Mikko Bredenberg esiintyy ja elää. Kuva: Antti-Juhani Manninen

Turussa ensi-iltansa vuonna 2017 saaneen Huoneet meren äärellä -esityksen nimi pohjautuu Edward Hopperin öljymaalaukseen Huoneita meren rannalla (Rooms by the Sea, 1951). Maalarin teokset ovat inspiroineet sukupolvia hänen jälkeensä taiteenlajista riippumatta ja tekevät niin edelleen.

Maalausten maailma on hiljainen, ja tähän hiljaisuuteen pohjautuu myös tämä näyttämöteos. On ymmärrettävää, että Hopperin teosten toisinaan uhkaavalta tuntuva jännitteisyys on kiehtonut elokuvaohjaajia, kuten Alfred Hitchcock ja David Lynch. Jännitteisyys Huoneet meren äärellä -esityksessä on kuitenkin enemmän positiivista keskittyneisyyttä työhön, hetkeen ja olemassaoloon.

Pääosassa on taiteilijan työprosessi. Laajemmin ajatellen sen voi nähdä kuvaavan mitä tahansa suunnitteluprosessia, hämärän rajamailla tapahtuvaa ulkopuolisille näkymätöntä työtä. Edessämme oleva taidemaalariksi olettamamme henkilö kaavailee tuleville kankailleen syntyvien interiöörien ja eksteriöörien oikeaa valon suuntaa ja rakentelee mielikuviaan näkösälle. Häntä esittävä näyttelijä, Mikko Bredenberg, kantaa vanhanaikaista jalkalamppua etsien sopivia kulmia valokiiloilleen, joita suuntaa pienoismalleihin. Niistä yksi on rakennettu teoksen Aurinko tyhjässä huoneessa (Sun in an Empty Room, 1963) mukaan. Näin myös esineteatteri on mukana kuvassa ja huoneiden tilat vertautuvat ihmisen sieluntilaan.

Pienoismalli maalauksen Aurinko tyhjässä huoneessa pohjalta.

Esitystila, Tampereen Finlaysonin vanha patinoitunut Vooninki-tehdassali pylväineen on juuri sopiva työtila. Paljon taiteilijoita alueella on ehtinytkin työskennellä, vaikkakaan ei juuri näissä saleissa. Katsomoa ei ole erikseen, joten olemme mukana mielentilassa, johon esitys meidät vie; emme katso sitä ulkopuolelta. Istumme samalla tasolla erillisillä tuoleilla kaukana toisistamme – kuin ihmiset Hopperin maalauksissa. Korona-ajan vaatimuksin meitä on paikalla vain seitsemän, mutta tähän herkkää keskittymistä vaativaan näytökseen se sopii hyvin.

Esityksen alussa seuraamme videota tilan vasemmalla puolen. Mies siinä istuu selin kameraan ja rakentaa installaatiota kaisloista. Jonkin ajan kuluttua hän lopettaa työnsä, ottaa talon pienoismallin syliinsä ja astelee sen kanssa meitä kohti. Hetken kuluttua hän kävelee oikeasti näyttämön toiselta puolen näkyviin. Katsojan pienet aivot nyrjähtelevät, kun hän ei vielä hahmota, että kaikki toiminta videoidaan reaaliajassa seinälle ja kuvaa tulee meille myös viereisestä huoneesta. Kuvauksen vaatimat toimet käyvät luonnollisesti osana koko yhden miehen koreografiaa. Monitoimintainen rooli näyttämöllä ei koskaan toistu aivan samanlaisena.

Pienoismallit ovat sananmukaisesti pieniä, ja hämärässä salissa on etäisyyttä siinä määrin, että tekniikka on tarkoituksenmukainen. Ilman sitä tapahtumia olisi mahdoton seurata, mutta se luo myös yllättävää taikaa mielen ja huoneiden avaruudessa ylittäen fysiikan rajat. Työryhmä otti videoinnin käyttöön Venäjän-vierailunsa aikana, koska sadan katsojan yleisö ei olisi muuten pystynyt tapahtumia seuraamaan; koko teos on prosessinalainen, muuntuva ja kehittyvä.

Taustalta kuuluu kahvinkeittimen korinaa. Kuljetettuaan pienen talonsa katsojien puolelle salia, mies käy hakemassa olonurkaksi lavastetusta huoneenkulmasta itselleen kahvia. Tuoksu leijailee sieraimiimme.

Lavastus on minimalistinen antaen ilmaa katsojan omille mielikuville. Esitys on sanaton, mutta ei äänetön. Elektroninen musiikki aaltoilee ilmassa hetkittäin tukien ja taustoittaen tutkivaa atmosfääriä.

Nukketaiteilija Mira Taussin lähtökohtana toimii tekstin sijaan kuvataide. Näyttelijä-ohjaaja Mikko Bredenberg kuuluu Teatteri Siperian perustajajäseniin. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Olemme tottuneita kuluttajia, ahmimme niin kakkuja kuin kokemuksia ja taidekin voi muuttua tuotteeksi, jonka voi ahmaista, sulattaa ja unohtaa – joksikin muodoltaan kiinteäksi ja erilliseksi objektiksi, jota emme epäröi arvostella. Taussi ja Bredenberg välttävät tämän sudenkuopan. He näyttävät pienen hetken elämää, jollaista suurin osa saamastamme ajasta on. Jos arvostelisimme sitä, arvostelisimme itseämme ja koko olemassaolon mysteeriä.

Teos on sukua John Milton Cagen kuuluisalle ”hiljaiselle kappaleelle” 4’33” vuodelta 1952. Se ei ole yhtä totaalinen, kuinka voisikaan, mutta edustaa filosofialtaan säveltäjän taidekäsitystä välttäen klassisen draaman konflikteja ja selkeää alkua ja loppua. Näennäisessä tapahtumattomuudessa katsoja on tarkkaavaisuuden ja tietoisuuden tilassa, minkä hän lähtiessään vie mukanaan omaan elämäänsä.

Itse asiassa kyseessä on meditaatioharjoitus.

Marja-Liisa Torniainen

* *

Huoneet meren äärellä

• Ohjaus, lavastus ja tilasuunnittelu: Mira Taussi ja Mikko Bredenberg
• Näyttelijä: Mikko Bredenberg
• Pienoismallit: Hanne Lammi, Mira Taussi ja Mikko Bredenberg
• Musiikki: Sumuposauttaja
• Tuottaja: Venla Moisala

Esitykset: Tampereen Finlaysonin alueen Vooningissa (Väinö Linnan aukio 13) to–su 25.–28.2. klo 18 ja 20, pe–la 5.–6.3. klo 18 ja 20. Liput 20 / 25 euroa (Holvi)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua