Sorin Sirkuksen joulushow huikaisee – Soriferian tuomalla valolla pärjää pahimpien kaamosviikkojen yli

23.11.2019

Yli kahdenkymmenen sirkuslaisen taidonnäyte Soriferia on osoitus siitä, kuinka upeaa työtä rahoitusvaikeuksien kanssa kamppaileva Sorin Sirkus Tampereella tekee.

Sorin Sirkuksen Soriferia ensi-ilta 22.11.2019 Sorin Sirkuksella.

Jos tamperelaisessa marraskuussa on jotain odottamisen arvoista, se on Sorin Sirkuksen joulushow. Käsittämättömän lahjakkaat nuoret sirkuslaiset tuovat joka vuosi syksyn pimeimpään hetkeen sellaisen aisteja ravistelevan ilotulituksen, että katsoja herää synkimmästäkin kaamoskuopastaan.

Tänä vuonna yleisö tempaistaan kuumalle aavikolle ja steampunk-henkisen tehtaan katveeseen. Sirkuslaiset ovat vuosien varrella asettaneet itselleen niin huikean riman, että kaikkein mykistävimpiä esityksiä on vaikea ylittää, mutta upeaa sirkusta nuoret joka tapauksessa tirehtöörinsä Taina Kopran johdolla jälleen tarjoilevat.

Esityksen tarina on sopivan yksinkertainen, mutta kuitenkin mukaansa tempaavan jännittävä. Kaksi ryhmää, synkän tehtaan robottimainen väki ja vapaa aavikon kansa käyvät keskenään taistelua. Aavikon asukkaat joutuvat yksi kerrallaan tehtaan vangeiksi, kunnes jäljelle jääneet päättävät ryhtyä rohkeaan pelastusoperaatioon.

Sykähdyttävä äänimaailma ja visuaalista herkuttelua

Steampunk-henkisen tehdasmiljöön robottimainen väki tuo esitykseen astetta synkempää sävymaailmaa.

Toinen toistaan hienompien numeroiden esittämisestä vastaavat kaksikymmentäkaksi Sorin Sirkuksen esiintyvän ryhmän nuorta sirkustaiteilijaa. Nuoret ovat olleet esityksen käsikirjoittajan ja ohjaajan Taina Kopran mukana myös luomassa esityksen teemaa ja juonta.

Kitte Klemettilän pukusuunnittelu, Oskari Löytösen lavastus ja Eero Auvisen valot ovat kaikki juuri niin hienoja kuin Sorin Sirkuksen väeltä osaa odottaa. Käänsipä katseensa mihin suuntaan tahansa tarjolla on jatkuvasti visuaalista purtavaa.

Myös äänimaailma on alusta loppuun asti vaikuttava. Läpisävelletyn esityksen musiikki on Joona Kukkolan ja Juho Fabrinin käsialaa. Fabrin myös esiintyy näytöksessä muusikkona. Rumpuja korkeuksissa hakkaava mies on kuin koko konemaista tehdasta ylläpitävä moottori.

Aina illan hienoin numero

Juho Fabrin on rummuissa huikean karismaattinen ja kuin koko synkkinä sykkivän tehtaan sielu.

Parissa numerossa on ensi-illassa vielä pientä hapuilua, mutta pääosin katsomossa saa istua häkellyksestä tyrmistyneenä. Nuoret esittävät toinen toisensa perään numeroita, joiden jälkeen voi ajatella vain, että juuri tämän täytyi olla koko illan huikein.

Esimerkiksi Anne Marjamäen ja Minna Marjamäen liskokaksikko on puvustusta myöten häikäisevä. Nuoret akrobaatit liikkuvat sekä maalla että ilmassa keveästi ja notkeasti kuin oikeat liskot. Heidän köysinumeronsa tekee kahdeksanvuotiaaseen lapsikatsojaan koko esityksen suurimman vaikutuksen.

Esityksessä on mukana myös täysin uusi, vaikuttava akrobatianumero Korean Swing. Sampo Suihkonen ja Aukusti Jokinen heittävät Iitu Kivimäkeä ilmaan korkean telineen päällä. Yleisö voi vain haukkoa henkeään, kun Kivimäki lentää Suihkosen ja Jokisen käsistä ja tekee voltteja metrien korkeudessa ilmassa.

Myös aavikkokansan keinulautanumero ensimmäisen näytöksen lopussa on suorastaan käsittämättömän hieno.

Tähdet eivät synny ilmaiseksi

Vapaa aavikon kansa on esityksen valoisa elementti. Anne Marjamäen ja Minna Marjamäen liskohahmot ovat yksi koko show’n kohokohdista.

Lopulta illan kaikkein kirkkaimmaksi tähdeksi nousee aiemmissakin joulunäytöksissä vaikutuksen tehnyt Iitu Kivimäki. Nuori nainen salpaa katsojan hengityksen Korean Swingin lisäksi myös omalla, suorastaan käsittämättömän hienolla trapetsinumerollaan.

Kivimäen huikeaa taituruutta katsoessa on vaikea käsittää, että kyse on sirkusta harrastavasta nuoresta eikä ammattisirkustaiteilijasta. Juuri hänenkaltaisensa huiput ovat osoitus siitä, miten mahtavaa työtä rahoitusvaikeuksien kanssa kamppaileva Sorin Sirkus Tampereella tekee. Tähtiä syntyy vain, jos heidän kouluttamisestaan ollaan valmiita maksamaan.

Olisi suorastaan katastrofi, jos tamperelaiset jossain vaiheessa menettäisivät rahan takia vuoden synkimpien kuukausien henkireikänsä, jonka valolla pärjää hyvin taas jouluun asti.

Kaisa Järvelä

Soriferia

Käsikirjoitus ja ohjaus: Taina Kopra
Sirkustekninen suunnittelu ja toteutus: Jouni Kivimäki
Valosuunnittelu: Eero Auvinen
Pukusuunnittelu: Kitte Klemettilä
Maskeeraussuunnittelu ja -toteutus: Jonna Kivimäki
Kampaussuunnittelu ja -toteutus: Malla Tallgren
Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu: Juho Fabrin ja Joona Kukkola
Lavastesuunnittelu: Oskari Löytönen
Tanssikoreografia: Marjo Terästö
Esiintyjät: Sorin Sirkuksen nuoret taiteilijat

Sorin Sirkuksen vuoden 2019 joulushow’n ensi-ilta 22.11.2019 Sorin Sirkuksella. Katso esityskalenteri täältä.