Avaruusmarmeladia mummolan karkkikulhosta – arviossa Dan Dare -seikkailu Purppurakuolema

Kuva: Kimmo Ylönen. Piirros: Don Harley

”Juuttaan jetit.” Vaikka tallissa odottaisi aikakone täydessä tällingissä, en kääntäisi säätöpyörästä kyytiä kissankultaiselle 1950-luvulle, jolloin koulussa opeteltiin ydinsodan sattuessa piiloutumaan pulpetin alle ja Suomessa rock’n’rollista olivat kuulleet vain Raittisen veljekset.

Oikean aikamatkan sijaan annan atomeista maailmankaikkeudessa ainutkertaiseen muotoon järjestyneen minän pudota pyllylleen ja tartun Jalavan syksyllä julkaisemaan sarjakuvakirjaan. Purppurakuolemassa (Jalava, 2025) avaruuspilotti Dan Dare kumppaneineen kiidättää huilia nykypäivästä kaipaavan Anastasia-aluksella toisen ajan astrokoordinaatteihin. Sinnepä ei hallituksen hammas ja presidenttien pötypuheet ehtineet milloinkaan.

Avaruuspilotti Dan Dare komeili brittiläisen Eagle-sarjakuvalehden ensimmäisen numeron kannessa huhtikuussa 1950. Lehden perustaja, kirkkoherra John Marcus Harston Morris ja hahmon luoja, piirtäjä Frank Hampson tekivät päähenkilöstä säröttömän sankarihahmon.

Eversti ja ensimmäisen luokan avaruuspilotti Dan Dare on ammatilliselta osaamiseltaan ylivertainen, kautta maailman tunnettu julkisuuden henkilö. Kaikkein komeimmat poikamaiset kasvot huipentuvat liioitellun jykevään leukaan. Otsalla kiemurtavat kauas ohimoille ulottuvat kulmakarvat.

Dan Dare on reilu kaveri ja kansakunnan luottamuksen arvoinen, siirtonsa tarkoin harkitseva toiminnan mies. Tulevaisuuden ihannebritin ylähuuli on kuitenkin yhtä jäykkä kuin imperiumia rakentaneilla esi-isillä. Perinteisiin juurrutetun päähenkilön paras ystävä ja isähahmo on ylempänä luokkayhteiskunnan puolapuilla voimisteleva avaruuslaivaston päällikkö Sir Hubert. Aisapari seikkailuissa on oma sotilaspalvelija Albert Fitzwilliam Digby, keski-iän kevyesti pyöristämä neljän lapsen isä, joka toivoo Wiganin päihittävän mestaruusottelussa Southportin.

* *

Sarjan tuotannossa pyrittiin mahdollisimman korkeaan laatuun kaikilla osa-alueilla. Tekijät uskoivat monen aliarvostamaan sarjakuvaan paitsi viihteellisen kerronnan, myös moraalisen vaikuttamisen välineenä. Nuoren kohdeyleisön olisi hyvä oppia perinteisille brittitavoille samalla, kun silmät ahmivat avaruusajan ihmeellisiä näkyjä. Tarinoiden kaaret olivat pitkiä ja monipolvisia. Kahden viikoittain julkaistun sivun tahdilla seikkailu saattoi kestää toista vuotta.

Kiivaan viikkotahdin ei annettu vaikuttaa taiteelliseen tasoon. Yksityiskohtiin paneuduttiin suurella huolella. Kuvitusta Old Bakehouse -studiolla Lancashiressä työstävän ryhmän käytössä oli muun muassa rooliasuihin puettuja malleja ja avaruusalusten pienoismalleja. Lähes jokainen ruutu onkin oikea miniatyyritaideteos.

Ruutujako tuskin toistuu kahdella sivulla samanlaisena. Arkille on sovitettu kulmikkaita ruutuja ja pyöreitä ja kuvan elementeillä ruutujen sisään rajattuja ruutuja. Kuvien koko vaihtelee hyvin pienestä yli puoli sivua peittävään. Reunaviivoja on tai ei ole. Lähikuvat kasvoista esitetään usein ruutujen välissä leijuvina irtopäinä. Oman lystikkään lisänsä tarinaan tarjoilee Digbyn lemmikki Viiru, norsun, kissan, koalan tai ties minkä opossumin sekoitus, joka uskollisesti seuraa isäntäänsä ahtaimpiinkin piirroksiin.

Aivan omalle tasolleen avaruuspilotin seikkailut nostaa upea väritys, mistä syystä tätä kirjaa lukiessa tekee mieli hautoa hampaissaan pehmoisia klassikkokarkkeja, vihreitä kuulia ja niitä punaisia vadelman muotoisia.

Avaruuspilotti Dan Dare miettii maahanmuuttoasioita.

* *

Uutuuskirjassa yksiin kansiin koottu tarina Purppurakuolema ilmestyi Eagle-lehden numeroissa 17–52 vuonna 1958. Kannessa tekijöiksi on merkitty Frank Hampson ja Don Harley. Sisäkannessa luetellaan myös muut työryhmän jäsenet, joista Eric Eden, Joan Porter ja Keith Watson osallistuivat piirtämiseen ja Allan Stranks kirjoittamiseen. Jalavan toimitus puolestaan on toteuttanut kirjan sen lähes 70 vuotta sitten luoneiden tekijöiden korkealle asettamaa rimaa kunnioittaen. Sauli Santikon suomennos on sujuva ja kekseliäs.

Vuosien päähän tulevaisuuteen sijoitetussa tarinassa kuubussin ohjaamo näyttää toisen maailmansodan aikaisen pommikoneen ohjaamolta. Kosketusnäyttöä tekijät eivät osanneet ennakoida. Upeita tulevaisuuden härveleitä käytetään vääntämällä vanhaa kunnon vipua. Maata ja avaruutta raketinkantaman sisällä hallitsevat miehet ja toiminnasta vastaavat univormuun pukeutuneet miehet.

Edistystä tarinassa edustaa Maa-planeetan yhteinen pääministeri ja Maan hallituksen turvallisuusneuvoston monikulttuurinen kokoonpano. Tarinan ainoa nimeltä mainittu nainen Jocelyn Mabel Peabody ei hänkään ole niukkoihin silkkeihin sonnustautunut avaruusprinsessa vaan kasvitieteen professori, jonka sanat painavat päätöksenteossa. Sen verran edellisten suursotien jäljet näkyvät, että neuvoston militantein jäsen, muhkeaviiksinen monokkelimies vaikuttaa kovin preussilaiselta.

Kirjan tarina kulkee kuin juna ilman kolketta kahden sivun mittaisen kiskopätkän vaihtuessa seuraavaan. Tarina on hurmaavaa hölynpölyä. Tähtien takaa on tulossa peräti kaksi vierasta, vesielementissä viihtyvää elämänmuotoa. Molemmat lajit ovat pakkoraossa oman planeettansa merien kuivuttua. Vaaksan mittaiset kosmobit ovat ”todellisia neropatteja”. Kosmobien korvien välissä kehrää kehittyneempi mieli ja käytössään heillä on ylivoimaisen edistynyttä teknologiaa. Rauhan ja kohtuuden ystävinä heille riittäisi yhden avaruuslaivan miehistön asuttaminen Maan valtameriin. Perässä kiitävät pahis-Pescodit sen sijaan haluavat tuhota ja alistaa muut lajit ja kaapata kaiken itselleen. Heillä on käytössään lähes kaiken sulattava superase, purppurakuolema.

Kaikista maailmankaikkeuden sinisistä planeetoista vieraiden tielle osuu juuri se, jonka naruja vetelee hanakasti ensin ampuva Homo Sapiens. Monen ihmisen mielestä tuntemattomat tulijat olisi parasta posauttaa atomeiksi aurinkotuuleen jo ennen ensikohtaamista. Kuin kosmiseen peiliin katsoen ihmiset odottavat, että myös avaruuden aavelaivoilla on aseita ja että nämä ovat valmiita avaamaan tulen, kunhan kerkiävät kantamalle.

* *

Dan Dare – Purppurakuolema on persikkaposkenpehmeää, suurella huolella toteutettua avaruusseikkailua karamellinkirkkaissa väreissä. Tarina tarjoaa näköalan 70 vuoden takaiseen Britanniaan ja 1990-luvun lopulle kaavailtuun tulevaisuuteen, joka meille on jo menneisyyttä.

Kaiken hupsun ja hauskan ohella tieteistarina tarjoaa myös tilaisuuden miettiä millaisen asennon oma lajimme ottaa tuntemattoman äärellä. Kenties on parasta asettua tähyämään taivaalle, josko sieltä saapuisi kosmobien kaltainen vieraslaji auttamaan meitä keskeneräisempiä avaruuden asukkaita itse aiheuttamamme sotkun siivoamisessa.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua