Teatteriarvostelu: Tampereen ylioppilasteatterin Perjantait Gretan kanssa on ja ei ole näytelmä. Se kertoo ja ei kerro Greta Thunbergista. Esitykset jatkuvat 18.1.2020 asti.

Perjantait Gretan kanssa Tampereen ylioppilasteatterissa 9.1.2020.

Yksi tärkeimmistä lähtökohdista tulee selväksi heti alussa. Pahvinpalassa kerrotaan, että ”kaikki mitä rakastat, on uhattuna”.

Lavalla makoilee 13 nuorta khakishortseissa ja -paidoissa luetellen asioita, joita he selvästikin rakastavat.

Tästä lähtee liikkeelle Tampereen ylioppilasteatterin esitys Perjantait Gretan kanssa.

Se on ja ei ole näytelmä reilu viikko sitten 17 vuotta täyttäneestä ruotsalaisesta ilmastolakkoilun keksineestä koululaisaktivistista.

Se on ja ei ole näytelmä. Performanssille ei ole määritelty erikseen käsikirjoittajaa eikä pääosien esittäjiä.

Ohjaaja ja dramaturgi toki on: Martta Pesonen.

* *

Näyttämö ja katsomo on verhottu yhteisen harson alle. Onko se kasvihuone? Vai onko se kupla? Niissähän me nykyään elämme.

Tekstistä suuri osa on Thunbergin puheista. Näyttelijöitä on 13 (laskin varmuuden vuoksi, kun tuli eräästä kohtauksesta Viimeinen ehtoollinen mieleen), eikä heistä kukaan nouse erityisesti esiin. Jokainen saa hetkensä ja mahdollisuutensa.

Tämä on ryhmätyötä, jos mikä. Yhden näkemisen perusteella on vaikea sanoa, paljonko on improvisoitua. Ilmiselvästi juttu on muuttunut ja kehittynyt jonkin verran myös esitysten aikana.

Tekotapa tuo harrastajaesiintyjät yleisön lähelle. Tekeminen ei ole hiottua, mutta vahvasti todellista.

Esityksiä on muuten jäljellä vielä lauantaihin 18.1.2020 asti. Ensi-ilta oli jo marraskuun lopulla.

* *

Nuoret puhuvat nuorille, mutta voivat tavoittaa ikääntyneempiäkin sukupolvia. Sitä edistää esityksen yksi oivallus: nykyinen ilmastoaktivismi rinnastetaan 40 vuoden takaiseen Koijärvi-liikkeeseen.

Retrohenkiset ”dokumenttivideot” Koijärveltä ovat esityksen osia hersyttävimmästä päästä. Ja muutenkin: vaikka lähtökohtia ovat ilmastoahdistus ja ilmastomasennus sekä toisaalta denialismi ja someraivokin, niin myös huumorilla on sijansa. Aktivisteilla on kykyä välillä katsoa itseään hiukan vino hymy huulessa.

Toinenkin yhtymäkohta vanhoja hippejä ja eläköityneitä radikaaleja ajatellen löytyy. Kun Taytin nuoret aloittavat Laulun ilmastoaktivismista, niin tulee väistämättä mieleen aika jolloin – ja tapa jolla – Vanhalla veisattiin Laulua 20 (rikkaasta) perheestä.

Vahvimmillaan Perjantait Gretan kanssa on juuri yhteisenä tekemisenä. Joukkue lausuu, laulaa ja liikkuu välillä kuin se olisi yksi elollinen olento.

Toki kokonaisuutta olisi voinut tiivistää. Loppulaskeutumista jää odottamaan jo varsin pian tauon jälkeen.

* *

Ilmastonmuutoksesta on esitetty ajatuksia viime aikoina niin paljon, että Taytin esitykselle pitää antaa lisäpiste siitä, että sillä on uuttakin sanottavaa.

Yksi mieleenpainuvimmista oli loppuvaiheessa sanottu repliikki, yhden ryhmäläisen toive siitä, ettei ihmisen tarvitsisi hävetä sitä, että on huolissaan ja peloissaan ilmastonmuutoksen takia – ja että haluaa aktivistina tehdä jotain asialle.

Lisääntyminen on esillä nuorten ilmastokeskusteluissa ehkä enemmänkin kuin tällainen setä tajuaa. Toisille lapsettomuus on ilmastoteko, toisille paniikkirektio.

Taiteen keskeinen tehtävä on herättää ajatuksia. Omaan mieleeni nousi teatteri-illan jälkeen tällainen ajatus:

Mitä juutalais- ja romanipariskunnat olisivat tehneet 1920-luvulla, jos olisivat tienneet holokaustin olevan tulossa? Jos he olisivat tienneet, että heille syntyvien lasten kohtalo olisi tulla kidutetuksi keskitysleirillä ja sitten kaasutetuksi hengiltä 1940-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Ja että vain harvat sattumanvaraiset selviytyisivät elävinä painajaisen läpi.

* *

Kun miettii tätä hypoteettista kysymystä, voi saada pienen käsityksen siitä, millaiset ajatukset tämän päivän pohjoismaalaisten nuorten mieltä kalvavat.

Hankinko lapsen tai lapsia tähän maailmaan, kun tiedän, että yhä kasvavalla todennäköisyydellä heillä ei ole mahdollisuutta selviytyä ilmastonmuutoksesta? Ja jos en hanki, olenko osaltani vastuussa ihmisrodun kuolemisesta sukupuuttoon.

On kaksi valinnanmahdollisuutta, mutta kumpikin näyttää johtavan samaan apokalyptiseen lopputulokseen.

No, onhan kolmaskin mahdollisuus, jonka ylioppilasteatterilaiset ottavat myös huomioon: voi kasvattaa lapset uudella tavalla. Voi ryhtyä tekemään jotain sen eteen, ettei ilmastonmuutos karkaisi lopullisesti käsistä.

Siinä taas ei auta, että tekee jotain itse. Olisi saatava aika pirun monta muutakin ihmistä tai yhteisöä tai yritystä tai puoluetta tai valtiota tai liittokuntaa tekemään jotain.

Matti Mörttinen

Perjantai Gretan kanssa

Ohjaus ja dramaturgia Martta Pesonen
Tuotanto Aino Putaala ja Minja Kaukoniemi
Vastaava tuottaja Miia Kotila / Tayt
Äänisuunnittelu Kalle Lehtinen
Valosuunnittelu Miika Ruokokoski
Lavastus Carita Laajisto
Puvustus Enna Paavilainen
Tarpeisto ja nukenrakennus Laura Kuronen
Projisoinnit Helmi Holopainen, Maria Hiekkamäki, Anna Kääntä
Esiintyjät Inari Aaltonen, Karoliina Kalliolahti, Tuomo Kondie, Mimmu Korvenpää, Siiri Lamminsivu, Elina Markkanen, Sarah Nikolov, Sanni Pakanen, Annika Palojärvi, Lauri Pelander, Hilja Penttinen, Laura Valkeapää, Oona Virolainen

Ensi-ilta Tampereen ylioppilasteatterissa 23.11.2019. Esitykset jatkuvat 18.1.2020 asti. Esityskalenteri täällä.