Teatteri Telakan Syd Barrett kertoo mielen murentumisesta ja tähdenlennosta, joka katosi

01.10.2020

TEATTERI | Juha Hurmeen rocknäytelmä on katsaus Syd Barrettin elämään Pink Floydin perustajajäsenenä ja säveltäjänerona sekä tämän vaiheen muuttumiseen joksikin muuksi.

”Näytelmä itsessään on taideteos, jonka annista ja tunnelmista kannattaa ensisijaisesti nauttia. Pyrkimys ymmärrykseen voi monesti olla arvostettavuudessaan liian tavoiteltua ja saattaa varastaa kokemusmaailmastamme hienon hetken.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Syd Barrett

  • Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Hurme
  • Muusikko: Janne Laurila
  • Ensi-ilta: 29.9.2020 Teatteri Telakka. Esityskalenteriin tästä.

Syd Barrett kuvaa Pink Floydissa uransa aloittaneen muusikon Syd Barrettin (1946–2006) mielenterveyden murentumista ja mielen hajoamista, sekä yrityksiä saada häneen yhteyttä.

Keskiössä on musiikki, joka lomittuu lavalla kerrottuun. Kyse on sikermästä Barrettin tulkittua mielenmaisemaa eri tasoilla.

Kappaleiden kautta kuvataan myös suoraan synkkenevää ja erottavaa kehityskulkua.

* *

”Syd tule takaisin! – Emme ikinä tajunneet juttujasi, mutta tule silti takaisin! ”

Barrettin ideasta bluesartistien Pink Anderson ja Floyd Council nimet yhdistettiin ja yhtye sai nimen Pink Floyd. Se oli alkuperäisessä kokoonpanossaan oikeastaan yhtä kuin Syd Barrett. Hän teki biisit ja oli tähti.

Barrettin loisto saattoi äkillisesti muuttua tilanteiksi, joissa hän soitti yhtä ainoaa sointua selkä yleisöön päin. Yhtye ei voinut ennakoida, mitä kulloisellakin keikalla tapahtuisi. Barrettin mieli oli alkanut hajota.

Häneen ei yhtäkkiä voinut enää luottaa esiintyjänä, mutta samalla juuri hän oli bändin luova voimavara.

**

Näytelmässä bändiläiset Roger Waters (Tomi Alatalo), Nick Mason (Antti Laukkarinen) ja Richard Wright (Kaisa Sarkkinen) ovat epätoivoisia.

Barrettin tekeminen on muuttunut täysin hahmottomaksi. Sydin rooli yhtyeessä on ollut iso ja muut toimivat ikään kuin taustavoimina hänen luomistyölleen.

Oudon käytöksen taustalla oli eittämättä Barrettin laajamittainen huumeiden käyttö, mutta on myös epäilty, että hän olisi sairastanut skitsofreniaa. Varsinaista diagnoosia hän ei kuitenkaan koskaan saanut.

Näistä näytelmä ei suoraan puhu mitään. Se ei mene mahdollisiin syihin tai spekuloi, näyttää vain seurauksia.

Syd eli lopulta täysin omassa maailmassaan. Omalla tavallaan hän kenties piti muita jollain tavalla pilkkanaan jo ennen kuin yhteistyö kävi mahdottomaksi.

Tätä heijasteli kappale, jota bändi harjoituksissaan jammaili ja jossa Syd soitti tarkoituksella joka kerralla hieman eri tavalla siten, että muille oli mahdotonta saada siitä kiinni. – ”Have You Got It Yet?”

* *

Näytelmän musiikillinen alku on vaikuttava. Mukana on valoja ja ääntä tavalla, jossa mystisismin siivittämä psykedeelinen tähteys on läsnä.

Näytelmän käynnistää Pink Floydin debyyttisinglenä vuonna 1967 julkaistu Arnold Layne. Se lupaa musiikillista kokonaisuutta ja lupaus myös lunastetaan, joskaan koko yhtyeen voimin ei uudestaan vauhtiin päästä. – Mielestäni se on sääli, vaikka selittyy osin bändin vaiheiden kautta.

Vegetable Man kappaleena taas johdattelee enemmän siihen maailmaan, josta Barrettin soolotuotannossa on kyse.

Kappale oli tarkoitus julkaista vuonna 1967 yhdessä Scream Thy Last Scream -kappaleen kanssa, mutta näin ei käynyt. Kappaleet julkaistiin lopulta vasta vuonna 2016.

Kappaleiden on sanottu viestineen Barrettin mielentilasta. Vaikka niitä itsessään on pidetty synkkinä ja outoina, voidaan ne nähdä myös oivaltavina ja itsereflektiivisinä taideteoksina.

Biisit ovat pinnalta katsottuna dadaistisia ja fragmentaarisia. Niissä on kuitenkin oma sisäinen logiikkansa, ehkä viesti todellisuuden tulkinnan moninaisesta luonteesta, josta meille monesti näyttäytyy vain pinta.

Barrettin sanoitukset ovat lapsenomaisia, mutta kuitenkin oudolla tavalla merkityksellisiä, kun niitä katsoo lähempää.

* *

Bändikavereille tämä meno ei kuitenkaan käy. He haluavat jotain parempaa, hittejä!

Syd on aina tehnyt biisit. Muut eivät osaa. Hänen musiikilleen ominaisia ovat hienot riffit ja improvisointi. Nyt kappaleisiin tullut monotoninenkin synkeä outous ei heihin vetoa.

Tilanne alkaa olla bändille hankala. Takana on kaksi hittisingleä ja hyvä albumi. – Uusia biisejä ei kuitenkaan ei ole, ja nyt jos koskaan niitä tarvittaisiin.

Syd ei ole sama Syd kuin ennen. On selvää, että hänen oudot kappaleensa eivät muunnu pophiteiksi edes sokeroimalla.

50375386162 2ff1536539 k

Richard Wright (Kaisa Sarkkinen), Roger Waters (Tomi Alatalo) ja Nick Mason (Antti Laukkarinen) ja odottavat Sydiltä (Janne Laurila) biisiä.

* *

Näyttämöllä Syd (Janne Laurila) vaikuttaa yrityksistä huolimatta olevan tavoittamattomissa.

Häneen kohdistettu ”Loista, sinä saatanan hullu timantti!” -repliikki viittaa kappalekokonaisuuteen, jonka Pink Floyd julkaisi Wish You Were Here -albumillaan vuonna 1975. Sen sanoitukset on kunnianosoitus Barrettille. – ”Shine On You Crazy Diamond!”

Syd ei puhu ja on katatonisen oloinen lähes koko näytelmän ajan, aina silloin, kun ei musisoi. Välillä hän puhkeaa soittoon ja lauluun. Näitä hetkiä oppii odottamaan. – Syd tuijottaa lavalla olevaa kasvia. Muun muassa puutarhanhoidon kerrotaan olleen hänelle tärkeää musiikillisen uran päätyttyä.

Näytelmään on poimittu pieniä yksityiskohtia bändin historiasta. Jugband Blues -kappale kuvaa traagista menetystä, jonka varmasti niin bändi kuin Barrett itse kokevat, kun tiet erkanevat.

Pink Floydin toisella albumilla A Saucerful of Secrets (1968) julkaistu Barrettin kappale on iskevän surullinen ja tietyssä absurdiudessaankin biisin syntyolosuhteet tietäen hyvin kuvaava ja pysäyttäväkin.

* *

Effervescing Elephantin sävelin käynnistyy näytelmän toisenlainen, oudompi ja synkempi vaihe. Lavalle saapuu tanssiva hahmo, ja käy ilmi, että hän on Mrs. Vinifred Barrett, Sydin äiti (Kaisa Sarkkinen).

Alkaa eläinhahmojen esiinmarssi Kaislikossa suhisee -kertomusta mukaillen. Sarkkinen täyttää lavan hienosti niin äitinä kuin mahtipontisessa eläinhahmossaankin.

Tämä surrealistinenkin osuus kuvaa teatteriterapiaa, jonka kautta Sydiin yritetään saada yhteys. Äiti asettaa sammakkonaamion Sydin päähän. Syd on nyt Konna Kaislikossa suhisee -tarinasta.

Konnan lisäksi näyttämölle saapuvat otusetikettiä noudattavat Mäyrä, Vesirotta ja Myyrä eli Mason, Waters ja Mrs. Barrett.

Mrs. Barrett kertoo Sydin aina pitäneen kertomuksesta. Ehkä sen avulla Syd saataisiin jotenkin takaisin?

50375215996 2de100e736 k

Mrs. Vinifred Barrett (Kaisa Sarkkinen) lukee Sydille (Janne Laurila).

* *

Eläinhahmojen käyttö päästää sisään tietynlaiseen mielenhäiriöön, mutta kertoo samalla tarinaa niin bändiin ja sen tuotantoon liittyvistä seikoista kuin jäsenten välisestä yhteismitattomuudestakin.

Äiti lukee pitkän otteen kertomuksesta. Siinä Konna on tornissa vankina, kaukana muista. – Niin on Sydkin, omassa maailmassaan, josta varsinaista paluuta ei vaikuta olevan.

Piknikpuuhissa eläimet nostavat maljan Pillipiiparille Aamunkoiton portilla.

The Piper at the Gates of Dawn oli elokuussa 1967 julkaistun Pink Floydin esikoisalbumin nimi, joka juontuu juuri Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee -lastenkirjan seitsemännestä luvusta. Nimi viittaa huilua soittavaan luonnonjumala Paniin.

50375215631 5c78b34ead k

Kaislikossa suhisee – Mäyrä, Vesirotta ja Myyrä piknikillä.

* *

Musiikki on näytelmän parasta antia. Samalla kuitenkin juuri biisiosuuksien kautta muu kokonaisuus välillä hieman hajoaa. Musiikki vie huomion, eikä sitä voi haastaa.

Pink Floydistä irrottuaan Barrett julkaisi kaksi soololevyä, The Madcap Laughs ja Barrett (molemmat 1970). Näytelmän musiikki painottuu näiden levyjen antiin.

Kuten Barrettin soolotuotantoa ensi kuulemalta, luonnehtii näytelmääkin tietty hahmottomuus ja irrallisuus. Ehkä sitä nimenomaan halutaan? Pitäisikö nähdä sen läpi ja taakse, katsoa lähempää, vailla odotuksia?

Näytellyt osuudet jäävät osin musiikin varjoon, vaikka näyttelijät muuntuvat taidokkaasti 1960-luvun lopun muusikoista eläinhahmoiksi ja takaisin.

Hahmot kuitenkin ikään kuin sulautuvat yhdeksi kerronnaksi tai kertojan ääneksi. Keskiössä on Syd, joka musisoinnin väleissä vaikenee, yhtä repliikkiä lukuun ottamatta.

* *

Musiikin outous ja eläinhahmojen yhdistäminen siihen on oivaltavaa, mutta ei pääse kauheasti alkua pidemmälle, kun jo palaa toiseen todellisuuteen.

Jo mainittujen eläinhahmojen lisäksi tekstissä vilahtavat Näädät, jotka ilmentänevät läsnä olevaa pahaa – mielensisäisiä demoneja tai ulkoisen maailman taakkaa.

Taustalla toistuvat pelottavat äänet, kun Sydia koitetaan saada samaan todellisuuteen muiden kanssa. Konna on Syd ja Syd on Konna, mutta samalla he ovat eri maailmoissa.

Mielen hajoamisen kautta Barrett vaikuttaa menettäneen suhteen niin itseensä kuin muihin, tai ainakin näiden kahden elementin välinen yhteys on poissa.

* *

Repliikeissä vilahtaa lainauksia kappaleiden lyriikoista, kuten Mrs. Barrettista puhuttaessa: ”Tuo atomisydänäiti on vielä hullumpi kuin poikansa!” Atom Heart Mother oli vuonna 1970 julkaistu Pink Floydin viides studioalbumi.

Irrallisiksi näytelmässä jäävät muita bändin jäseniä luonnehtivat osuudet, kuten rumpali Nick Masonin puheet arkkitehtiopinnoistaan ja Pink Floydista.

Toki keskiössä onkin nimenomaan Barrett. Ehkä näiden fragmenttien kautta jollain tapaa korostuu Sydin hyvin erilainen maailma. Bändi ja musiikki on hänen maailmansa ja maailma on hänen bändinsä.

Tarinan traagisuus ja tuskallisuus nousee: ”Sinä kurja Konna, etkö häpeä itseäsi?”

Ja lopulta: ”Tämä oli tässä Syd. Et ole enää bändissä. Pink Floyd jatkaa ilman sinua!”

* *

Barrettin historiaa ja Pink Floydin vaiheita ja musiikkia tuntemattomalle näytelmä voi jäädä ulkokohtaiseksi. Tietyt surrealistiset elementit saattavat hämmentää, jos liikaa yrittää ymmärtää ja löytää merkityksiä.

Käsikirjoituksessa on väljyyttä ja se menee detaljeihin yllätyksellisesti ja eri tasoilla liikkuen, joista osa karkaa tavoittamattomiin. Samalla myös tämä tavallaan korostaa mielen nyrjähtämisen teemaa.

Näytelmä itsessään on kuitenkin taideteos, jonka annista ja tunnelmista kannattaa ensisijaisesti nauttia. Pyrkimys ymmärrykseen voi monesti olla arvostettavuudessaan liian tavoiteltua ja saattaa varastaa kokemusmaailmastamme hienon hetken.

Kyse on kertomuksesta Barrettin mielen hajoamisen katalysoimasta musiikillisesta muuntumisesta. Tietystä näkökulmasta näytelmä kertoo myös noususta ja tuhosta.

Vuonna 1988 Opel-kokoelmalevyllä julkaistu Let’s Split -biisi lopettaa itse näytelmän kuvaavasti. – Yhtyeen ja Barrettin yhteinen taival on ohi. Hän lähtee, jotta bändi voi jatkaa.

50375384957 89c761d6e6 k

* *

Musiikkiosuudet toimivat ja eläinhahmojen surrealistinen maailma muuntuu pelottavan ja hullunkurisen rajamaastossa.

Janne Laurila on osuva valinta Barrettin rooliin. Hahmo jää mysteeriksi, niin kuin jäi Barrett oikeassa elämässäänkin.

Valojen sammuttua ja aplodien tauottua seuraa vasta oikea huipennus, Janne Laurilan Syd Barrettin tyyliin ja Kalevalan tekstiin tekemä kappale, The Oak.

Kukaan ei voi päästä Roger ”Syd” Barrettin mielen sisään tai saada selville, mitä lopulta tapahtui ja miksi. Hänen musiikillinen potentiaalinsa oli huikea, eikä hän enää tähdenlentonsa jälkeen ja soololevyt julkaistuaan pystynyt sitä todentamaan.

On myös väitetty, että Barrett olisi kyllästynyt musiikkibisneksen logiikkaan ja siihen millaisen se hänestä teki. Mikä oli syytä, mikä seurausta, ja oliko niitä lopulta selkeästi edes olemassa, sitä emme saa tietää.

Barrettin traagisen elämäntarinan yllä leijuu tietty määrittelemätön salaperäisyys. Hän eli lyhyen, mutta intensiivisen luovan vaiheen ja sitten ikään kuin katosi.

Telakan lavalla Barrettin olisi toki toivonut kertovan itsekin jotain, sanovan jotain olennaista itsestään ja maailmastaan, mutta mitäpä hän olisi voinutkaan sanoa?

I’ve got it, I guess?

Hanna Telakoski

Syd Barrett

  • Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Hurme
  • Esiintyjät: Janne Laurila, Tomi Alatalo, Antti Laukkarinen, Kaisa Sarkkinen
  • Muusikko: Janne Laurila
  • Musiikki: Syd Barrett, Pink Floyd
  • Lavastus- ja valosuunnittelu: Perttu Sinervo
  • Pukusuunnittelu: Henna Mustamo
  • Ikäsuositus: 15 vuotta
  • Kesto: 1 h, ei väliaikaa
  • Ensi-ilta: 29.9.2020 Teatteri Telakka. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This