Penélope Cruz ja Milena Smit ovat Rinnakkaiset äidit. Kuva: Finnkino

1

Olen hurmioitunut Pedro Almodóvarin elokuvista, joten en pysty objektiiviseen arviointiin. Tänä keväänä on voinut vertailla, onko Almodóvarin paras elokuva elokuvateattereissa näytetty Rinnakkaiset äidit vai edellinen Kärsimys ja kunnia (2019). Kärsimys on kunnia on nähtävissä Yle Areenassa 12.5.2022 asti, joten voitte itse pohtia järjestystä.

Kärsimys ja kunnia ei ole elämäkertaelokuva, mutta se kertoo elokuvaohjaajan elämänkaaren eli jonkinlainen testamentti se on luovan työn tekijän elämästä. Rinnakkaiset äidit puolestaan kertoo keski-ikäisestä ja teiniäidistä, joiden tarinat lomittuvat. Elokuvan taustalla kulkee Espanjan sisällissodan vääryyksien korjaaminen, mutta tämä puoli aukeaa ehkä paremmin espanjalaisille katsojille.

Kärsimyksessä ja kunniassa loistaa Antonio Banderas ja Rinnakkaisissa äideissä Penélope Cruz. Almodóvarin elokuvissa pysyvää ovat erinomaiset näyttelijät ja kaikkinainen tyylikkyys.

Rinnakkaisissa äideissä on niin vaikuttava loppukohtaus, että valitsen ykköseksi sen. Lopetuksen dramaattisuutta korostaa Ukrainan sota.

2

Ehdin elokuvateatteri Niagaran viimeiseen näytökseen katsomaan Maja lapsuuden reunalla, josta Anne Välinoro on kirjoittanut Kulttuuritoimitukselle kritiikin. Kiinnostava ja mystinen elokuva, josta ei ota täysin selkoa. Ei haittaa lainkaan. Riittääpä miettimistä, kun lähtee elokuvateatterin hämärästä kevätaurinkoon.

Pohdin nimiasiaa. Mielestäni kaikkien elokuvien nimet pitäisi suomentaa, mutta siinä pitää olla tarkka. Céline Sciamman käsikirjoittaman elokuvan alkuperäinen nimi on Petite Maman. Elokuva kertoo siitä, kuinka kahdeksanvuotias tyttö tapaa kahdeksanvuotiaan äitinsä. Alkuperäinen nimi kertoo elokuvan ytimen. Suomennettu nimi on löysä.

Tässä elokuvassa on mielettömän lapsinäyttelijät, kaksossiskokset. Pidin paljon myös Sciamman Nuoren naisen muotokuvasta.

3

Loistavista lapsinäyttelijöistä tulee mieleen seuraavaksi Kenneth Branaghin käsikirjoittama Belfast. Elokuva sijoittuu vuoden 1969 Belfastiin, jossa idylli katolilaisten ja protestanttien rauhaisasta yhteiselosta samalla kadulla menee särkyy. Päähenkilö on noin 9-vuotias poika. Kaikki näyttelijät ovat erinomaisia. Belfastissa on myös pieni, mutta hieno kohtaus, jossa ollaan elokuvateatterissa.

Käsittääkseni Belfast ei ole Kenneth Branaghin omaelämäkerrallinen tarina, mutta henkilökohtaiselle tasolle se kyllä menee.

Eija Niskanen on arvioinut tämän elokuvan Kulttuuritoimitukselle.

4

Ylen Areena on tänä keväänä antelias. Mielestäni elokuvat ovat parhaimmillaan elokuvateatterissa, mutta jotkut elokuvat haluaa katsoa toiseenkin kertaan. Oscar-palkittu eteläkorealaiselokuva Parasite on sellainen.

Parasitesta voi sanoa, että takuulla yllätyt. Yhtään ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se on suuri nautinto. On elokuva kyllä aika väkivaltainenkin, mikä varoituksen sanana sanottakoon.

Parasite on katsottavissa Yle Areenassa 22.6.2022 asti.

5

Kotimaisia elokuvia käyn katsomassa osittain ihan kannatuksen vuoksi, jotta jatkossakin olisi Suomi-filmejä. Johanna Vuoksenmaan ohjaama 70 on vain numero on kiva elokuva, jossa Hannele Lauri on hyvin uskottava ikäkriisissä pyristelevä iskelmälaulaja. Marja Packalén istuu omaan rooliinsa kuin hansikas käteen.

Tamperelaisille elokuvakävijöille on bonusta se, että tässä elokuvassa voi bongata tuttuja paikkoja. Antti Selkokari on arvioinut elokuvan Kulttuuritoimitukseen.

Päivi Vasara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua