Kuva: Ylöjärven avantouimarit

1

Ennen oli tylsää. Säästä kerrottiin jäykin kielin ja kuivin numeroin. ”Luoteesta saapuu matalapaine. Odotettavissa huomiseen iltapäivään, sadetta. Ykspihlaja, ohutta yläpilveä. Enimmäkseen hyvä näkyvyys.”

Nykyään on jännää. Nilkoille sihtaa sohjosinko ja niskaan kaatuu lumi-inferno. Valkoinen kurittaja suistaa junat kiskoilta. Pakkanen on aina superpakkanen. Ulos ei tule uskaltautua. Tapposää vie hengen.

2

Ilmatieteen laitoksen mukaan meneillään oleva tammikuu on normaali. Kelissä kuitenkin tapahtuu niin nopeita muutoksia, että on parasta listata talviset parhaudet heti aluksi. Ensi viikolla voimme joutua helteiseen käristyskupoliin.

Sain uuden vuoden kunniaksi upouuden pulkan. Se on musta kuin hautausurakoitsijan vaunu. Sen nimi on Maahanpanija. Hauskaa on vaikka välilevyt tanssivat kissanpolkkaa ja häntäluulle heitettiin heipat jo ensimmäisessä mäessä.

3

Veittijärven vastarannalla juhlittiin loppiaisena. Ylöjärven avantouimarit avasi Kesäniemessä vuodesta 1998 toimineen ja sieltä järven yli turhaan muuttaneen kohusaunan. Vuosia jatkuneeseen näytelmään liittyy kaavoituskoukeroita, yksityisomistuksen ja yhteisen hyvän välistä vääntöä, naapurikopua, salaliittoteorioita, hyväntekeväisyyttä ja hallinto-oikeuden asteita aina korkeimpaan saakka.

Yli 10 000 talkootuntia rehkinyt porukka on tehnyt upean työn. Vanha rakennus on edelleen tunnistettavissa. Pukuhuoneessa saa takin ripustaa entiselle paikalle. Suihkutiloissa pyyhe tapaa tutun naulakon. Kuistilla paistaa makkaraa sama ikäkulu sähkögrilli.

Parin hirsikerran korotus tekee tiloista avarammat. Esteettömyyden eteen on tehty paljon. Savusauna on uudisrakennus. Siellä on kiukaan päällä pyörivä kansi, jota erikoistyökalulla kierretään niin että aukon alle osuu aina uusi makoisa löylylähde. Saunojen vieressä seisoo grillikota. Avanto on aukea allas, vaikka rinkiä uisi.

Myös vuonna 2020 vuoden talviuintipaikaksi valitun saunan tunnelma on onnistuttu siirtämään järven yli. Uusi sauna valitttiin vastikään Aamulehden vertailussa Pirkanmaan parhaaksi yleiseksi saunaksi. Lauteilla kuulluissa seuran konkareiden ja talkoorakentajien puheissa välittyy ylpeys. Vastoinkäymiset ovat kirittäneet sisuuntuneen kylpijöiden joukon huippusuoritukseen.

4

Vesileikkeihin olivat menossa myös Risto Vahanen ja Seppo Fränti, kun sukellusloma Malesialle kuuluvalla Sipadanin saarella otti uuden suunnan huhtikuussa 2000. Abu Sayyaf -järjestön terroristit kuljettivat 21 kaapattua ihmistä salmen yli Filippiineille kuuluvalle Jolon saarelle.

Vahasen ja Fräntin tuoreeltaan julkaistu kirja, Jolo – 140 päivää panttivankina viidakossa (Tammi, 2000), toiselta otsikoltaan sissikomentaja Robotia lainaten ”No panic, just relax”, avaa kokijan näkökulman tapahtumiin, jotka aikoinaan täyttivät uutisvirran.

Tilanne viidakossa oli sekava. Leiriä vaihdettiin vähän väliä ja alkeellisissa majoissa kuhisi myrkyllisiä ötököitä. Ruokaa ei riittänyt kunnolla edes vangitsijoiden vatsaan. Avustuspaketit vajenivat matkan varrella. Yrittäjäsissit perustivat leireihin kioskeja, joista panttivangit pystyivät ostamaan itselleen tarkoitettua muonaa.

Osa sisseistä teki päivätöitä armeijan ja poliisin yksiköissä. Illalla he vahtivat firaabelihommina panttivankeja pusikossa. Sotilaat myös myivät sisseille aseita. Ilmaan paukuteltiin paljon, mutta täysimittaista tulitaistelua pyrittiin välttämään, koska sukulaisia ja naapureita oli molemmilla puolilla. Kaikkein pelottavinta olisi ollut armeijan yritys vapauttaa panttivangit. Siitä luotien tuiskusta olisi tuskin kukaan selvinnyt hengissä.

Oli tylsää. Yhden näkemyksen mukaan panttivangit otettiin ajankuluksi. Taatusti he olivat keino tuoda valuuttaa valtiovallan laiminlyömälle syrjäseudulle. Terroristit ottivat osansa, mutta on syytä epäillä, että miljoonien taalojen potista veistettiin siivuja myös hallinnon korkeimmilla portailla. Sekavaa oli myös kansainvälisellä neuvottelujen estradilla, jossa Gaddafin johtama Libya näytteli pääosaa.

Kirjassa on otteita kummankin panttivangin leireillä kirjoittamista merkinnöistä. Vahanen pysyy asiallisena ja pohdiskelevana. Merkinnät heijastavat hänen rooliaan välittäjänä ja panttivankiryhmän johtajana. Seppo Fränti on reilusti paskana. Raivoa ja voimatonta vihaa tihkuvat lyhytpurkaukset pippuroivat kirjan sivut ja tuovat ihmisen hädän lähelle.

5

Huoneen koko on reilut kolme metriä kanttiinsa. Siinä on kattoikkuna ja ovi. Sähkölukon koodin tuntee vain Vanha Kehno, mies joka seitsemän vuotta sitten kaappasi naisen vangikseen.

Jack-poika syntyi huoneen matolle. Hän täyttää viisi. Lapsi ei tiedä maailmasta huoneen ulkopuolella. Televisio-ohjelmat tulevat toisilta planeetoilta. Totta ovat vain hän itse, äiti ja huoneessa olevat esineet. Vanha Kehno tuo ruokaa ja tarpeelliset tarvikkeet, jos hänen jumaluuttaan ei suututa. Kun mies illalla tulee, pitää pojan mennä kaappiin nukkumaan.

Äiti kertoo pojalle huoneen kokoisen maailman, rakentaa leikkikalut ja järjestää liikuntatunnit. Rakkaus riittää, mutta äidin voimat kuluvat ja niin kuluu myös aika. Lapsi kasvaa ja alkaa kysellä. Myös Vanha Kehno alkaa kiinnostua pojasta. On laadittava pakosuunnitelma. On pakko uskaltaa

Tämä kirja vankeudesta on kirjailija Emma Donoghuen mielikuvituksen tuotetta. Room ilmestyi vuonna 2010. Tammi julkaisi sen suomeksi vuonna 2012 nimellä Huone. Lenny Abrahamson ohjasi samannimisen elokuvan vuonna 2015.

Kertoja on lapsi, jonka sisäinen ääni ja merkillinen maailmankäsitys on kirjoitettu näppärästi näkyviin. Tekstissä vilisee väärin ymmärrettyjä ja itse keksittyjä sanoja sekä keskellä lausetta seisovia isoja kirjaimia. Suomentaja Sari Karhulahti on tehnyt hyvää työtä.

Kirja nappaa koukkuun, joka pitää otteensa vaikka jännite paon jälkeen purkautuu. Jälkimmäinen osa, kun poika kohtaa maailman, on kumman ja nurinkurisen luettelo. Huomiot ovat hauskoja, mutta kirjailija ajaa ideansa imussa turhan kauas alun tiukkaan pakatusta painelaatikosta.

Kirjassa kerrotaan, että pojalla on käytössään vain viisi värikynää, sininen, vihreä, oranssi, punainen ja ruskea. Kirjan nimi on kannessa näillä väreillä, paitsi ruskea on jostain syystä vaihtunut toiseen vihreä sävyyn. Tämmöinen löperyys minua ärsyttää niin, että pakko se on tähän lopuksi mainita.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua