Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ensi-illassa Tampereen Legioonateatterissa 5.12.2019.

Legioonateatteri on tehnyt rohkeaa ja rosoista teatteria vuodesta 1993 lähtien. Kriminaaliteatteri-projektista aloittaneen ryhmän toiminta on ammattimaistunut, mutta tämä ei luojan kiitos tarkoita pönötystä tai hampaattomuutta.

Ihmisvetoinen tarina

Legioonateatteri tekee edelleen kuntouttavaa työtoimintaa ilmaisutaitopainotteisella pajallaan. Timo Seppälän ohjaama Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa on pajan toteuttama näytelmä, jossa lavalle pääsee peräti kaksikymmentäviisi näyttelijää ja bändi.

Työpajojen näytelmissä periaatteena on se, että lavalle pääsevät kaikki halukkaat. Varsinaisia päähenkilöitä on vaikea nimetä, ja väenpaljous vaikuttaa näytelmän rakenteeseen. Näytelmässä on juoni, mutta kyse on enemmän yksittäisten tarinoiden kudelmasta. Legioonateatterin historiikista ilmenee, että ratkaisu on tässä teatterissa tyypillinen, ja se vaikuttaa väkisinkin dramaturgian eheyteen.

Yksittäiset tarinat ja henkilöhahmot ovat kuitenkin sellaista tykitystä, ettei episodimaisuus haittaa. Tämän näytelmän pääosassa ovat ihmiset.

Halsualta Suomen Dubaihin

Rotariveljekset Erik (vas. Jan Lehtonen) ja Olavi (Henri Harju) ovat koominen ja arvonsa tunteva majakka ja perävaunu.

Tarina rakentuu klassisen tapahtuman, häiden ympärille. Sebastian (Lauri Traski) ja Marjo-Riitta (Milena Manninen) ovat menossa naimisiin. Sebastian on Halsualta ja Marjo-Riitta Tampereelta, ja häihin saapuu sukulaisia eri ympäristöistä ja sosiaaliluokista.

Suurin jännite rakentuu Sebastian isän (Timo Lääti / Jani Moilanen), hänen uuden vaimonsa (Hilla Olsson) ja mieleltään järkkyneen ex-puolisonsa (Mikaela Välipakka) suhteisiin. Vanhemmat kiistelevät lapsistaan, haaveistaan ja maailmankuvistaan.

Toinen kitka syntyy maaseudun ja kaupungin välille. Maaseutua edustaa koominen veljespari Erik (Jan Lehtonen) ja Olavi (Henri Harju). Rotariveljekset ovat hitsautuneet tiiviisti toisiinsa ja reilun tuhannen asukkaan pohjalaiskuntaan. Jos joku muuttaa Halsualta pois, teko on kotiseuturakkaalle kaksikolle suorastaan petos.

Samaan aikaan Tampereella, ”Suomen Dubaissa”, vaeltaa rähjäinen kaksikko. Sonja Virtasen ja Toni Matiskaisen vähäosaiset hoippuvat Kalevankankaan hautausmaalla ja kinastelevat siitä, kumpi luo enemmän joulutunnelmaa, lanttu vai kaali.

Huikeiden hahmojen paraati

Sukupolvien ja sosiaaliluokkien väliset jännitteet ovat melko asetelmallisia ja moneen kertaan nähtyjä ongelmia, mutta ne ovat totta. Edellisen, nykyisen ja tulevan maailman välinen skisma on yksi yhteiskunnallisen dynamiikan perusvoimista.

Olisin kuitenkin nähnyt mieluusti vielä enemmän 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa syntyneiden mielenmaisemaa. Moni nuori kantaa harteillaan globaaleja ongelmia, oli asuinpaikka sitten Halsua tai Helsinki.

Vahva näyttelijäntyö paikkaa kuitenkin dramaturgian puutteet. Mistä tässä edes aloittaisi? Loistavia suorituksia on niin paljon. Legioonateatterin lavalla on aina nähty niin verevää työskentelyä, että moni ammattiteatteri jää varjoon. Niin nytkin. Seppälällä on maaginen taito kaivaa ihmisestä pintaan sekä voima että herkkyys.

Kun maailmat törmäävät ja tunteet ovat pinnassa, häät muuttuvat karnevaalikaaokseksi.

Lavalla ei nähdä ainuttakaan repliikkien lausujaa. Kaikki näyttelevät tekevät sen erittäin hyvin. Äänenkäyttö ja fysiikka erottavat toisistaan usein ammattinäyttelijän ja hyvän amatöörin. Tässä ryhmässä parhaat näyttelijät ovat kuitenkin niin hyviä, että tuntuu uskomattomalta, ettei heillä ole alan monivuotista koulutusta.

Sonja Virtasen ja Toni Matiskaisen taistelu juureksista on samaan aikaan koomista ja satuttavaa. Mikaela Välipakka on haavoittunut drama queen äänen sähinää ja silmien pyörittelyä myöten. Välipakka myös humaltuu ja sammuu uskottavasti. Kännisen esittäminen on ammattilaisillekin vaikeaa, ja laitamyötäisessä mitataan näyttelijän taidot.

Jan Lehtonen ja Henri Harju ovat suorastaan suloisia puolustaessaan Halsuan ja rotarien kunniaa. Ensi-illassa Timo Läätin tulkitsema morsiamen isä on raivostuttava isänmaallisuudessaan. Pienen, mutta sitäkin herkullisemman roolin tekee Susanna Varis morsiamen näsäviisaana pikkusiskona.

Legioona ei jätä ihmistä yksin

Väkevistä yksilösuorituksista huolimatta Legioonateatterin näytelmät ovat olleet aina ennen kaikkea ryhmätöitä. Niin nytkin. Kaikki pääsevät esille, mutta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämän toteaa myös ohjaaja Seppälä käsiohjelmassa.

Individualistisessa henkilöbrändien maailmassa on ihanaa nähdä yhteen hitsautunutta ryhmätyötä. Sekä Legioonan tekemä sosiaalityö että taide ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

Janica Brander