Suvi Blick Sofian roolissa. Kuva: Mitro Härkönen
TEATTERI | Johanna Freundlichin dramatisoinnissa Sofia puhuu kännykkään ja innostuu renessanssitanssiaskelten perään heittämään hiphopia ja muita nykypäivän tansseja.
”2000-luvun aatteita, kuten post-humanismia, tai edes teoksen kirjoitusaikana kuumaa postmodernismia, ei tuoda käsittelyyn, ellei sitten teos teoksessa -rakenteen tulkitse viittaavan siihen.
ARVOSTELU
Ryhmäteatteri: Sofian maailma
- Dramatisointi ja ohjaus Johanna Freundlich.
- Näyttelijät: mm. Suvi Blick, Robin Svarström, Jouni Innilä, Sari Mällinen.
- Ensi-ilta: Suomenlinnan kesäteatteri 2.7.2021. Esityksiä 4.9.2021 asti. Esityskalenteriin täältä.
Pian 15-vuotissyntämäpäiväänsä juhliva norjalainen Sofia alkaa saada salaperäisiä kirjeitä, joissa hänet opastetaan filosofiaan ja aatehistoriaan. Mutta kuka on kirjeiden takana oleva salaperäinen Majuri? Ja kuka on Hilde, jolle Majuri näyttää kirjeensä osoittavan?
Juuri TEAK:lta valmistunut Suvi Blick tekee tuplasuorituksen ADHD-vauhdilla kulkevana Sofiana ja rauhallisempana Hildenä. Hän on olemukseltaan uskottava teinityttönä, mitä korostavat hänelle puetut löppäfarkut ja väljät paidat. Blick on läsnä kaikissa kohtauksissa ja dialogin määrä on valtaisa, joten töitä hän ainakin paiskii koko näytöksen ajan. Filosofian oppitunteja Sofialle jakavan Alberto Knoxin roolin näyttelee tuttuun, hieman velmuilevaan tyyliinsä Robin Svarström.
Toisella puoliajalla paljastuu, että salaperäinen Majuri (Jouni Innilä) kirjoittaakin kirjaa tyttärelleen Hildelle ja kirjan henkilöitä ovat Sofia ja Alberto. Sofian alussa saamat kysymykset ”Kuka minä olen?” ja ”Mistä maailma on peräisin?” saavat siis vielä kerran maailman päälaelleen keikauttavan vastauksensa. Katsoja mietittäväksi jää Majurin työnantajan, YK:n rauhanturvajoukkojen yhteys aatehistoriaan ja maailman olemukseen.
Robin Svarström Alberto Knoxina opastaa Sofian (Suvi Blick) filosofien maailmaan. Kuva: Mitro Härkönen
Vuonna 1991 ilmestynyttä Jostein Gaarderin alkuperäisteosta on luonnollisesti ajankohtaistettu. Sofia puhuu kännykkään ja innostuu renessanssitanssiaskelten perään heittämään hiphopia ja muita nykypäivän tansseja. Tosin filosofiaosasto päättyy Nietzscheen, eikä 2000-luvun aatteita kuten post-humanismia, tai edes teoksen kirjoitusaikana kuumaa postmodernismia tuoda käsittelyyn, ellei sitten teos teoksessa -rakenteen tulkitse viittaavan siihen.
Tutut nimet antiikin Kreikasta keski-ajan, renessanssin ja valistusajan filosofeihin käydään läpi, tosin usein hyvin nopeasti. Hegel selvitetään hyvin, mutta hänen seuraajansa Marx livahtaa ohi muutaman protestihuudon varassa. Osa filosofioista käydään läpi oppituntimaisesti, osa henkilöidään – esimerkiksi Sari Mällisen vetäisemä Immanuel Kant on herkullinen.
Osaa nopeasti läpikäydyistä oppitunneista häiritsee turhan huutava replikointi, joka olisi kaivannut hieman nyansseja.
Sofian 2 500 vuotta kattavan matkan filosofiaan juurruttaa maahan hänen äitinsä (Sari Mällinen), joka yrittää ymmärtää sinne tänne säntäilevää tytärtään. Siinä välissä äiti saa ihailijankin Goethea lausuvasta sähkömiehestä.
Sofian nimi tarkoittaa viisautta ja sitä hän lähtee hakemaan, teinimäisellä ylipursuavalla innolla. Ryhmäteatterin esitettä lainatakseni ”lisääntyvät salaliittoteoriat ja demokratioiden kriisit tekevät teoksesta ajankohtaisemman kuin koskaan”. Aatehistorian kertaus sekä ajattelun ja argumentoinnin perusteiden miettiminen ei siis ole pahaksi meille kenellekään.
Eija Niskanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Terapeuttinen teatterielämys – arviossa Tarina tytöstä joka halusi olla valas
TEATTERI | Valkeakosken kaupunginteatterin suojissa esitettävä Tarina tytöstä joka halusi olla valas on herkkä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.
Kun loppu on jo alussa – arviossa Kansallisteatterin ja Teatteri Siperian Leikin loppu
TEATTERI | Samuel Beckettin näytelmä näyttää olemisen mustan aukon. Toivottomuus ja kauhu yltävät koomiseen hahmojen kipuillessa mitättömyyden tilassa, jossa mitään ei tapahdu.