Parasta juuri nyt: Vain elämää 10 -special!

28.11.2019

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Arttu Haapalainen istui kotisohvallaan ja valitsi Vain elämää 10 -kauden parhaat esitykset.

Vain elämää 10 -juhlakaudella Satulinnassa toistensa kappaleita versioivat jo aiemminkin ohjelmassa esiintyneet Antti Tuisku, Vesala, VilleGalle, Lauri Tähkä, Erin, Elastinen, Samu Haber ja Maija Vilkkumaa. Kauden tunnelma oli elähdyttävän rento, sympaattinen ja ystävyydentäyteinen.

Kuten aina, musiikin taso vaihteli rajusti, mutta rohkenen väittää, että tämän kauden parhaat esitykset olivat jopa kaikkien aikojen parhaita Satulinnassa kuultuja. Käydäänpä siis omat suosikkiesitykseni läpi jännityksen maksimoivassa käänteisessä paremmuusjärjestyksessä. Nenäliinat esiin!

Bonusraita!

Tämän kauden lopuksi nähtiin pyytämättä ja yllättäen kolme joulujaksoa, joissa tähtiartistit kertovat joulun merkityksestä itselleen, jakavat joululahjoja toisilleen ja intoutuvat aina välillä spontaanisti esittämään joululauluja. Parasta jaksoissa on (Jaren ja VilleGallen jouluisten neuleiden lisäksi) kiireetön ja rauhaisa, joulun idyllistä tunnelmaa onnistuneesti simuloiva, aiheesta seuraavaan etenevä keskustelu.

Musiikillisesti kovimmat paketit taitavat olla klassikkolahja-kategoriassa Vesalan esittämä Sylvian joululaulu, outside-the-box-lahja-kategoriassa Lauri Tähkän Kosketa minua, Henki ja itse tehtyjen lahjojen kategoriassa hiukan yllättäen Elastisen mukavan rennoin rantein tyylittelemä Jouluks himaan.

5

Jääkukkia-kappale on Lauri Tähkää mahtipontisimmillaan: ”Muurit nyt murtukoot, sydän parkani huutakoon…” Maija Vilkkumaa tekee viisaan ratkaisun riisumalla sen sovituksesta ja sanoituksesta raskassoutuisen jylyn, jonka alta Jääkukkia paljastuu herkäksi ja kauniiksi kappaleeksi. Kauden herttaisimpia hetkiä on, kun Vilkkumaa kertoo Tähkälle ajatelleensa rivien ”luulin, ettei ois munlaista, miestä taikka naista, mut siinä sä nyt oot” kertovan ”heistä kahdesta”, koska he ovat syntyneet täsmälleen samana päivänä, 9.11.1973.

4

Vesalan versio JVG:n kappaleesta Tarkenee on varmasti shoegazingein esitys Vain elämää -historiassa. Vesala on hidastanut kappaleen juuri oikeaan tempoon ja särövallikitarat luovat maadoittavan pohjan painovoimaa uhmaavalle laulusuoritukselle. Vasaralla päähän hakattuna kappaleen kertosäe osoittautuu vieläkin tarttuvammaksi kuin alkuperäisessä jättihitissä.

3

VilleGallen versio Maija Vilkkumaan kappaleesta Kissavideoita on varmasti offspringein esitys Vain elämää -historiassa. Parin vähän vaisumman esityksen jälkeen tuntuu siltä kuin VilleGalle olisi odottanut koko viikon pääsevänsä laittamaan kaiken peliin tässä riemastuttavassa pomppulinna-punk-pyssytyksessä.

2

Samu Haber on Suomen eniten tienaava popmuusikko, joka muistaa humoristisesti muistuttaa maailmanmenestyksestään lähes jokaisessa ”leirillä” käyttämässään puheenvuorossa. Erinin käännösversio Tässä nää nyt on Sunrise Avenuen kappaleesta Welcome to My Life pääsee kuitenkin Haberin suojauksen läpi. Kun Erin laulaa ”tässä nää nyt on, mun onnistuneet diilit, unelmat ja kriisit… tässä nää nyt on, hienot limusiinit ajelee tyhjillään”, Haber vihdoin ymmärtää maallisen mammonan olevan vain täyttämässä tyhjää paikkaa hänen sydämessään. Erin esittää kappaleen onnensa kukkuloilla – ei siksi, että nauttisi Haberin itkettämisestä, vaan koska kuulee itsekin sen, kuinka täydellisesti hänen sweet spottiinsa kappaleen laulumelodia osuu.

1

Myönnän auliisti, että olen usein naureskellut Lauri Tähkän yliviritetylle pohjalaisuudelle ja mahtipontiselle musiikkityylille. Vain elämäässä minua viehättää eniten se, että tasaisin väliajoin ohjelma osoittaa minun olevan ennakkoluuloinen ja väärässä.

Nyt Lauri Tähkä istuu pöydän päähän ja esittää Antti Tuiskun kappaleen Blaablaa. Hän tekee sen kasvattaen tulkintansa intensiteettiä hetki hetkeltä jopa kipurajalle saakka.

Vain elämää on konseptina hyvin lähellä muistotilaisuuden konseptia. Tämän esityksen ajan Tähkä on kuin hautajaisvieras, jota muu saattoväki ei oikein tunne, mutta joka muistopuheessaan kertoo vainajasta kaikkein syvimmin.

Blaablaan sanoituksessa musiikin voima kantaa kuulijaansa yli vaikeuksien. Tähän tilanteeseen pystyy varmaan jokainen samaistumaan. Tähkän laulamana tilanne aukeaa myös menneessä aikamuodossa: muistan vielä ajan, kun musiikki merkitsi minulle kaikkea. Tähän pystyy varmaan moni kaltaiseni keski-ikäinen möhis samaistumaan.

Blaablaa on laulu ulkopuolisuudesta, yhteyden etsimisestä ja löytämisestä, pakenemisesta musiikkiin ja omaan sisäiseen maailmaan. Tähkä laulaa ”paan täysille luureihin, sen laulun, jonka voima vie mut mukanaan” ja pöydän ympärillä artistit haukkovat henkeään yrittäen ymmärtää, mitä oikein on tapahtumassa. Kotikatsomossa on yhtä hiljaista. Pitkästä aikaa musiikki on osunut johonkin. Tällä kertaa olenkin itse se samuhaber, joka ymmärtää olleensa liian kauan poissa sen luota, mikä on oikeasti tärkeää.

Arttu Haapalainen