ruotsinkieliset julkaisut, teatteriesitykset ja arvostelut, mutta painopiste on Canthin sosiaalisessa sanomassa. Tekstistä huokuu ihailu sinnikästä Minnaa kohtaan, joka ei pelännyt skandaaleja tai uhkauksia. Niitä sateli moneltakin taholta. Osa Canth-tutkimuksesta on tietysti jäänyt kielimuurin taakse, mutta outsider-asema antaa joissakin asioissa terävämmän ja erilaisen katseen. Julkaisu ei pyri olemaan kirjallisuudentutkimusta vaan se on raportti ja kartoitus Minna Canthin yhteiskunnallisesta sanomasta. Hauska eksperimentti on ollut laittaa sosiaalityön opiskelijat kirjoittamaan kirjeen Minna Canthille!

Lundälvin lähdeaineisto on pökerryttävän runsas. Hän on käynyt läpi jopa eduskunnan pöytäkirjat ja tutkinut, missä puheenvuoroissa Minna Canth on mainittu! Muistokirjoitukset ovat olleet runsaita ja asiaankuuluvan ylistäviä, mutta jossain on mainittu myös tendenssi, tuo kiusallinen ”mullvad i konstens örtagård”. Itsekin Canth jossain määrin vanhoilla päivillään (kuoli 53-vuotiaana!) katui jyrkkyyttään.

Kuka muuten muistaa näinä kaiken maailman pakkoruotsipuheiden aikoina, että Canth oli kaksikielinen ja kirjoitti avioliittodraamansa Sylvi ruotsiksi. Se johtui pikku konfliktista, mutta muutoin Canth ei voinut lainkaan ymmärtää fennomaanien ja svekomaanien kiihkoilua. Sylviä esitettiin Göteborgissa vuonna 1895 ja jälleen vuonna 2014. Jotain merkillisen yleispätevää ja pysyvää draamassa on, vaikka ”holhoojasetä-avioliitto” voi kuulostaa käsittämättömältä – vai kuulostaako sittenkään?

Yksi Lundälvin teoksen ansio on, että se toistuvasti muistuttaa, kuinka sitkeähenkisiä jotkut yhteiskunnalliset ongelmat ovat. Paljon on tehty, mutta paljon pitää edelleen tehdä tasa-arvoisemman yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Maijaliisa Mattila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua