Sorjosen kolmas kausi tarjoaa kidutusmurhia komeissa talvimaisemissa – vain sisältö puuttuu

Televisioarvostelu: Sorjonen-rikosdraamasarjan käsikirjoitus jättää näyttelijät tyhjän päälle ja yleisvaikutelma on aneeminen. Nyt nähtävä kolmoskausi on sarjan viimeinen.

Kansainvälisillekin markkinoille levinnyt Yleisradion rikosdraamasarja Sorjonen on nyt saanut kolmannen kautensa. Kauden ensimmäinen jakso esitettiin Yle TV1:ssä sunnuntaina 1.12.2019 ja koko kausi, kaikkiaan 10 jaksoa, on jo nähtävissä Yle Areenassa. Kolmannen kauden on kerrottu olevan sarjan viimeinen.

Sarja leviää Netflixin välityksellä myös laajalti eri maihin. Bordertown-nimellä ulkomailla tunnettua sarjaa on mahdollista katsoa 180 maassa.

* *

Sarjan nimihenkilö on Kari Sorjonen, jota näyttelee Ville Virtanen. Muita päähenkilöitä sarjassa ovat Sorjosen vaimo Pauliina (Matleena Kuusniemi) ja tytär Janina (Olivia Ainali). Muita keskeisiä hahmoja ovat Sorjosen työkaveri, kovapintainen entinen FSB-agentti Lena Jaakkola (Anu Sinisalo) ja tämän tytär Katia (Lenita Susi), sekä esimiesasemaan noussut Niko Uusitalo (Ilkka Villi). Sarjan kannalta tärkeitä henkilöitä ovat myös kaupunginjohtaja Robert Degerman (Janne Virtanen), tämän sisar, Degermanin sukuyhtiön johtaja Anneli Ahola (Laura Malmivaara) ja tämän puoliso Mikael Ahola (Mikko Leppilampi). Sarjassa tiheimmin vieraillut rikollinen on psykopaatti-kemisti Lasse Maasalo (Sampo Sarkola).

Näkyvin muutos sarjan aiempiin kausiin verrattuna on se, että kolmas Sorjonen on kuvattu melkein kokonaan talvimaisemissa. Lumiset talvet ovat olleet onnenpotkuja suomalaisille televisiosarjojen tekijöille, ainakin niille, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille – näillä markkinoilla kun kuulemma arvostetaan suomalaista lumieksotiikkaa.

Muutenkin markkinoiden näkymättömät kädet eli käytännössä katsojapalaute on ilmeisesti ohjannut Sorjosen kolmannen kauden suunnittelua. Koska Venäjän rajan läheisyys ei ole ollutkaan ulkomaalaisten katsojien mielestä niin kiinnostavaa, kolmannella kaudella Venäjää hädin tuskin muistetaan.  Jos katsojia kiehtoo enemmän pohjoismaalainen elämäntyyli ja maisemat, sitä heidän pitää saaman – muutamalla verisellä yksityiskohdalla silattuna.

On aivan selvää, että jos sarjan kolmatta kautta on suunniteltu näistä lähtökohdista, lopputuloksesta saattaa puuttua jotakin oleellista. Kuten esimerkiksi sisältö.

Alkujaksot tympeää katsottavaa

Sorjosen kolmannella kaudella on kaikkiaan 10 jaksoa. Näistä kolme ensimmäistä jaksoa ovat melko tympeää katsottavaa.

Kolmannen kauden ensimmäinen jakso on hämmentävän sekava tunnelmiltaan. Jaksossa ollaan paitsi kidnappaajan kellarissa, sairaalassa sairasvuoteen äärellä, yhdentekevässä oikeudenkäynnissä, ja lopulta eksytään pitkään ensimmäisen kauden takautumaan. Yleensä juuri alkujakson pitäisi olla se, joka tempaisee katsojan mukaansa. Tässä uhkaa käydä päinvastoin.

Jos ensimmäinen jakso ei ihan tempaa mukaansa, seuraavissa kahdessa tuntuu siltä kuin katsoja haluttaisiin suorastaan vieroittaa koko sarjasta. Ihmispeto-otsikolla nimetyt jaksot kidutusmurhineen sisältävät kolmannen kauden raainta kuvastoa. Alle 16-vuotiaiden lasten vanhemmat saavat olla valppaita ja patistaa jälkikasvunsa nukkumaan ennen kuin nämä jäävät tv-ruudun eteen toljottamaan sarjan alkuintroja.

Vaikea sanoa, mikä on ollut tekijöiden tavoitteena raakuuksien näyttämisessä. Ehkä lisätä jännitystä? Draamallisesti asia ei kuitenkaan toimi näin. Raakaa väkivaltaa nähdään tietysti monissa televisiosarjoissa (ja me katsojat olemme jo suunnilleen kaikkeen tottuneet) – mutta harvoin julmuuksia näkee näin irrallaan sarjan muista tunnelmista. Pelkkä kauheuksien esittäminen ei tunnu perustellulta. Tulee tunne, että sarjaan on pitänyt lisätä kaikenlaista ikävää, koska näinhän näitä sarjoja myydään.

Puhumattakaan siitä, että samaan aikaan Sorjosen omassa elämässä tapahtuu näiden jaksojen aikana sellaisia asioita, joiden mukana katsojan pitäisi kyetä hyppäämään tunnetilasta toiseen. Eikä tämä nyt ainakaan tältä katsojalta onnistunut.

* *

Kauden keskivaiheilla usko Sorjonen-sarjaan rikosdraamana palaa hetkeksi. Jaksot 4–6, Poikia ja rakastajia, ovat melko perinteistä ja sellaisena kohtuullisen pätevää kuka-sen-teki-selvittelyä. Vanhan miehen murhasta on epäiltynä kolme perheenjäsentä ja muutama muukin ihminen, ja loppuun asti on epäselvää, kuka on syyllinen.

Sen sijaan jaksoissa 7 ja 8 jännite on jälleen kadoksissa. Niissä tutkitaan kuolemantapauksia, jotka ovat tapahtuneet sulkeutuneessa uskonnollisessa yhteisössä.

Sarjan kahdessa viimeisessä jaksossa, Shakkitarinassa, on jälleen hieman enemmän latausta, ainakin kuolemanvaara uhkaa nyt isompaa ihmisjoukkoa.

Tämän enempää ei ole kuitenkaan syytä jaksojen aihemaailmasta ja tapahtumista paljastaa niille katsojille, jotka eivät ole sarjaa vielä ehtineet katsoa.

Aneeminen yleisvaikutelma

Kaiken kaikkiaan Sorjonen-sarjasta tuntuu olevan puhti poissa. Sarjan tapahtumat eivät ole kovin jännittäviä, saati muutenkaan kiinnostavia. Pahinta on, että sarjan henkilöt eivät kiehdo yhtään, henkilöhahmot eivät kehity, eikä heidän päänsä sisään päästä. Dialogikin on enimmäkseen latteaa.

Yleisvaikutelma on aneeminen.

Jotakin henkilökohtaisen kriisin tarinaa on yritetty esimerkiksi Sorjosen tyttären, Janinan, kohdalla. Muutokset Janinan käytöksessä eivät kuitenkaan tunnu lainkaan uskottavilta, vaan nyt tempoillaan kuin hahmo olisi vaihdettu eri henkilöksi eri jaksoissa. Tämä ei ole nuoren näyttelijän vika, vaan käsikirjoituksessa henkilöhahmon rakentaminen on jäänyt puolitiehen.

Aika moni on varmaankin katsonut sarjaa karismaattisen Ville Virtasen takia. Itsekin olen Ville Virtanen -fani, mutta nyt näyttää siltä, että Virtanen tai muutkaan näyttelijät eivät pääse esittämään parastaan.

Sarjan hahmot ovat kuin kylmässä kangistuneita, toimivat puoliteholla. Sarjassa tietysti tapahtuu kaikenlaista kamalaa, mutta onko näyttelijät ihan pakko ollut taltuttaa lähes unissakävelijän tasolle?

Ensimmäisen kauden jälkeen katsojat moittivat Sorjonen-sarjaa siitä, että näyttelijöiden puheesta ei saa kovin hyvin selvää. No nyt saa. Puhutaan hitaasti ja selvästi kuolemanvakavalla naamalla. Silloin harvoin kun Sorjonen vähän hymyilee, katsoja melkein pelästyy, että mikä sille nyt tuli.

Näyttelijöistä parhaiten onnistuu Degermanin sukuyhtiön johtajaa Anneli Aholaa esittävä Laura Malmivaara. Hän, ja hänen veljeään, kaupunginjohtajaa näyttelevä Janne Virtanen sekä Mikael-puolisoa esittävä Mikko Leppilampi ovatkin sarjan kiinnostavin kolmikko. Heidän välinsä ovat jatkuvalla koetuksella jonkin hämärän kemiantehdasjupakan vuoksi – seikka, josta katsojan on vaikea ymmärtää mitään ennen kauden viimeistä jaksoa, jos silloinkaan.

Malmivaara, Janne Virtanen ja Leppilampi näyttelevät kuitenkin niin pätevästi, että ainakin itse vakuutuin siitä, että nyt on jotakin vakavaa häikkää meneillään, vaikka en lainkaan ymmärtänyt, mistä puhuttiin. Tätä kolmikkoa on varmastikin auttanut, että heille on rakennettu oikea tarina, ja asiakokonaisuus, jossa pitäytyä.

Sarjassa piipahtavista vierailijoista parhaimman roolityön onnistuu tekemään jaksoissa 4–6 vieraileva Turkka Mastomäki, joka muistetaan myös Aallonmurtaja-sarjasta. Hänellekin on kirjoitettu persoona, jonka varassa sentään osaava näyttelijä voi edetä.

Sarjan muut hahmot joutuvat hapuilemaan pimeässä. Sarjassa on lukuisia Suomen eturivin näyttelijöitä, ja heidän puolestaan kyllä harmittaa. Henkilöhahmot olisi pitänyt pystyä kirjoittamaan paremmin. Vaikka monet päähenkilöt ovat jo kaksi kautta olleet ”tuttuja”, heidät on jätetty kolmannella kaudella käsikirjoituksessa tyhjän päälle.

Muutenkin käsikirjoituksessa on omituisia aukkoja. Ehkä olen tavanomaista hajamielisempi katsoja, mutta ainakin yhden murhan tekijä jäi minulle täysin epäselväksi, vaikka katsoin jakson kuka-sen-teki-keskustelun kahteen kertaan. Yleensä poliisisarjoissa murhaajan arvuuttelu ja paljastuminen on olennainen osa katsomisen nautintoa.

Maisemat ovat kauniita

Jännitys, kiinnostavat henkilöt, ratkaistavat arvoitukset – nämä nyt yleensä ovat niitä menestyvän rikosdraaman perusaineksia. Ja valitettavan hatarasti nämä perusainekset pääsevät esiin Sorjosen kolmannella kaudella.

Mitä meille sen sijaan tarjotaan?

No, ainakin niitä komeita lumisia maisemia. Sarja todellakin näyttää upealta. Kuvaajat ovat onnistuneet hienosti, ja myös ohjaus on ammattimaista. Näemme valkoisia hankia ja Lappeenrannan kaupunkinäkymiä korkealta ilmasta kuvattuna. Kaupunki näyttää niin kauniilta ja puhtaalta, että sinne voisi matkustaa pienen murhatuksi tulemisen riskinkin uhalla.

Hyvin toimii visuaalinen puoli myös sisätiloissa, pohjoismaalaisen niukasti sisustetuissa kodeissa ja poliisin hämärästi valaistuissa bunkkereissa. Hieman tosin pisti naurattamaan sarjan tiukka pysyminen ankarassa sävymaailmassa: harmaat neuleet ovat toki melkein kansallispukumme, mutta jonkin aikaa huvitin itseäni bongailemalla puvustuksesta edes joitakin maanvärisiä sävyjä, poltettua oranssia tai tiilenpunaisia väriläiskiä.

Ja se, että huomiokykyni lipsui tällaiseen puuhaan, varmaan kertookin jo kaiken sarjan dramaattisesta jännityksestä.

Eksploitaatiota isolla rahalla

Sorjonen-sarjan kolmannen kauden katsomisen jälkeen päällimmäiseksi jää tyhjä tunne: katsoin juuri kymmenen jaksoa sarjaa, jolla ei ole mitään asiaa. Sarjan sisin oikein humisee tyhjyyttään.

Miksi ihmeessä tämä on tehty?

Mieleen hiipii ikävä ajatus, että nyt on lähdetty ”menestymään” ulkomailla.

Eksploitaatio-sanalla viitataan yleensä elokuviin, jotka tehty nopeasti ja halvalla, ja jotka käyttävät hyväkseen jotakin ”myyvää” aihetta. Myyvä aihe voi olla mitä tahansa tilapäisesti tai aina ajankohtaista, kuten seksiä tai väkivaltaa – tai vaikka jotakin niin epämääräistä kuin nordic noir.

Sorjonen-sarjaa ei ole tehty pikkurahalla, mutta se ratsastaa sisältömarkkinoilla ihan jollakin muulla kuin oikealla sisällöllä: Sorjonen on kolmannella kaudellaan kuin weird matkailumainos, jonka ydin on silkkaa eksploitaatiota.

Kaarina Lehtisalo

Sorjonen

Kolmas kausi (2019), 10 jaksoa.

Ohjaajat: Jussi Hiltunen, Marko Mäkilaakso, Juuso Syrjä
Käsikirjoittajat: Miikko Oikkonen, Paula Mononen, Sanna Reinumägi
Näyttelijät: Ville Virtanen, Matleena Kuusniemi, Olivia Ainali, Anu Sinisalo, Lenita Susi, Ilkka Villi, Laura Malmivaara, Janne Virtanen, Mikko Leppilampi, Sampo Sarkola, Turkka Mastomäki.

Sarjaa esitetään sunnuntaisin Yle TV1:ssä, ja jaksot uusitaan maanantaisin. Sarja on nähtävissä kokonaisuudessaan Yle Areenassa.

Pin It on Pinterest

Share This